Puolueista ei saa enää tolkkua
Kesän aikana puolueet ovat määritelleet itsensä uudestaan niin, ettei puoluekentästä tahdo enää millään saada tolkkua.
Perussuomalaiset julistautui työväenpuolueeksi, ja vastapainoksi vasemmistoliitto julistautui yrittäjien puolueeksi. Keskusta sentään julistautui vain uudeksi keskustaksi.
Jo ennestään meillä on ollut työväenpuolue kokoomus. Tosin viime aikoina se on maalannut itseään vihreäksi.
Keskustavasemmistolaisen uuden Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen taas vältteli retoriikassaan työväki-sanaa aina viime toukokuun puoluekokoukseen asti. Muuten Sdp:n politiikka lähestyy kovaa vauhtia perussuomalaisia.
Pakkaa sekoitti vielä Hakaniemen rottweiler, Metalliliiton entinen viestintäpäällikkö Matti Putkonen. Hän sai tarpeekseen Sdp:n viherhöpertelystä ja loikkasi perussuomalaisiin. Tapahtuma sai koko kesän mittavimman poliittisen julkisuuden.
Jos oli kuunnellut Putkosen viimeaikaisia arvioita Sdp:stä, loikka ei yllättänyt.
Entinen kollegani oli pannut merkille Putkosen hoikistuneen olemuksen ja pohti, onko mies mahtanut heittäytyä raivoraittiiksi. Yhtäkkinen raitistuminen saa nimittäin tekemään muitakin hölmöyksiä.
Putkonen ei silti aio asettua perussuomalaisten ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Hän tulisi varmasti valituksi Uudeltamaalta, jo pelkästään Timo Soinin äänten turvin.
Putkonen on tyypillinen perussuomalainen siinä mielessä, että hän on riitaantunut vanhan puolueensa kanssa. Ei ole monta perussuomalaista, joka olisi ollut vain perussuomalaisten tai sen edeltäjän Smp:n jäsen.
Putkosen loikka tuskin saa työväkeä siirtämään sankoin joukon ääniään demareilta perussuomalaisille. Ne, jotka äänensä siirtävät, toimivat näin todennäköisesti Putkosesta huolimatta. Mutta heitä on paljon.
Perussuomalaisten vaikutus maan asioihin näkyy ensi kevään vaaleissa ainakin siten, että puolue pudottaa hallituskuvioista joko Sdp:n tai keskustan. Sen verran merkittävästi ääniä näyttäisi siirtyvän.
Perussuomalaiset syönee myös vasemmistoliiton kannatusta. Siitä Paavo Arhinmäki saa syyttää itseään. Tosin ay-vasemmistoliittolaiset ovat voineet puolueessa huonosti jo Suvi-Anne Siimeksen puheenjohtaja-ajoista.
Kommunistit olivat kovan työmiehen maineessa. Kyse oli ammattiylpeydestä ja luokkatietoisuudesta: lahtaria ei haluttu päästää vinoilemaan huonosti tehdystä työstä. Kova työnteko oli samalla köyhän työmiehen ainoa tapa pysyä kiinni leivän syrjässä.
Arhinmäen vasemmistoliitto kantaa toki huolta prekariaatin oloista, mutta perinteinen työmies on hylätty. Tilalle on otettu vaatimus toimeentulotuen korottamisesta niin, että se kävisi jo kansalaispalkasta.
Teollisuuden toimintaedellytyksien parantamista, kuten halpaa energiaa eli ydinvoimaa, Arhinmäki vastustaa.
Eipä siis ole ihme, että vasemmistoliiton puoluekokoukseen eksynyt entinen kommunistikirvesmies luulee tulleensa elämäntapaintiaanien tapaamiseen. Ja tämä ei ole vitsi.
Entäs vihreät sitten? Istuvat hallituksessa, joka päätti antaa luvan uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen – ei vain yhden vaan kahden. Puoluetta johtava Anni Sinnemäki puhuu lämpimästi talouskasvun kiihdyttämisen puolesta. Enpä ole tähän asti kuullut moista keneltäkään vihreältä: talouskasvu on käsittääkseni ollut vihreiden mielestä paha asia, joka tuhoaa maapallon.
Oikeusministeri Tuija Brax julmistelee, että jos Sipoonkorven kansallispuistoa ei perusteta laajimmassa ehdotetussa muodossa, nykyinen hallitus jää historiaan kaikkien aikojen ympäristövihamielisimpänä hallituksena. Siis hallitus, jossa vihreät istuvat eivätkä suostu lähtemään.
Ennen vihreät kahlitsivat itsensä puihin, nykyään ministerintuoleihin.
Jos siis haluaa äänestää työväenpuoluetta, pitää äänestää kokoomusta tai perussuomalaisia. Vihreiden arvojen kannattaja äänestää kokoomusta, Sdp:tä, keskustaa tai vasemmistoliittoa.
Eero Lehden ja muiden Suomen yrittäjien poliittinen koti onkin vasemmistoliitto, ja muuten vain kovan kasvupolitiikan kannattajien sietäisi äänestää vihreitä. Jos taas on EU- ja ulkomaalaiskriittinen, onkin äänestettävä Sdp:tä.
Ota näistä sitten selvää.
