F1-uutisia

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Alonso ei taatusti tule päästämään Hamiltonia helpolla jos/kun kaksikon välille tulee suoria kilpailutilanteita. Varsinainen sydänystävä Alonso ei liene Massallekaan, mutta mikäli jälkimmäisen kaksikon eleistä varikolla aika-ajojen ja kisojen jälkeen voi mitään päätellä, niin espanjalaisen suosikkia tämän vuoden mestaruustaistelussa ei tarvitse paljoakaan arvailla.
 

Timppa78

License to SPY
Liittynyt
28.8.2006
Viestit
1523
Sijainti
Täällä
IltaLehti sanoi:
Formula ykkösillä ruma tulevaisuus


Ferrari-pomon mukaan MM-sarjassa on liikaa ratoja, joissa ei pysty ohittamaan.
Singaporen GP ajetaan keinovalaistuksessa ilta-aikaan.

Formula ykkösten MM-sarja jatkuu viikon päästä Singaporessa. Ferrari-pomo Luca di Montezemolo manaa tulevan kisan jo etukäteen tylsäksi.

- Minulla on sellainen kutina, että tulee taas kisa, jossa et voi ohittaa. Aivan kuin Valenciassa, Montezemolo harmittelee.

Useat kuskit Lewis Hamiltonin johdolla kritisoivat voimakkaasti Valencian uutta rataa. Elokuun lopussa ajettu kisa oli yksi kauden tylsimmistä. Ohittaminen upouudella katuralla on käytännössä mahdotonta.

- Formula ykkösiä odottaa ruma tulevaisuus, jos jatkamme tällaisten kisojen parissa, italialainen jatkaa.

Marina Bay -radalla ajettava Singaporen GP on ensimmäistä kertaa mukana kisakalenterissa. Kyseessä on myös ensimmäinen kisa sarjan historiassa, joka ajetaan keinovalaistuksessa.
Näimpä... oon ihan samaa mieletä, kivahan formuloita on sillon tällön kattoa, mutta jos ohituksia ei tuu muutaku sinisenlipun takia ni ei hyvää pjärsettä!
Ohittamiset on Formoiden suola :wink: Niitä lisää ni menee hyvin!
 

talakem

Iltalehden toimitus
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
3610
Alkaa näyttää siltä että episodi maksaa McLarenille 25 000€ oikeudenkäynti kuluja + lakimiesten palkkiot ym...


FIA-pomo Whiting vaihtoi Hamilton-kantansa
22.09.2008 22:23
Kimi Räikkönen, Lewis Hamilton, kuva: Ryan Pierse/Getty Images

Kansainvälisen autoliiton FIA:n F1-kisojen kilpailunjohtaja Charlie Whiting kertoi maanantaina vaihtaneensa kantansa McLarenin Lewis Hamiltonin Belgian GP:ssä suorittamasta ohituksesta.

Hamilton ohitti Kimi Räikkösen pääsuoran päässä oikaistuaan suoraa edeltävän shikaanin. Whiting ilmoitti McLaren-tallille tuoreeltaan Hamiltonin suorittaman ohituksen jälkeen, että hän piti sitä sallittuna. Asiaa maanantaina käsitelleelle vetoomusistuimelle Whiting kuitenkin ilmoitti pitävänsä ohitusta sääntöjenvastaisena.

- Kun näin tapahtuman yksityiskohtaisemmin, minulle valkeni, ettei kaikkea etua ollut annettu takaisin. Jos hän olisi pysynyt radalla, ei hän olisi ollut ykkösmutkassa sellaisessa asemassa, jossa olisi pystynyt hyökkäämään. Hän ei olisi ollut niin lähellä Kimiä, Whiting totesi vetoomusistuimelle Hamiltonin tekemästä ohituksesta.

Vetoomusistuin julkistaa tiistaina päätöksensä siitä, miten käy kisatuomariston Hamiltonille ohituksen takia antamalle 25 sekunnin aikarangaistukselle.

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/09/719171

Päättäjät,

The five judges preciding over the case - Xavier Conesa (Spain), Philippe Narmino (Monaco), Erich Sedelmayer (Austria), Harry Duijm (Netherlands) and Thierry Julliard (Switzerland) will spend this evening deliberating on their verdict.
Lewis kuumeni...

"I have been a racing driver since I was eight years old and I know pretty much every single manoeuvre in the book, and that's why I'm the best at my job. We are talking about a skilled driver under intense pressure making a split-second decision which no-one, not unless they are in Formula One, can comprehend." Autosport
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
On muuten aika surkuhupaisaa avautumista. Siis voin jotenkin vielä ymmärtää avautumisen, mutta tuo sisältö on kyllä aika uskomatonta :D
Juan Manuel Fangio:

”Sinun pitää aina pyrkiä olemaan paras, muttet saa ikinä uskoa olevasi.”
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mää luulen, ettei edes britit jaksa tuota kovin kauaa.
Kuten olen aiemminkin tuonut esiin, niin eihän kaikki jaksakaan, vaan siellä on myös vahva Hamilton-oppositio. Mutta kuten Suomessakin, niin osa tietysti on sitä mieltä, että omaa pitää kannattaa, tai on maanpetturi.
 

DaSilva

In Memories
Liittynyt
17.1.2007
Viestit
593
Sijainti
Madonna di Campiglio
Sai päivän naurut tuosta Hamiltonin vastauksesta. Mies joka "tekee kaiken oikein" ja "on paras siinä mitä tekee", on vielä vaatimatonkin kaiken lisäks.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Hamilton kerää sympatioita hurjasti:eek: Vastahan mies oli tyynenä asian suhteen. Mistä sille yht'äkkiä tuolla lailla nuppiin noussut? Ei ole enää terveen miehen puhetta.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Sai päivän naurut tuosta Hamiltonin vastauksesta. Mies joka "tekee kaiken oikein" ja "on paras siinä mitä tekee", on vielä vaatimatonkin kaiken lisäks.
Kun vielä muistaisi, miten muutkin tekevät hänen puolestaat töitä, vaihtavat vaippoja yms... Ei hän ole ykkösissä pärjäämisensä suinkaan vain omien avujensa ansiota.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Jos viitataan tämän kauden suorituksiin niin huh-huh. Massaa potkittiin pois jo Britannian jälkeen, vaikka johtikin koko MM-sarjaa... :rolleyes:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös