Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Alkukausi on ollut koko tallilla karmea. Myös Hamiltonilla. Pitää aina muistaa että hyvin toimivalla ja kulkevalla autolla on helppoa ajaa. Sitten kun ollaan selkeästi muita jäljessä niin yritetään liikaa ja sattuu kaikkea, myös virheet lisääntyy.
Jos autolla ei voi pärjätä on aivan sama vaikka sitä ajaisi Paavo Lipponen. Kuskin vaihtoon tarvitaan jotain järkeviä syitä. Pitää olla joku oikea syy olettaa että joku toinen, joka vieläpä on saatavilla, hoitaa sen homman paremmin. Samalla heitetään romukopppaan vanhan kuskin kanssa aloitettu kehitystyö jonka yleensä pitää olla suht. pitkäjänteistä että se tuottaisi tuloksia.

Mutta öbaut 70% tuon lajin hauskuudestahan on tulevien vuosien tallipaikkojen arvuuttelua etli jatketaan vaan samaan malliin. :thumbup:
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Alkukausi on ollut koko tallilla karmea. Myös Hamiltonilla. Pitää aina muistaa että hyvin toimivalla ja kulkevalla autolla on helppoa ajaa. Sitten kun ollaan selkeästi muita jäljessä niin yritetään liikaa ja sattuu kaikkea, myös virheet lisääntyy.
Hamilton nyt kuitenkin on ajanut jokaisen kisan maaliin asti ja napannut vielä useammankin kerran kiitettävästi pisteitäkin. Vauhti on ollut Kovalaiseen verrattuna täysin eri tasoa.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Monacon GP:ssa 2009 tuntui huippuvauhti olevan molemmilla McLaren-kuskeilla hyvin samantasoista.

Paras kierrosaika:
Heikki -- 1.15,672
Lewis -- 1.15,706

5:n nopeimman kierroksen keskiarvo:
Heikki -- 1.15,895
Lewis -- 1.15,877

10:n nopeimman kierroksen keskiarvo:
Heikki -- 1.16,037
Lewis -- 1.16,076

15:n nopeimman kierroksen keskiarvo:
Heikki -- 1.16,130
Lewis -- 1.16,260

20:n nopeimman kierroksen keskiarvo:
Heikki -- 1.16,235
Lewis -- 1.16,392

25:n nopeimman kierroksen keskiarvo:
Heikki -- 1.16,344
Lewis -- 1.16,504

Luotettavuudessakaan ei McLaren-miesten välillä ollut Monacossa paljon eroa -- toinen romutti autonsa aika-ajoissa ja toinen kilpailussa, eikä kumpikaan näin ollen onnistunut tuomaan pisteitä tallilleen. Mutta tulee niitä parempia kilpailuja vielä tänäkin vuonna niin Kovikselle kuin Hämiksellekin, se on ihan saletti. :)
 

Iceman88

Well-known member
Liittynyt
4.4.2009
Viestit
397
Toi ei vaan ihan Mäkin tasoisella autolla riitä, jos kerran kuudessa kisassa saa yhen kierroksen onnistuun niinkuin kovis nyt Q2:ssa. Kisassa ei nähty edes minkäänlaista yrittämistä, vaan muiden perässä köröttelyä.

Kertoo tosin kaveristakin aika paljon, kun hehkutti ihan tosissaan harjoituksissa tekemäänsä ohitusta Force Indiasta:nope:

Ja niin paljon kun jengi dissaakin tota piquettia, niin ei toi kovis paljon häävimmin pärjää. On ihan turha leijua jostain säälivoitosta kun muut keskeytti edeltä. Tähän kun ynnätään, että Mäkillä vietiin mestaruus(kuskien) niin sanoisinpa, että piquetkin jopa parempi kuin hiilikuitu-heikki.

Nyt täytyy vaan toivoo, että heittäisivät ton pihalle tuolta Mäkiltä ja Nico sitten Hämiksen tallikaveriks.
 

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Nyt täytyy vaan toivoo, että heittäisivät ton pihalle tuolta Mäkiltä ja Nico sitten Hämiksen tallikaveriks.
Miksi sinä sellaista toivot? Siksikö kun Nico on saksalainen ja mersu on viimeiset 15 vuotta ilmoitellut että olisi kivaa kun olisi saksalainen kuski?
Nicon nykyisen ajamisen perusteella tuskin ainakaan tuon parempaan talliin on enää koskaan asiaa.
 
