Eduskuntavaalit 2011

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Keskusta haluaa turvata ihmisten lähipalvelut lailla
Hesari:

Puolue katsoo perjantaina julkistetussa alue- ja kuntapoliittisessa ohjelmassaan perinteiseen tapaansa, että laadukkaat ja asukkaiden saatavilla olevat palvelut on turvattava koko maassa.

Kansalaisten lähipalveluille puolue määrittelisi lainsäädännössä ajalliset tavoitteet, joiden puitteissa palvelut on ihmisille järjestettävä. Lakivaatimustaan puolue kuvaa "palvelusitoumukseksi".

Järjestelyjä tehtäessä tulisi huomioida palvelujen laatu ja saatavuus, perusoikeuksien toteutuminen, vahvistuva itsehallinto ja kuntalaisten osallistumismahdollisuudet, kielelliset oikeudet sekä väestöryhmittäinen ja alueellinen tasapuolisuus.

Keskusta sitoutuu parantamaan julkisten palvelujen saatavuutta. Niille alueille, joissa ei ole julkisia palveluja muuten saatavilla, on perustettava yhteispalvelupisteverkosto.

Kuntien lukumäärän vähentäminen on keskustan mielestä silmänkääntötemppu, joka ei turvaa palveluita kaikille eikä kansalaisten riittäviä vaikuttamismahdollisuuksia.

Keskustalainen kuntamalli rakentuu vanhaan tapaan maakunnista, jotka jakaantuvat paikallisesti parhaaksi katsotulla tavalla kuntiin.

Maakunnat hoitavat kustannuksiltaan ja velvoitteiltaan raskaimmat kuntasektorin tehtävät.

Mallissa perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja kuntien sosiaalipalvelut siirtyvät saman järjestäjän alle, joka mahdollistaa näiden toimintojen välisten raja-aitojen poistamisen.

Maakunnan toiminnasta vastaisi suoralla kansanvaalilla valittu valtuusto ja luottamushenkilöorganisaatio. Erityisen vaativa erikoissairaanhoito annettaisiin viiden suuralueen vastuulle.
Hienoja ajatuksia, mutta saattavat tula vähän kalliiksi.. kun suomi on yhä harvempaan asuttu maa jatkossa. Mutta velalla siitä(kin) selvitään.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Hienoja ajatuksia, mutta saattavat tula vähän kalliiksi.. kun suomi on yhä harvempaan asuttu maa jatkossa. Mutta velalla siitä(kin) selvitään.
Dii, ja kun jostakin tehdään laki, niin eipä anna mitään mahdollisuutta 'päästä' siitä eroon, kun rahat on loppu.:thumbfh:

Silloin lyödään taas nimeä vekseliin.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Eiköhän se keskittäminen ole ainoa vaihtoehto terveydenhuollossa. Eihän se ole optimitilanne sen suhteen että jokaisella olisi terveyskeskus naapurissa, mutta minun mielestä se on tehokkain tapa säästää rahaa ja tehostaa palveluita. Muutenkin kaukana olevat kunnat kärsivät lääkäripulasta ja joutuvat maksaa älyttömästi rahaa keikkalääkäreistä. Pienten naapurikuntien pitäisikin yhdistyä ja yhdistää voimansa, mutta sen sijaan en mitään järkeä siinä isot kunnat yhdystyisivät vain yhdistymisen vuoksi. Jossain Espoo-Vantaa-Helsinki-liitoksessa ei olisi mitään järkeä, koska kyseessä on liian suuri kokonaisuus.

Mielestäni yhteiskuntarakenne on muuttunut ja järjestelmän pitää muuttua sen mukana. Kituvat muuttotappiokunnat eivät minun mielestäni tarvitse kaikki palveluja vaan ne tulee keskittää sinne missä ihmisetkin ovat. Terveyskeskuksen pyörittäminen 100 000 ihmiselle on suhteessa huomattavasti halvempaa kuin tuhannelle. Tietysti voisin olla eri mieltä jos asuisin muuttotappiokunnassa, mutta ei uudistuksia voida viivyttää vain sen vuoksi että kaikki eivät pysy mukana.

Tällainen suunnitelma Keskustalta on yhtälailla populismia Persujen halut jättää EU-maksut maksamatta.
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Keskusta on aluepolitiikassa ja kuntaliitosten osalta perinteisellä linjallaan. Tältä osin keskustaa äänestävillä on aika hyvä kuluttajansuoja.

PS:llä on vähän samantyyppisiä linjauksia noissa kysymyksissä. PS:n osalta näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että erityisesti Uudeltamaalta ja Helsingistä on menossa läpi ehdokkaita, jotka eivät ole sitoutuneita puolueen linjauksiin. Käytännössä tuo tarkoittaisi sitä, että PS:n saamasta paikkaluvusta pitäisi hallituksen enemmistöasemaa laskettaessa vähentää erimielisten vähemmistö. Soini ei tähän mennessä ole ottanut mitään kantaa siihen, miten puolueen linja pidetään yhtenäisenä eduskuntaryhmän kasvaessa.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=49999:perussuomalaisten-oikeisto-ei-sitoudu-vaaliohjelmaan&catid=88:eduskuntavaalit-2011-paeaeuutinen&Itemid=30

eräs PS:n ehdokas sanoi:
Arvostaisin sitä, ettei minulle lähetettäisi kitinää persujen vaaliohjelman verotus- tai muista talouslinjauksista. Minä vastaan omista linjauksistani. Ne ovat luettavissa vaalisivuiltani
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Soini ei tähän mennessä ole ottanut mitään kantaa siihen, miten puolueen linja pidetään yhtenäisenä eduskuntaryhmän kasvaessa.
Itse asiassa on. YLE:n ohjelmassa tästä kysyttiin ja hän sanoi että jos ehdokas sanoo oman ryhmän kokouksessa ennen eduskunnan äänestystä suoraan muille äänestävänsä puolueen linjaa vastaan, niin se on ok. Mutta tämä julkinen omalle puolueelle etukäteen annettu ilmoitus vaaditaan.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Originally Posted by SOKO View Post
Soini ei tähän mennessä ole ottanut mitään kantaa siihen, miten puolueen linja pidetään yhtenäisenä eduskuntaryhmän kasvaessa.
Itse asiassa on. YLE:n ohjelmassa tästä kysyttiin ja hän sanoi että jos ehdokas sanoo oman ryhmän kokouksessa ennen eduskunnan äänestystä suoraan muille äänestävänsä puolueen linjaa vastaan, niin se on ok. Mutta tämä julkinen omalle puolueelle etukäteen annettu ilmoitus vaaditaan.
No mut kysymyshän ei ollutkaan varmaan siitä, että miten ja milloin voidaan olla eri mieltä. Niinkin heterogeeninen porukka, kuin Persukset on varmaan vaikea "johdettava" eli yhtenäistä linjaa on hankala löytää. Vaikeaa varmaan myös hallitusneuvotteluissa ja hallituksessa...

Ei valitettavasti kovin uskottavaa. Musta tuntuu siltä, että mitä lähemmäksi vaaleja päästään sitä selvemmin Soinien porukoiden kupla puhkeaa.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
No mut kysymyshän ei ollutkaan varmaan siitä, että miten ja milloin voidaan olla eri mieltä. Niinkin heterogeeninen porukka, kuin Persukset on varmaan vaikea "johdettava" eli yhtenäistä linjaa on hankala löytää. Vaikeaa varmaan myös hallitusneuvotteluissa ja hallituksessa...

Ei valitettavasti kovin uskottavaa. Musta tuntuu siltä, että mitä lähemmäksi vaaleja päästään sitä selvemmin Soinien porukoiden kupla puhkeaa.
Joo varsinaista enemmistöhallistusta on vaikea rakentaa kun ei ole perinteistä puoluekuria.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ei valitettavasti kovin uskottavaa. Musta tuntuu siltä, että mitä lähemmäksi vaaleja päästään sitä selvemmin Soinien porukoiden kupla puhkeaa.
Se pitäisi pystyä osittamaan vaaliväittelyissä pirun selvästi, siinä haastetta ns. vanhojen puoluieden johtajille.

Perseiden talouspoliittinen linja on vasemmistoliiton ja demareiden välistä. He vaativat käsittääkseni noin puolelta lapsiperheistä lapsilisien poistamista "suurituloisina" eli yli 5000,- / kk ansaitsevilta. Eihän lainsäädäntö erottele, sitä tienaako perheessä yksi vai molemmat, tai edes sitä onko perhe eronnut, jos on yhteishuoltajuus.

Persujen vaalistrategia perustuu yksinomaan siihen, että heidän ohjelmassaan on yksittäisasioita, jotka äänestäjälle on tärkeitä, ei sitä että koko paketti on edes suurin piirtein kohdallaan. Kunhan yksittäinen asian on riittävän tärkeä, on se sitten maahanmuuttajavastaisuus, hvyätuloisten kadehtiminen tai joku muu.

Jos Persut saavat läes 20 % kannatuksen, niin kaipa me sen olemme ansainneet. Suomalaisten asioiden ymmärrystaso vaatii sitten hieman syvempää ravistelua, jos ei edes hieman kokonaisuuksien ymmärtämistajua löydy.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
hän sanoi että jos ehdokas sanoo oman ryhmän kokouksessa ennen eduskunnan äänestystä suoraan muille äänestävänsä puolueen linjaa vastaan, niin se on ok.
Tuntuu yhä vahvemmin, että perussuomalaiset haluavat oppositioon. Soini on jo aiemmin pohjustanut syitä, joihin vedoten he voisivat kieltäytyä hallituspaikasta (EU:n vakausrahasto, suurituloisten veronalennukset jne.). Paljon marttyyrimaisempaa kuitenkin olisi, jos heitä ei edes pyydettäisi hallitukseen ja tuo vihjaus, että heidän eduskuntaryhmänsä jäsenet olisivat kaikki tavallaan sitoutumattomia edustajia ja voivat aiheuttaa hallituksen kaatumisen taannee oppositiopaikan ja Soinille muutaman äänen lisää presidentinvaaleihin.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Tuntuu yhä vahvemmin, että perussuomalaiset haluavat oppositioon. Soini on jo aiemmin pohjustanut syitä, joihin vedoten he voisivat kieltäytyä hallituspaikasta.
Tuossa on ainoastaan kyse Soinin suuruudenhulludesta. Jos hän kuvittelee oppositiossa olon tuovan vielä suuremman protestiäänten saaliin. Mä kyllä vahvasti epäilen, että tämä on Soinin ainoa mahdollisuus saada merkittävä edustajamäärä, seuraavissa vaaleissa tulee romahdus riippumatta siitä ovatko hallituksessa vai eivät. Suurin osa persujen äänestäjistä odottaa muutosta per heti tai protestoivat nykyisiä valtapuolueita.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Se pitäisi pystyä osittamaan vaaliväittelyissä pirun selvästi, siinä haastetta ns. vanhojen puoluieden johtajille.
Niin pitäisi ja haastetta siinä todellakin on, koska mitä näkyvämmin muut puolueet hyökkäävät persuja vastaan sitä varmemmin kiukkuiset persujen äänestäjät lähtevät uurnille.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Tuossa on ainoastaan kyse Soinin suuruudenhulludesta.
Voisiko Soini olla jopa niin suurudenhullu, että hän pelaa tässä jo ääniä itselleen presidentinvaaleihin, sillä ajatuksella, että oppositiossa heidän suosionsa kasvaisi entisestään?

Soini huomenna Ykkösaamussa klo 10.05
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Niin pitäisi ja haastetta siinä todellakin on, koska mitä näkyvämmin muut puolueet hyökkäävät persuja vastaan sitä varmemmin kiukkuiset persujen äänestäjät lähtevät uurnille.
Kyse on siitä, miten käydään. Jos hyökätään agressivisesti, niin Soini kerää hyödyn, samoin välinpitämättömällä suhtautumisella. Tekemällä Soinista hölmön hänen omilla argmunteillaan on Soinin tuho.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Voisiko Soini olla jopa niin suurudenhullu, että hän pelaa tässä jo ääniä itselleen presidentinvaaleihin, sillä ajatuksella, että oppositiossa heidän suosionsa kasvaisi entisestään?
Voi olla, mutten Suomen kansaa usko niin tyhmäksi.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Kuntokeskusala on viime vuosina kasvanut huimaa vauhtia. Se myös työllistää koko ajan enemmän ihmisiä.

Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistyksen SKY:n mukaan yksityisillä kuntokeskuksilla oli viime vuonna 6500 työntekijää. Heistä noin 2500 oli kokopäiväisiä ja loput osa-aikaisia.

Alalla ei ole työehtosopimusta. Erityisalojen toimihenkilöliitto Erton järjestöasiantuntija Jarmo Lahti kuvaa alan työehtoja villeiksi.

- Olen ollut selvittämässä monia riitoja, joissa ihan räikeästi rikotaan työaikalakia. Esimerkiksi työsopimuksessa on voitu yrittää sopia työlakeja huonommista ehdoista, Lahti sanoo.

