Minä saan mielihyvää monista asioista, valitettavasti teennäiset teininmatkimisyritykset eivät niihin kuulu.Oli hei ehket ihan pikkasen huikee tyttöjen ilta eilen.
Katottii sinkkuelämää, huvilaa ja huussia, meidän häitä ja vedettii kuoharii ja sipsii!
Sit maksettiin sen 20€ pelkkiä sisäänpääsymaksuja johonkin vitun pintaliitopaikkoihin ja juotiin kallista viinaa. Ihan totaalisen huikeeta!
Vaikutti vaan ihmeelliseltä että joitain minuutteja käy hitaalla ja sitten taas palaa entiselle tasolle 15 lyöntiä ylemmäksi. Mielessä kävi mittausvirheen mahdolisuus, tai sitten jokin syvän unen tila jossa mielessä ei liiku mitään. Viime yönä otin uusiksi ja lukema oli enimmäkseen alle 45, muttei alle 40.En usko että on mitään ongelmaa, siis oireellisesta bradykardiaa vaan pelkästään kestävyysurheilun ja nuoren aikuisen normaalia matalasykkeisyyttä. Tonne 30 ja jopa alle voi syke silloin laskea.
En oo ite mitannu yösykkeitä vuosiin, mutta ennen lenkkiä joskus laitan sykemittarin tuntiakin aiemmin ja tippuu jo tässä koneella istuessa 40-44 riippuen rasitustasoista.
kuulostaa samalta kuin siinä yhdessä vitsissä "kokeilin kerran, mutten pitänyt".Minä saan mielihyvää monista asioista, valitettavasti teennäiset teininmatkimisyritykset eivät niihin kuulu.
Niin, sunhan ei tarvitse teinejä matkia, kun olet teini itsekkin.Minä saan mielihyvää monista asioista, valitettavasti teennäiset teininmatkimisyritykset eivät niihin kuulu.
Pitää paikkansa.Niin, sunhan ei tarvitse teinejä matkia, kun olet teini itsekkin.
Minä vähän näin jälkikäteen vasta huomasin.Vihapuhetta havaittu!
Kiitos tästäkin informaatiopläjäyksestä.Minä vähän näin jälkikäteen vasta huomasin.
Kiitos tästäkin informaatiopläjäyksestä.
Ei tuosta tarvitse kiitellä, eikä kyllä muustakaan.Kiitos tästäkin informaatiopläjäyksestä.
Sääli.En osaa ajaa Formula 1:stä Monacossa.
Ole hyvä.Ei tuosta tarvitse kiitellä, eikä kyllä muustakaan.
Nyt se selvisi. Jätkä on Felipe Massa!En osaa ajaa Formula 1:stä Monacossa.
Tänään oli itse asiassa useampikin foorumisti katsomassa.Järjestätkö forumin yhteisen teatteritapahtuman? Olisi aika jo kulttuuririennoille eikä pelkälle ryyppäämiselle ja rälläämiselle :ahem:Meillä olisi Pusulassa aiheeseen liittyen tarjolla kesäteatteria ensi viikosta alkaen: Klopalisaatio - eli tarinoita mustikanpoiminnan näennäisvaikutuksista suomalaiseen maaseutuun.
Joku baletti olis myös jees.
Vitun neulansilmä.:wall: Vittumaisin mutka ever!!En osaa ajaa Formula 1:stä Monacossa.
Mä en usko, että hääohjelmat ja k24 yökerhot kuuluu teininmatkimisyrityksiin.Minä saan mielihyvää monista asioista, valitettavasti teennäiset teininmatkimisyritykset eivät niihin kuulu.
Näköjään joo!Tarkennan: forumilla!
Mutta kai tämäkin auki joku voi runkata?