Viimeksi muokattu:

Iceman88

Well-known member
Liittynyt
4.4.2009
Viestit
397
Miksi sinä sellaista toivot? Siksikö kun Nico on saksalainen ja mersu on viimeiset 15 vuotta ilmoitellut että olisi kivaa kun olisi saksalainen kuski?
Nicon nykyisen ajamisen perusteella tuskin ainakaan tuon parempaan talliin on enää koskaan asiaa.
Sen vuoksi, että Nico on huomattavasti parempi kuski kuin Kovis ja on joutunut antamaan kohtuuttomasti tasoitusta kärkikavereille autossa/taktiikassa.
Kovis on oman näyttöpaikkansa saanut sitä kuitenkaan käyttämättä.
 

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Sen vuoksi, että Nico on huomattavasti parempi kuski kuin Kovis ja on joutunut antamaan kohtuuttomasti tasoitusta kärkikavereille autossa/taktiikassa.
Kovis on oman näyttöpaikkansa saanut sitä kuitenkaan käyttämättä.
Sieltähän sitä analyysia pukkaa, meidän isipä on parempi kuin teidän isi :) Toivotaan sitten että tallipäällikötkin tuon huomaa. Sitä paitsi McLaren ei kyllä näillä näkymin ole tuon sarjan halutuimpia työpaikkoja muutenkaan eli ehkä tuo olisi ihan hyvä.
Nico muuten veti viime vuonna Monacossa kaiteeseen ihan omia aikojaan, ei ollut edes kilpatilanne. Heikki joutui ilman omaa syytään hyvästä aika-ajosta huolimatta lähtemään takaa ja taisi ohittaa sellaisen määrän autoja että ei Monacossa kovin moni koskaan. Silloin tosin olikin rattimiesten keli. Eilen oli myös Hamiltonilla mahdollisuus näyttää miten takaa noustaan vaikealla radalla. Nousiko yhtään sijaa ajamalla? Kertooko tämä McLarenista, Hamiltonin taidoista vai mistä??
 
Viimeksi muokattu:

zenit

Well-known member
Liittynyt
11.6.2008
Viestit
651
Sijainti
Lahti
Ja niin paljon kun jengi dissaakin tota piquettia, niin ei toi kovis paljon häävimmin pärjää. On ihan turha leijua jostain säälivoitosta kun muut keskeytti edeltä. Tähän kun ynnätään, että Mäkillä vietiin mestaruus(kuskien) niin sanoisinpa, että piquetkin jopa parempi kuin hiilikuitu-heikki.

No en kyllä sanois et pikeepaita olis Heikkiä parempi.Kovis on sentään nopea sillon kun on se oikea päivä (näitä päiviä on kyl säälittävän vähän) mut Piquetti vetää sillonkin ulos radalta.
 

Crosby-92

Well-known member
Liittynyt
13.11.2008
Viestit
848
Monacon GP:ssa 2009 tuntui huippuvauhti olevan molemmilla McLaren-kuskeilla hyvin samantasoista.
Niin no Hamilton oli lähes koko ajan muiden takana jumissa, omasta syystä toki, mutta kierroksia on hieman vaikea vertailla. Molemmilta kuitenkin huono viikonloppu, toinen tyri aika-ajossa ja toinen kisassa. Kiinaa lukuunottamatta Hamilton on kuitenkin vienyt Heikkiä selvästi (Monaco tasuri). Vaikea paikkahan se tietysti on maailmanmestarin tallitoverina ajella, jota vielä suositaan, mutta sellainen se tilanne on. Eikä Heikki ole pystynyt niitä tilaisuuksiaan tarpeeksi usein hyödyntämään. Eilen olisi ollut esimerkiksi loistava tilaisuus kiillottaa kilpeä, mutta epäonnistuminen tuli.
 

arzipuppy

Well-known member
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
1460
Sijainti
Helsinki
Nyt tosiaan Heikki tarttis niitä ilopillereitään, ei hyvin mee. Vertailu David Coulthardiin, mieheen pr-maskin ja minihymyn takana, on kivuliaan osuva.