Esimerkiksi STT:n haastattelemat jumppaohjaajat kertovat, että kaikissa paikoissa ei makseta ainakaan täyttä sairausajan palkkaa lääkärintodistusta vastaan tai sunnuntaipalkkaa kaksinkertaisena.

Kuntokeskusyrittäjät torjuvat väitteet siitä, että laiminlyönnit työlainsäädännön noudattamisessa olisivat alalla yleisiä. SKY:stä arvioidaan, että ongelmissa kyse on yksittäistapauksista.

- Valtaosin työsuhdeasiat ovat erittäin hyvässä kunnossa, sanoo SKY:n puheenjohtaja P-C Nordensved.

(MTV3 - STT)
Ehdottomasti tuonne kannattaa hankkia tiukka työehtosopimus ja lisätä valvontaa. Sillä tavoin päästään eroon ainakin kahdesta asiasta - kasvusta ja työpaikoista. Ne jotka jo nyt rikkovat lainsäändäntöä tuskin tarkemmista sopimuksista sen enempää piittaisivat.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Työnantajien piittaamattomuus työlainsäädännön ja työehtosopimusten määräyksistä on lisääntynyt, kerrotaan erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO:sta.

Ongelmat tulevat esille erityisesti pienillä työpaikoilla, joissa on monesti puutetta paitsi osaamisesta myös halusta.
Ero työpaikkoihin, joilla työntekijöiden asiat ovat kohdallaan, on suuri. Työelämän kylmenevät asenteet näkyvät esimerkiksi liiton työsuhdeneuvonnassa ja riita-asioissa.

- Yritykset eivät suostu hoitamaan normaaleja lakisääteisiä velvollisuuksiaan. Kiistaa syntyy paljon työajoista, vuosilomista ja palkkasaatavista, jopa työsuhteeseen liittyvien todistusten saamisesta. Lisäksi monilla työpaikoilla ylitöitä ei korvata, sanoo ERTO:n puheenjohtaja Tapio Huttula.

Ongelmat kasautuvat erityisesti pienillä työpaikoilla ja aloilla, joilla ei ole työehtosopimusta.

- Näillä työpaikoilla työskentelevät ovat ongelmatilanteissa suojattomassa asemassa, etenkin kun he monesti ovat ainoita tai lähes ainoita palkattuja työntekijöitä. Lisäksi näiltä työpaikoilta puuttuu usein luottamusmies, kuvailee Huttula.

Huttulan mielestä työelämässä on tulossa kaksijakoinen. Toisaalta on työpaikkoja, joissa henkilökuntaan panostetaan, toisaalta "riistotyöpaikkojen" määrä on lisääntymässä.

Lääkkeeksi Huttula vaatii viranomaisten tiukempaa lakienvalvontaa ja kovempia sanktioita yrityksille, jotka eivät noudata lainsäädäntöä. Tarvittaessa lainsäädäntöä tulisi myös kiristää, jotta holtittomat yrittäjät saataisiin kuriin.
Hattula on kyllä kovin kapeakatseinen asiassa. Olisi ehkä syytä miettiä mistä nykykehitys johtuu. Koska kyse näyttäisi olevan mikroyrityksistä, niin todennäköisin vaihtoehto on, että yhä useammassa paikkaa käydään eloonjäämiskamppailua, josta kärsivät myös työntekijät. Ei siinä mikään lainsäädäntö, valvonta tai sanktiot auta. Virkamiehet ja muut yhteiskunnan elätit kyllä saisivat lisää hommaa, mutta samalla työpaikat vähenisivät yrityksissä.

En millään tapaa hyväksy työntekijöiden oikeuksien polkemista, mutta ehdotettu korjaamistapa ei toimi ja tulisi kalliiksi.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Mä olen Archien kanssa samoilla linjoilla. En millään muotoa itse hyväksy lakisääteisisten velvotteiden välttämistä, kiertämistä tms. Useimmissa tapauksissa, missä nämä ongelmat tulevat esiin on työntekijöidenkin puolelta, heiltä puuttuu pienimmänkin ajattelun lahja. Itse olen pienyrittäjänä tutustunut ihan mainiosti työnantajana toimimisen hyviin ja huonoihin puoliin. pikkulafkassa pari useinlyhyitä sairaslomia pitävää työntekjää vievät helposti yrittäjän oman tulotason nollille, kilpailukun sanelee hinnat ja lainsäätäjä taas suurrimilta osin kustannukset. Kun muutaman hengen lafkassa muutamalta työtekijältä ei saa kuin kustannukset ilman tuottoja ei katerakenne kertakaikkiaan kestä. Sitten kun nämä tyypit harrastavat nimenomaan yhden kahden päivän poissaoloja, niin kaikki kustannukset jäävät yrittäjälle eli ovat hänen omista tuloistaan pois.

