Kun muutama vuosi tulee sullekin lisää, niin huomaat kovan krapulan olevan muutakin kuin pullo Jaffaa ja koko päivän nukkuminen.Iso mies ja itkee
Kun muutama vuosi tulee sullekin lisää, niin huomaat kovan krapulan olevan muutakin kuin pullo Jaffaa ja koko päivän nukkuminen.Iso mies ja itkee
Vaikuttas olevan alueellisia eroja noissa jutuissa. Täällä käytäntö on muutaman esimerkin perusteella se, että rikosilmoitus (vai rangaistusvaatimus?) tehtynäkin, jos uhkailija kiistää eikä mitään muuta näyttöä ole niin syyttämättäjättämispäätös tulee. Tiedä sitte suhtaudutaanko muin perustein eri tavalla eri tapauksiin. Sukupuoli, tilanne jne..Oikeudessa ei ollut muita todistajia paikalla tai edes kutsuttuna. Oikeudenkäynnissä ei myöskään viitattu näihin muihin ilmoituksiin, eihän poliisi ole niitä voinut tutkiakaan, koska rikosilmoitusta ei ollut tehty. Eli oikeudenkäynnissä oli ns. sana sanaa vastaan tilanne. Oikeus uskoi enämpi syyttäjää ja vaimoani kuin syytettyä ja hänen naisystäväänsä, joka kertoi ettei ikinä ole kuullut miehensä uhkailevan ketään.
Tietyllä tavalla on hauskaa, että valtio maksoi todistajanpalkkion tälle naisystävälle, mieshän ei tietenkään sakkoja pystynyt maksamaan, joten tavallaan homma kannatti myös tuomitulle.
Nyt sen saavuttamiseksi ei edes vaadita toimenpiteitä.Hyvin ehdit itkutärinä-kuntoon tiistaiksi jos heti töistä päästyäsi alat ripeisiin toimiin.
Varmaan vaikuttaa. Onko laiton uhkaus tehty snagarijonossa vai työpaikalla esim. sairaalassa, sosiaalitoimistossa tms.Tiedä sitte suhtaudutaanko muin perustein eri tavalla eri tapauksiin. Sukupuoli, tilanne jne..
Näissä mun tietämissä (ja kokemassa) esimerkissä on kysymys siviilistä, duunista ja vapaaehtoishommassa sattuneesta uhkailusta. Yhteistä näissä on ainostaan kaikkien osapuolten sukupuoli. Miehiä.Varmaan vaikuttaa. Onko laiton uhkaus tehty snagarijonossa vai työpaikalla esim. sairaalassa, sosiaalitoimistossa tms.
Kyllä mulla tuota ikää ihan riittävästi on ja krapulaton.Kun muutama vuosi tulee sullekin lisää, niin huomaat kovan krapulan olevan muutakin kuin pullo Jaffaa ja koko päivän nukkuminen.
Palataan asiaan 15 vuoden kuluttua.Kyllä mulla tuota ikää ihan riittävästi on
Muista myös sitten palata.Palataan asiaan 15 vuoden kuluttua.
Yritetään, vaikka mä silloin olen mahdollisesti dementoitunut.Muista myös sitten palata.
Tässä sopimuksessa on semmonen pykälä, ettet saa sitä ennen minulta koskaan kysyä mitään tai vastata, eli tavallaan et voi tähän enää vastata. Tiedoks.:ahem:Yritetään, vaikka mä silloin olen mahdollisesti dementoitunut.
Enkä minä ole järin optimistinen tuon toisen osapuolen henkisestä kasvusta edes tuolla aikavälillä :nope:Yritetään, vaikka mä silloin olen mahdollisesti dementoitunut.
Siinähän et ole, pitääkö silti sinun ottaa esille joku jutussa minut jos muut ei ota. Mut omapahan on ongelma. kyllä minä tiedän sen että olen tyhmä ja kaikkea muuta siltä väliltä, niin sitä ei ainakaan tarvitse sanoa.Enkä minä ole järin optimistinen tuon toisen osapuolen henkisestä kasvusta edes tuolla aikavälillä :nope:
Siinäpähän tulee, ihme kun ei tullut jo 06.10.2009.Joka viestillä tulee varmemmaksi siitä, että kurski on tällä hetkellä under the influence.
Mitenköhän 6.10.2009 olis voinu tulla varmaks, että villeneuve88 ei ole kännissä 26.11.2011?Siinäpähän tulee, ihme kun ei tullut jo 06.10.2009.
Jumalauta, kurski on saapunut foorumille mun syntymäpäivänä. Paras synttärilahja ikinä!Siinäpähän tulee, ihme kun ei tullut jo 06.10.2009.
Samilla on kyllä hauska tapa käväistä toikissa heittämässä yksi heitto ja sen jälkeen poistua paikalta. Heitoista en viitsi muuta sanoa, paitsi jotta harvemmin positiivisiä fiiliksiä herättää.Siinähän et ole, pitääkö silti sinun ottaa esille joku jutussa minut jos muut ei ota. Mut omapahan on ongelma. kyllä minä tiedän sen että olen tyhmä ja kaikkea muuta siltä väliltä, niin sitä ei ainakaan tarvitse sanoa.