Avatar-tojck.

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tarina avatarini takaa: Kuten talviurheiluketjua lukevat tietävät, olen seurannut Venla Lehtosen uraa jo jonkin aikaa. Viime keväänä päätin suunnitella itselleni fanipaidan. Tiesin, että Espoon Entressen kirjastossa voisin painattaa sen ilmaiseksi, kunhan toisin oman paidan. Painatuksen suunnittelin viime keväänä (fontti on sama kuin Imatra Biathlon-logossa) ja kesällä käydessäni kylässä siskollani Vantaalla piipahdin Espoossa painamassa pari paitaa.

Syksyllä esittelin paidan Lehtosille (jotka tilasivat minulta samanlaisia paitoja lisää). Venlan äiti kertoi Venlan kehittymisestä kesän leireillä ja tein kuulemastani sen päätelmän, että alkavasta kaudesta tulee Venlan läpimurtokausi ja hän nousee maailmancup-joukkueeseen. Kun muutenkin olen ollut häpeämättömän innoissani Imatran hyvästä urheilupöhinästä, päätin tuoda sitä esiin myös avatarissani. Se perustuu paitapainatukseeni ja sen violetti sävy on sama, jonka Venla itse valitsi aseeseensa.

Jonkinlaisena taka-ajatuksena oli ja on luoda "Venlasta" samanlainen brändin kaltainen household-name mitä Kaisa ja Mari jo ovat. Heistä puhutaan etunimillä. F1-foorumilla se ainakin näyttää onnistuneen. ;) Lisäksi "Venla Biathlon" toimii myös kansainvälisesti, eikä sekään haittaa, vaikka Venla menisikin naimisiin ja vaihtaisi sukunimensä. Uran edetessä Venlalle täytyy jossain vaiheessa luoda verkkonäkyvyys, ja siihen tuo omatoimisesti luomani "brändi" sopisi mainiosti.
 
Viimeksi muokattu:

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Enpä aiemmin tiennytkään, että tuo Venla-logo on noin suora laina jostain toisaalta. Kai sulla on lupa tuollaiseen?
En halua olla pahanilmanlintu, mutta... Jos alkaa kopiomatskulla tuotteistamaan, kantsii olla luvat kunnossa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Paljos hynää burb on heittänyt Rasilalle?
Itsehän odotan soittoa koska Disney haastaa oikeuteen.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Tarina avatarini takaa: Kuten talviurheiluketjua lukevat tietävät, olen seurannut Venla Lehtosen uraa jo jonkin aikaa. Viime keväänä päätin suunnitella itselleni fanipaidan. Tiesin, että Espoon Entressen kirjastossa voisin painattaa sen ilmaiseksi, kunhan toisin oman paidan. Painatuksen suunnittelin viime keväänä (fontti on sama kuin Imatra Biathlon-logossa) ja kesällä käydessäni kylässä siskollani Vantaalla piipahdin Espoossa painamassa pari paitaa.

Syksyllä esittelin paidan Lehtosille (jotka tilasivat minulta samanlaisia paitoja lisää). Venlan äiti kertoi Venlan kehittymisestä kesän leireillä ja tein kuulemastani sen päätelmän, että alkavasta kaudesta tulee Venlan läpimurtokausi ja hän nousee maailmancup-joukkueeseen. Kun muutenkin olen ollut häpeämättömän innoissani Imatran hyvästä urheilupöhinästä, päätin tuoda sitä esiin myös avatarissani. Se perustuu paitapainatukseeni ja sen violetti sävy on sama, jonka Venla itse valitsi aseeseensa.

Jonkinlaisena taka-ajatuksena oli ja on luoda "Venlasta" samanlainen brändin kaltainen household-name mitä Kaisa ja Mari jo ovat. Heistä puhutaan etunimillä. F1-foorumilla se ainakin näyttää onnistuneen. ;) Lisäksi "Venla Biathlon" toimii myös kansainvälisesti, eikä sekään haittaa, vaikka Venla menisikin naimisiin ja vaihtaisi sukunimensä. Uran edetessä Venlalle täytyy jossain vaiheessa luoda verkkonäkyvyys, ja siihen tuo omatoimisesti luomani "brändi" sopisi mainiosti.
Ettet vaan haluaisi että Venlasta tulisi rouva WebSlave?
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tarkoitat varmaankin pinkki sävy? No, tietenkin tarkoitat.
No, fuksiaan päin murrettu violetti. Ei tuolla sävyllä ole tietääkseni nimeä, mutta pinkki se ei ole, koska pinkissä ei ole mukana sinistä, tuossa on.
Enpä aiemmin tiennytkään, että tuo Venla-logo on noin suora laina jostain toisaalta. Kai sulla on lupa tuollaiseen?
En halua olla pahanilmanlintu, mutta... Jos alkaa kopiomatskulla tuotteistamaan, kantsii olla luvat kunnossa.
Paidat eivät ole kaupalliseen levitykseen eikä suunnitelmissa ole tehdä niitä muille kuin Lehtosille ja itselleni (ja ehkä sukulaisilleni). Jos noita aletaan tuotteistamaan, fontti vaihtuu, ehkä designkin.
Ettet vaan haluaisi että Venlasta tulisi rouva WebSlave?
Jotain realismia, hei. Sitäpaitsi Venlalla on pitkäaikainen poikaystävä.
Sukulaisen naiminen ei liene soveliasta tahi laillistakaan.
Ei olla verisukulaisia.
 

Edson

Well-known member
Liittynyt
11.6.2009
Viestit
746
Mietin postausta lukiessa että kuka on Venla Lehtonen, mutta hänhän onkin sama ampumahiihtäjä joka liputettiin tänään ulos maailmancupista. Naurahdin ääneen. Anteeksi. :)

Saisikohan joku suunniteltua paidan Olli Hiidensalolle, Tuomas Grönmanille tai Tero Seppälälle?
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mietin postausta lukiessa että kuka on Venla Lehtonen, mutta hänhän onkin sama ampumahiihtäjä joka liputettiin tänään ulos maailmancupista. Naurahdin ääneen. Anteeksi. :)
Toiset kannustaa omia, toiset vaan gloryhunttaa.
Saisikohan joku suunniteltua paidan Olli Hiidensalolle, Tuomas Grönmanille tai Tero Seppälälle?
Eiköhän heilläkin kannustajansa ole.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mietin postausta lukiessa että kuka on Venla Lehtonen, mutta hänhän onkin sama ampumahiihtäjä joka liputettiin tänään ulos maailmancupista. Naurahdin ääneen. Anteeksi. :)
Niin sitä naurettiin Marja-Liisa Hämäläisen viestisuorituksellekin Lahdessa aikoinaan. Sarajevossa nauratti vähemmän.
 
Ylös