Aikoinaan kun oma lafkani työllisti itseni lisäksi neljä henkilöä, kaksi harrasti joko aiheesta tai aiheetta pidemmän useamman kuukauden parin päivän poissaoloja. Kun henkilövahvuudesta puuttuu 40 %, mutta kulut ovat entisellään niin eipä se naurattanut. en mä kummallekaan fuduja antanut, mutta kehotin vaihtamaan työpaikkaa mitä pikimmin, kun mun perse ei kertakaikkiian kestänyt ko. kulurakennetta.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Niin pitäisi ja haastetta siinä todellakin on, koska mitä näkyvämmin muut puolueet hyökkäävät persuja vastaan sitä varmemmin kiukkuiset persujen äänestäjät lähtevät uurnille.
Asia-argumtenteinhan persut saadaan kuseen helposti. Otetaan esimerkiksi perhe, jolla on kaksi alle 17-vuotiasta lasta. He ajattelevat äänestää persuja, koska ne vaativat ei-suomalaisten rikollisten karkottamista helpommin (tärkein äänestysperuste). Äiti tienaa bruttona 2.200,-/ ja mies 2.900,-/kk, Perusuomalaiset katsovat heidät suurituloisiksi, joiden lapsilisät on poistettava, Se tarkoittaa perheelle yli 200,- euron nettotulojen vähenemistä kuukausittain, mä hiukka epäilen onko sittenkään se rikollisten karkottaminen noin tärkeä asia.

Eli perussuomalaistyylillä asia tulee esittää: Soini haluaa poistaa lapsilisät perushoitaja-bussikuski pariskunnalta, koska he ovat suurituloisia.

Itsehän olen sitä mieltä, että Suomessa on ihan riittävästi kotoperäisiä rikollisia ja kaikki ulkomaalaiset, jotka syyllistyvät rikokseen, josta voi tulla kaksi vuotta vankeutta olisi karkotettava, mutta en mä pelkästään sen perusteella aio äänestää.
 
Viimeksi muokattu:

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Virkamiehet ja muut yhteiskunnan elätit kyllä saisivat lisää hommaa, mutta samalla työpaikat vähenisivät yrityksissä.

En millään tapaa hyväksy työntekijöiden oikeuksien polkemista, mutta ehdotettu korjaamistapa ei toimi ja tulisi kalliiksi.
Jos yrittäjän tilaat tuotteen ja firma toimittaa jotain ihan muuta kuin mistä on sovittu, niin lähdetkö samalla tavalla pohtimaan: "Tämä kertoo siitä, että tuolla firmalla on muutenkin vaikeaa. Työpaikat menevät, jos alan urputtamaan. Parempi vain tyytyä tilanteeseen." Tai uskotko, että kuntosalifirman vuokrantaja lähtee ajattelemaan: "Vuokra on maksamatta ja näköjään se sovittu vakuutuskin on rauennut. Kertoo siitä, että ko. firmalla on vaikeaa. Jos minä nyt alan vuokraa vaatimaan työpaikat vähenevät ja kaikilla on ikävää. Parempi vain tyytyä tilanteeseen."

Itse en tiedä mitä hyötyä kenellekään on sellaisista työpaikoista, joissa työntekijä ei saa itselleen edes työtodistusta ilman oikeudenkäyntiä.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Lainsäädäntö on tehty keskisuuria ja suuria yrityksiä ajatellen, joilla on selvästi parempi taloudellinen sietokyky kuin pikkulafkoilla. Onko aika tavalla erilainen asia yrityksen taloudelliselle kestokyvylle, onko yrityksestä palkallisella sairaslomalla 5 tai 50 %'a.

Pikkulafkoille pitäisi olla mahdollisuus kohtuuhintaiseen vakuutukseen, mikä kattaa myös lyhytaikaisten sairalomien kustannukset. Jo pelkästään yhden uuden työntekijän palkkaaminen on aikamoinen kustannustekijä ja riski pikkulafkalle. Mikroyritykselle se voi olla 20-50 %'n lisäys työntekijämäärään, 50'n hengen putkassa se on 2%.

Jos rekrytointi menee ketuiksi, niin ei suuria talousgurun taitoja vaadi kummassa tapauksessa se voi olla yritykselle kohtalokasta.
 
Ylös