Vertaan tilannetta Räikköseen. Se, miksi Räikkönen on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä, johtuu siitä, että miehen tiedetään olevan tolkuttoman hyvä kuski, joka nyt vaan jostain syystä on liiskautunut pehmeiden renkaiden mukana asfalttiin.

Heikki taas ei ole päässyt ajamaan sellaista puhdasta, onnistunutta kautta, jossa hän olisi saanut potkia tallikaveriaan persuksille, kuten Räikkönen Nickin, Davidin ja Montoyan tilanteessa. Tulevaisuus näyttää tosiaan turvattomalta, sillä kukaan - suomalaisfoorumisteja lukuunottamatta - ei osaa sanoa, kuinka nopea ja taitava Heikki todellisuudessa on. Räikköseen kohdistuva kritiikki iskee varmaan eniten luonteeseen. Heikkiin kohdistuva kritiikki on pelkkää kysymysmuotoista.

Toivottavasti tässä ei joudu jännittämään sitä, että kumpi suomalainen saa ensimmäisenä potkut. Räikkösen eduksi katson ne intohimon väläyttelyt, todellisen taituruuden ja ainutlaatuisuuden osoitukset, jotka kaatuvat aina viitsimättömyyteen. Heikin tapauksessa yritystä ja asennetta löytyy, välähdykset ovat taas himmeitä kuin pronssi. Pelkäänpä, että hyvätapainen David Coulthard on löydetty Ronin kultapojan peesaajaksi. Miten uutta.
 

Iceman88

Well-known member
Liittynyt
4.4.2009
Viestit
397
Sieltähän sitä analyysia pukkaa, meidän isipä on parempi kuin teidän isi :) Toivotaan sitten että tallipäällikötkin tuon huomaa. Sitä paitsi McLaren ei kyllä näillä näkymin ole tuon sarjan halutuimpia työpaikkoja muutenkaan eli ehkä tuo olisi ihan hyvä.
Nico muuten veti viime vuonna Monacossa kaiteeseen ihan omia aikojaan, ei ollut edes kilpatilanne. Heikki joutui ilman omaa syytään hyvästä aika-ajosta huolimatta lähtemään takaa ja taisi ohittaa sellaisen määrän autoja että ei Monacossa kovin moni koskaan. Silloin tosin olikin rattimiesten keli. Eilen oli myös Hamiltonilla mahdollisuus näyttää miten takaa noustaan vaikealla radalla. Nousiko yhtään sijaa ajamalla? Kertooko tämä McLarenista, Hamiltonin taidoista vai mistä??
Olipahan taas kaukaa haettua koko pläjäys...
Aika kauas tartti näköjään mennä, että löysit koska Nico vetänyt viimeksi seinään.(Heikillä kun niitä tällä kaudellakin on jo useempia.)

Ja on myös ihan turha vertailla noita tän ja viimevuotisten autojen eroja. Meinaan, että Hämishän tais voittaa viime vuonna ton samaisen kisan, ja teki myös eilen tukun komeita ohituksia.
 

Automenu

Well-known member
Liittynyt
2.11.2008
Viestit
2335
Mitäs kieltä nämä seuraavat lauseet sitten ovat? :doubtful:

"Vain me olemme jäljellä."

"Siihen on enää vain 15 päivää."

"Hän on vain hieman hermostunut."

"Hänellä on vain 5 minuuttia aikaa."

"Jos se olisi vain siitä kiinni, tekisin sen."

"Vain sinä tiedät mitä tapahtui."

jne.
"Mikäli vain huomenna sataa, on märkää" "Mikäli vain Brawn GP tulee maaliin, vie se varmasti voiton"

Oli jos Brawn GP ei keskeytä kisaa se tulee maaliin ennen muita. Vaikka toisetkaan ei keskeyttäisi. "Mikäli vain" ei tarkoita nyt "mikäli ainoastaan".

Epic OT
 

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
Olipahan taas kaukaa haettua koko pläjäys...
Aika kauas tartti näköjään mennä, että löysit koska Nico vetänyt viimeksi seinään.(Heikillä kun niitä tällä kaudellakin on jo useempia.)

