Kappas. Koskaan aikaisemmin tajunnutkaan tuota vaikka lehvan nähnyt ainakin parikymmentä kertaa.Se oli sitten juuri nähdyssä Paluu tulevaisuuteen II:ssa myös Elijah Woodin elokuvadebyytti. Tuleva Frodo oli se punapaitainen poika Wild Gunman-peliä ihmettelemässä. YouTube
Aamuja.Iltoja.
Mulla ois Kispa jolla voisin myös pilistellä, 21-vaihteinen.Pitäis lähteä fillaroimaan.
Airaksela-Syvänniemi-Pihkainmäki (ja kahvitauko kera munkin)-Kurkimäki-koti.Pitäis lähteä fillaroimaan.
päivääHuomenta.
Mitenkä niin "meinaa kostautua"?Näin se kokemattomuus meinaa kostautua.
Kävin viemässä pikkuveljen airsoftaamaan jonnekin hiekkomonttujen taakse. Hiekkatie oli ihan hyvä, siitä pääsi hyvin menemään. Jätin pikkuveljen vähän matkan päähän pelaajien leiristä ettei vain Avensis saisi osumaa vahinkolaukauksesta.
Lähsin sitten peruuttelemaan kohti risteystä. Hieman aikaa pakiteltuani ajattelin, että tuossahan on hyvä kääntöpaikka, tosin huomasin että hiekka on melko pehmeää. Siitä oli kuitenkin ajettu, joten kokeilin. Peruutin ulos tieltä, yrittäen silti pitää varmuuden vuoksi eturenkaat kovemmalla maaperällä. No, eihän se onnistunut.
Siinä sitä oltiin, pehmeässä hiekassa uponneena. Irti siitä ei päässyt, enkä viitsinyt liikaa kuopia. Lähdin ensin kävelemään pelaajien baselle, joskos sieltä löytyisi riuskoja miehiä, heidän autojaan tai jotain mistä voisi olla apua.
Mutta siellä oli vain nelikymppisiä naisia Škoda-autoineen. Kävelin takaisin Tojotani luo ja matkalla huomasin useita lautakasoja. Siitä sitten pari kainaloon ja kaivuuhommiin. Kaivoin ne kyllä niin syvälle kuin pystyin, ensimmäisellä kerralla ei vielä lähtenyt, mutta toisella kerralla rävähti ja pääsin takasin hiekkatielle. Huh! Ja vielä sitä piti varoa ettei pohja ota kiinni, Avensis kun ei ole maastoautoksi suunniteltu.
Että semmosta tänään.
Ne on noi japanialaiset tuollaisiaSiinä sitä oltiin, pehmeässä hiekassa uponneena.
Mulle käy just tollain ihan joka päivä ja ihan kävelylenkillä.Näin se kokemattomuus meinaa kostautua.
Kävin viemässä pikkuveljen airsoftaamaan jonnekin hiekkomonttujen taakse. Hiekkatie oli ihan hyvä, siitä pääsi hyvin menemään. Jätin pikkuveljen vähän matkan päähän pelaajien leiristä ettei vain Avensis saisi osumaa vahinkolaukauksesta.
Lähsin sitten peruuttelemaan kohti risteystä. Hieman aikaa pakiteltuani ajattelin, että tuossahan on hyvä kääntöpaikka, tosin huomasin että hiekka on melko pehmeää. Siitä oli kuitenkin ajettu, joten kokeilin. Peruutin ulos tieltä, yrittäen silti pitää varmuuden vuoksi eturenkaat kovemmalla maaperällä. No, eihän se onnistunut.
Siinä sitä oltiin, pehmeässä hiekassa uponneena. Irti siitä ei päässyt, enkä viitsinyt liikaa kuopia. Lähdin ensin kävelemään pelaajien baselle, joskos sieltä löytyisi riuskoja miehiä, heidän autojaan tai jotain mistä voisi olla apua.
Mutta siellä oli vain nelikymppisiä naisia Škoda-autoineen. Kävelin takaisin Tojotani luo ja matkalla huomasin useita lautakasoja. Siitä sitten pari kainaloon ja kaivuuhommiin. Kaivoin ne kyllä niin syvälle kuin pystyin, ensimmäisellä kerralla ei vielä lähtenyt, mutta toisella kerralla rävähti ja pääsin takasin hiekkatielle. Huh! Ja vielä sitä piti varoa ettei pohja ota kiinni, Avensis kun ei ole maastoautoksi suunniteltu.
Että semmosta tänään.
Iltamia.Iltoja kaikille.
Vois, mut Chatis.Kertokaa kiinnostavii juttuja! <3
Kurskilla paukahtaa kymppitonni kohtapuoliin.Kertokaa kiinnostavii juttuja! <3