Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Oikeudessa ei ollut muita todistajia paikalla tai edes kutsuttuna. Oikeudenkäynnissä ei myöskään viitattu näihin muihin ilmoituksiin, eihän poliisi ole niitä voinut tutkiakaan, koska rikosilmoitusta ei ollut tehty. Eli oikeudenkäynnissä oli ns. sana sanaa vastaan tilanne. Oikeus uskoi enämpi syyttäjää ja vaimoani kuin syytettyä ja hänen naisystäväänsä, joka kertoi ettei ikinä ole kuullut miehensä uhkailevan ketään.

Tietyllä tavalla on hauskaa, että valtio maksoi todistajanpalkkion tälle naisystävälle, mieshän ei tietenkään sakkoja pystynyt maksamaan, joten tavallaan homma kannatti myös tuomitulle.
Vaikuttas olevan alueellisia eroja noissa jutuissa. Täällä käytäntö on muutaman esimerkin perusteella se, että rikosilmoitus (vai rangaistusvaatimus?) tehtynäkin, jos uhkailija kiistää eikä mitään muuta näyttöä ole niin syyttämättäjättämispäätös tulee. Tiedä sitte suhtaudutaanko muin perustein eri tavalla eri tapauksiin. Sukupuoli, tilanne jne..
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Hyvin ehdit itkutärinä-kuntoon tiistaiksi jos heti töistä päästyäsi alat ripeisiin toimiin.
Nyt sen saavuttamiseksi ei edes vaadita toimenpiteitä.

Joskus kannatteleva hanki on sen verran ohut että sitä ei kannata enää ohentaa alkoholilla.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Varmaan vaikuttaa. Onko laiton uhkaus tehty snagarijonossa vai työpaikalla esim. sairaalassa, sosiaalitoimistossa tms.
Näissä mun tietämissä (ja kokemassa) esimerkissä on kysymys siviilistä, duunista ja vapaaehtoishommassa sattuneesta uhkailusta. Yhteistä näissä on ainostaan kaikkien osapuolten sukupuoli. Miehiä.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18422
Kun muutama vuosi tulee sullekin lisää, niin huomaat kovan krapulan olevan muutakin kuin pullo Jaffaa ja koko päivän nukkuminen.
Kyllä mulla tuota ikää ihan riittävästi on ja krapulaton.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Aika-ajot alkanee kuuden maissa, kuten myös huominen kisa.

Niinku ketään kiinnostas.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18422
Yritetään, vaikka mä silloin olen mahdollisesti dementoitunut.
Tässä sopimuksessa on semmonen pykälä, ettet saa sitä ennen minulta koskaan kysyä mitään tai vastata, eli tavallaan et voi tähän enää vastata. Tiedoks.:ahem:
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18422
Enkä minä ole järin optimistinen tuon toisen osapuolen henkisestä kasvusta edes tuolla aikavälillä :nope:
Siinähän et ole, pitääkö silti sinun ottaa esille joku jutussa minut jos muut ei ota. Mut omapahan on ongelma. kyllä minä tiedän sen että olen tyhmä ja kaikkea muuta siltä väliltä, niin sitä ei ainakaan tarvitse sanoa.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Siinähän et ole, pitääkö silti sinun ottaa esille joku jutussa minut jos muut ei ota. Mut omapahan on ongelma. kyllä minä tiedän sen että olen tyhmä ja kaikkea muuta siltä väliltä, niin sitä ei ainakaan tarvitse sanoa.
Samilla on kyllä hauska tapa käväistä toikissa heittämässä yksi heitto ja sen jälkeen poistua paikalta. Heitoista en viitsi muuta sanoa, paitsi jotta harvemmin positiivisiä fiiliksiä herättää.

Todellinen Muumipappa.
 

Micael

Micael
Liittynyt
24.5.2004
Viestit
17752
Sijainti
East of Eden
Vaikka puhelinnumeroni on ilmoitettu Robinson -rekisteriin niin siitä huolimatta soitti äsken yli-innokas puhelinmyyjä. Sanoin hälle, että numeroni on rekisterissä, mutta kun tekstiä tuntui vaan tulevan kuin automaatista ja lakkaamatta, toivotin hyvää päivän jatkoa ja suljin puhelimen.
 
Ylös