Ja on myös ihan turha vertailla noita tän ja viimevuotisten autojen eroja. Meinaan, että Hämishän tais voittaa viime vuonna ton samaisen kisan, ja teki myös eilen tukun komeita ohituksia.
Sulla ei oikein tämä keskustelun punainen lanka näytä pysyvän hyppysissä. Niin ja kun tässä ketjussa oli tarkoitus haukkua Kovalaista niin onhan se täysin asiatonta sotkea siihen kysymystä että miksi Hamilton ei samalla autolla päässyt kuin parin GP2 tason kuskin ohi. Sieltähän saattaisi vaikka löytyä johtopäätös siihen suuntaan että McLaren on aika paska ajettava tällä hetkellä. Tallikavereita vertaillaan vain silloin kun se on omille tarkoitusperille tarpeellista. Onkohan tässä kyseessä se vanha juttu että kun oma suosikki ei pärjää niin vika on kalustossa ja kun se oma inhokki ei pärjää niin vika on miehessä.
Jaa Heikillä useita seinäänajoja? Okei. Kun tässä syvälliseksi on heittäydytty niin kerrotkos millä ajamisen osa-alueilla tuo Nicon paremmuus tulee parhaiten ilmi? Tämä on kuuma kysymys ensi vuoden tallipaikkoja kun mietitään.
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Ei näytä hyvälle Heikin tilanne :nope:

Toisaalta eipä tuo supertähti Lewiskään mitään kummoisia suorituksia tee nykyisellä kärryllä. Tallin sisällä varmasti tiedetään mihin Heikki kykenee, joten luulenpa ettei tällä suorituksella ole jatkon kannalta hirveästi merkitystä.

Kuten joku jo sanoi, tekivät molemmat Mac kuljettajat yhden selkeän virheen, joka maksoi pistesijoituksen. Toinen aika-ajoissa ja toinen kisassa. Eli siltä osin samalla viivalla.

Toivottasti Heikin pää kestää. Sanois sen perkeleen, päästelis vähän höyryjä.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Tätä menoo Heikistä tulossa kauden pahin floppi. Perus pehmeetä ajoa, ei tulosta, ei pysy autot hanskassa, häviää tallikaverilleen säännöllisesti. Siis melkeempä yhtä pahassa jamassa kohta kuin Piquet.

Heikki itse varmaan näkee pelkästään positiivisia asioita vaikka kuinka päin vit**ua menisi, hyvä esimerkki hehkutus ohituksesta vapaissa harjoituksissa, hohhoh.

UsvaaPutkeen ei vaan millään pysty näkemään kuinka susi Heikki on ollu viime ja tämän kauden. UP:n kannattaisi ehdottaa Kyllöselle mökkireissua jossa pääsisitte saunomaan ja keskustelemaan kuinka fantastinen kuski Heikki on :thumbup:
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
No ei Nico sen parempi kuljettaja ole kuin Heikkikään. Minä en ymmärrä, mistä Nico on saanut ns. huippunopean kuljettajan maineen? Minusta hän on samaa tasoa kuin Heikki Kovalainen, siis ei todellakaan huono. Molemmilla riittää parannettavaa. Monacon kisa oli minusta merkki paremmasta molemmilla McLaren kuljettajilla, että nopeutta löytyy. Se mikä suomalaisten kannalta on tärkeintä, Heikki ajoi kilpailukykyistä vauhtia suurimman osan kisasta. Eikös Rosbergilläkin ollut jollain kaudella (olikoha toinen vai kolmas) etusiivet kokoajan vaihdossa, ainakin tälläisen mielikuvan olen saanut.

Minusta Hamilton ja Kovalainen ovat omillaan ajoillaan osoittaneet, että McLaren ei ole se kaikkein helpoin ajettava. Heikkihän oli ennen tätä kautta yksi varmimmista maaliintulijoista.

Aika jännä miksi kukaan ei älämöi Vettelin tunaroinneista. Hänhän on aiheuttanut jo kaksi suurta pistemenetystä. (Australia ja Monaco). Tosin onhan hän voittanutkin, mutta tuolla autolla olisi voinnut olla jopa 10p enemmän mitä hänellä nyt on.
 

