AJ
Well-known member
Voi se mennä toisellakin tavalla. Yks lukioaikainen opettaja kertoi aikoinaan, miten hän oli yliopistolla saanut käsiinsä erään kurssin edellisen tentin kysymyspaperin ja päätti, että näitä asioita hän ei sitten ainakaan lue tenttiin, koska tuskin siellä nyt samoja asioita joka kerta kysytään. Fiilis olikin sitten mahtava, kun tentissä jaettiin hyvin tutun näköinen kysymyspaperi.Kaikkein paskin fiilis on odotettavissa sillä hetkellä kun saa koepaperin eteensä ja tuntuu siltä, että on lukenut jostain ihan eri asioista kun ei tunnista yhtään kysymystä sellaiseksi, että käsittelisi päntättyjä tietoja. Sitten alkaa jotain tutun tuntuista löytyä ja lopulta tulee kiire kirjoittaa, että ehtii kaiken tietämänsä saada paperille. Loppujen lopuksi koe menee ihan hyvin.