Katsokaa...

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
-edit- Kahden tunnin päivitys. Vittu mitä paskaa. Parasta antia onkin sitten noi vanhat matskut, tietoiskut, alkoholivalistus ym. Just nyt Iiro Rantala takoo pianolla ties kuinka monetta biisiä. Vähän aikaa sitten sen vieraana oli... joku, jonka kanssa ne takoi pianoa vuorotellen.
Erittäin YLEmäistä, puuduttavaa ja pitkäveteistä shittiä ja omaa vanhaa tuotantoa väliin. Aion silti katsella vielä jonkin aikaa.
Se joku lieni se Sibelius-asiantuntija, mielestäni ainut mielenkiintoinen vieras siihen mennessä.

-Edit- Ja iso miinus pätkimisestä ja tekniikan muusta toimimattomuudesta. IRC hoitaa helikopterilinkityksen paljon paremmin paljon vaikeammissa olosuhteissa.
Aika kotikutoista on juu meininki. Ymmärrän, että Norjan vastaavasta haluttiin tehdä irtiotto, mutta ei kyllä kamalasti taso tällaista junafriikkiä hivele. Ei että Suomen maisemista ihan vastaavaa saataisiinkaan, mutta se, että yli puolet on ihan jotain muuta kuin junamatkaa hieman ärsyttää. Iiro toki soittaa loistavasti ja tuo juuri esiintynyt australialainen laulajatar oli ihan hyvä. Vaikea uskoa, että olisi tullut Iirolle puskista (kuten antoi ymmärtää), kun tunsi biisinkin tuosta vain.

Plussa Tarujen Saarelle, joka soitteli Hämeenlinnan keskiaikameiningissä. Laulusolisti on näköjään opetellut irlantilaisen harpun! (Olivat kerran yksissä keskiaikateemaisissa synttäribileissä soittamassa, joissa yhtyeeseen tykästyin.)
 
Viimeksi muokattu:

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto

On tuo setti kyllä parantunut ohjelman edetessä, vaikkakin parasta antia ovat vanhat pätkät suomalaisen rautatien historiasta.
Itse tykkään noista suomalaismaisemista kovin, mutta miksi pirussa niitä näytettäessä pitää soida välillä jotain hissimusiikkia ja välillä ties mitä iskelmää. Voishan siinäkin vaikka haastatella ihmisiä samalla, vaikkakin tuollaiset suvantovaiheet onkin ihan paikallaan, mutta ei ihan näin tiheästi mitä nyt.

Mutta joo, itsekin pienoista innostusta rautateihin ja juniin tuntevana täytyy kyllä myöntää, että kovin vähissä on itse asiaan keskittyvät jutut, ja nekin sitten puoli vuosisataa vanhoja.

Yllättävää kyllä, jaksan tuota vieläkin katsoa, eikä oikeastaan meinaa malttaa lopettakaan.

-edit- Niin ja sitä asemien ohjelmaakin vois kuvata hitusen ammattitaitoisemman ja suunnitellumman oloisesti. Se Ellan ja Iiron haahuilu Tampesterissa herätti vähän jopa myötähäpeää.
 
Viimeksi muokattu:

Goblet

Iceman
Liittynyt
24.3.2008
Viestit
3109
Sijainti
Finland
En tiedä välittyikö kuviin kuinka hyvin, mutta Kemissä oli kunnon tunnelmaa! Los Dementitos ajeli ja paljon kaikenlaisia kulkupelejä traktoreista moottoroituihin polkupyöriin ym. Minäkin siinä kaverin kanssa vilahdin kuvissa, kyllä paikallinen kuvaaja kuvas meitä enemmänkin kun julisteilla oltiin auto ja itsemme päällystetty, mutta ohjaaja ei kuitenkaan niitä pätkiä näyttäny.