Crosby-92

Well-known member
Liittynyt
13.11.2008
Viestit
848
Aika jännä miksi kukaan ei älämöi Vettelin tunaroinneista. Hänhän on aiheuttanut jo kaksi suurta pistemenetystä. (Australia ja Monaco). Tosin onhan hän voittanutkin, mutta tuolla autolla olisi voinnut olla jopa 10p enemmän mitä hänellä nyt on.
Vettel on paljon nuorempi kuin Heikki. Lisäksi kämmit on helpompi hyväksyä, jos pystyy niihin huippusuorituksiin ja osoittaa olevansa rattimies. Tänä vuonna on Heikiltä yksi sellainen nähty. Kiinan GP. Muuten ollut tasaisen huonoa/hyvää riippuu mielipiteestä, minusta melko huonoa ja siihen päälle kämmejä niin ei hyvältä meno näytä.

Vettel ei Monacossa kovin montaa pistettä muuten menettänyt, miehen kisa oli jo mennyt mönkään ennen tööttiä, olisi taistellut samoista sijoista Heikin kanssa suurinpiirtein.
 

Iceman88

Well-known member
Liittynyt
4.4.2009
Viestit
397
Sulla ei oikein tämä keskustelun punainen lanka näytä pysyvän hyppysissä. Niin ja kun tässä ketjussa oli tarkoitus haukkua Kovalaista niin onhan se täysin asiatonta sotkea siihen kysymystä että miksi Hamilton ei samalla autolla päässyt kuin parin GP2 tason kuskin ohi. Sieltähän saattaisi vaikka löytyä johtopäätös siihen suuntaan että McLaren on aika paska ajettava tällä hetkellä. Tallikavereita vertaillaan vain silloin kun se on omille tarkoitusperille tarpeellista. Onkohan tässä kyseessä se vanha juttu että kun oma suosikki ei pärjää niin vika on kalustossa ja kun se oma inhokki ei pärjää niin vika on miehessä.
Jaa Heikillä useita seinäänajoja? Okei. Kun tässä syvälliseksi on heittäydytty niin kerrotkos millä ajamisen osa-alueilla tuo Nicon paremmuus tulee parhaiten ilmi? Tämä on kuuma kysymys ensi vuoden tallipaikkoja kun mietitään.
No ollaan sitä nyt niin sanatarkkoja... Tarkoitin lähinnä että itsestä aihautuneita keskeytyksiä taitaa olla jo ainakin kolme tällä kaudella.
Siinä onkin jo ensimmäinen osa-alue, jolla Nicon paremmuus tulee selvästi ilmi. Nicolla ei ainuttakaan omaa virhettä(keskeytystä). Toinen on nopeus ja erityisesti limitillä ajo. Heikki pystyy joskus kisassa ajamaan 3-4 kymppääkin nopeemmaan kierroksen, mitä muuten kertaakaan kisassa. Eli Koviksen vauhti heilahtelee liikaa, kun taas Nico pystyy ajamaan nopeita kierroksia toinen toisensa perään.

Joku kirjoitti aikasemmin, että Heikki on halpa vaihtoehto kakkoseksi, mutta en näkisi sitä näinkään, sillä vime kaudellakin Mäkki joutui ajamaan yhellä autolla Ferrarin kahta vastaan MM:stä Heikin vuoksi. Siinä taas menee isot palkintorahat ohitte, jolloin muutaman miljoonan ero palkassa ei meinaa mitään.
 

UsvaaPutkeen

Well-known member
Liittynyt
21.8.2008
Viestit
264
UsvaaPutkeen ei vaan millään pysty näkemään kuinka susi Heikki on ollu viime ja tämän kauden. UP:n kannattaisi ehdottaa Kyllöselle mökkireissua jossa pääsisitte saunomaan ja keskustelemaan kuinka fantastinen kuski Heikki on :thumbup:
Sinun tuskin kannattaa kommentoida enää sen "en ymmärrä miksi tuollaista maalaiskuskia pitäisi kannattaa" -amiskommentin jälkeen yhtään mitään tuosta kuljettajasta. :thumbup: Paljonko sitä ikää olikaan? Loput "asiaan perehtyneisyydestäsi" voi lukea allekirjoituksestasi.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös