Kiitos tsempeistä!
Otin nyt alustavasti yhteyttä jo erääseen välitysfirmaan kun oli listoillaan kiinnostava paikka. CV:n laitoin ja kerroin avoimesti meikäkäisen nykyisestä tilanteesta, siitäkin että ensi viikolla vielä keskustelen yksikön pomon kanssa. Jätin kyllä viestistä pois arkkitehdin haukkumiset.
Pakko tässä on jo vähän takaporttia availla, niin ehkä helpottaa omaakin oloa.
Ens viikkoon asti oottelen nyt ja maanantaina kuttun pomon palaveriin. Nyt tarttis vähän kirjata ylös agendaa tuolle palaverille. Meinaan sanottavaa kun tuppaa olemaan vähän liikaakin, jotenkin täytyy jäsentää ja pyrkiä siihen ETTEI irtisanois vahingossa itteään samalla - vielä.
Noniin, enhän minä maanantaihin saakka jaksanut odottaa vaan pyysin että sopisiko kollegalle että jututettaisiin pomoa jo tänään. Ja jututettiinhan me. Puolitoista tuntia taidettiin kaiken kaikkiaan keskustella. Siinä käytiin kyllä melkein jo firman historiakin läpi, ja kaikkiin kysymyksiin saatiin selkeä vastaus.
Mitään välittömiä toimia esimies ei vielä ota, mutta tilannetta tarkkaillaan ja asiaan palataan kyllä myöhemmin.
Lisäksi esimies piti tärkeänä että haluttiin kuitenkin asiasta puhua, eikä tehty suoria päätöksiä. Hänelle tuli joitain asioita täytenä yllätyksen, kuin myös meille.
-80% fiilis nousi paliksen myötä ehkä +20% tasolle, että plussalla ollaan.
Epäkohdat ja ongelmat on siis nyt esimiehen tiedossa. Hän tiedostaa varmasti, että jos tyytyväisyyden taso ei nouse, niin joku joutuu tekemään omia ratkaisuja uransa suhteen.
Mutta kaikinpuolin keskustelu käytiin hyvässä hengessä josta isot pisteet yksikön esimiehelle, varsinkin kun yleensä häneltä on todella hankala saada suoria vastauksia.
Ehkä tämä ei niin paha paikka olekaan!