Parasta oli kuitenkin juosta junan vierella noin puoli kilometriä ja heilutella ihmisille.
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Dokumenttiprojekti: Jobs ja Apple-ihme

Steve Jobsin ura koulupudokkaasta pitkätukkaiseksi hipiksi ja yhden maailman tunnetuimman yrityksen omistajaksi ja johtajaksi vaati kunnianhimoa, täydellisyyden tavoittelua ja teräviä kyynärpäitä. Kuka oli Jobs? BBC
TV1:llä nyt
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Klo 22 alkaa Nelosella Dexterin neljännen tuotantokauden jaksot.

ke, 27.06.12 22:00
Dexter (16)
Unelmaelämää. SARJA PALAA RUUTUUN. Neljäs tuotantokausi alkaa. Univaje saa Dexterin sekoilemaan todistajanaitiossa, ja hänen pitää ottaa oikeus omiin käsiinsä. Sarjamurhaajan kintereillä oleva Lundy palaa Miamiin.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Kattokaa vaikka toi, vaikka ne joita kiinnostaa onki kattonu sen monta kertaa.

YLE TV2, 22.55 Stalingrad

(Saksa 1993) Suurelokuva maailmanhistorian ehkä kuuluisimmasta taistelusta, Venäjän talvessa mottiin jäävien saksalaisten sotilaiden näkökulmasta kerrottuna. O: Joseph Vilsmeier.
Rautaristi, Sukellusvene U-96 ja Stalingrad on siinä mielessä samanlaisia leffoja, että jokaisessa on kovin vähän natseja ja natsimielisiä. Toki kuvatut ajankohdat (~-43->) selittää osan pahimman hurman vähäisyydestä, mutta ei kai ihan kokonaisuudessaan. Hienoja leffoja kaikki toki, mutta tarina jää hieman vajaaksi.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Wikistä huomasin tommosen tiedonjyvän Rautaristiin liittyen:
Elokuva loppuu Hänschen kleiniin. Steiner näkee hallusinaatioita aiemmin vangitsemastaan pojasta ja alkaa nauraa hysteerisesti. Lopussa näytetään kuvasarja sodan uhreista: pikkupoika itkee hautaristien keskellä, kahta siviiliä hirtetään ja lapsia tuijottaa keskitysleirin piikkilanka-aidan lävitse (kyseinen kuva on suomalaiselta siirtoleiriltä).
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rautaristi_(elokuva)
 
sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
Kattokaa vaikka toi, vaikka ne joita kiinnostaa onki kattonu sen monta kertaa.

Rautaristi, Sukellusvene U-96 ja Stalingrad on siinä mielessä samanlaisia leffoja, että jokaisessa on kovin vähän natseja ja natsimielisiä. Toki kuvatut ajankohdat (~-43->) selittää osan pahimman hurman vähäisyydestä, mutta ei kai ihan kokonaisuudessaan. Hienoja leffoja kaikki toki, mutta tarina jää hieman vajaaksi.
Stalingradin kun lukee opuksena ja käy ihailemassa Stalingradin Madonnaa Berliinissä tuleekin tarina jo täydennettyä.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Kyseinen raina löytyy hyllystä ja kaksi kertaa koittanut sen päästä loppuun, mutta ei ole yksinkertaisesti onnistunut. Ei tiedä jos vaikka joskus koittaisi kolmannen kerran.
Taidat olla jotenkin viallinen ihminen.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Tämä tieto ei yllättäne ketään.

Huippupaska ohjaustyö on elokuvissa vain kertakaikkisesti homma jota ei jaksa katsella.
Sori. Itsehän sivuutan sujuvasti moiset seikat ja vaikka ohjaus ois kerrassaan loistavaa, en sitä kuitenkaan huomais.
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Dokumenttiprojekti: Google tuntee sinut?

Mitä tietoja sinusta on netissä? Hakiessaan tietoa verkosta voi törmätä ikäviin yllätyksiin. Bengtin ja Tinan identiteetit varastettiin, nettihaku kertoi heistä valheellisia tietoja. Voiko netti-identiteettiä hallita?
TV1:llä nyt.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Beevorin opusta tarkoitin. Ex-pomoni suosituksesta lukaisin. En tiedä onko se oikeaoppineille soveltuva. Mutta sen minä lukaisin ja sitä tarkoitin.
Pelkästään Beevoriin tukeutuessa on vähä sama ongelma, ku noissa leffoissakin. Näkökulma jää rajalliseksi.
 
Ylös