Iltalehti
Tässä kuussa nähdään täysikuu kaksi kertaa. (MOST PHOTOS)
Englanninkielisellä sanonnalla "Once in a blue moon" (suom. kerran sinisen kuun aikaan) tarkoitetaan jotakin, joka tapahtuu todella harvoin. Tässä kuussa ilmiö tulee toteen, kun saman kuukauden aikana on nähtävissä yhden täysikuun sijaan kaksi täysikuuta.
- Ensimmäinen täysikuu oli 2. päivä heinäkuuta kello 5.20 ja jälkimmäinen 31. päivä heinäkuuta klo 13.43. Kuunkierto täysikuusta seuraavaan kestää noin 29 päivää ja 13 tuntia, Visuri kertoo.
Viimeksi kaksi täysikuuta mahtui samaan kuukauteen liki kolme vuotta sitten syyskuussa 2012. Sinisyyttä lupaileva nimitys on valitettavasti harhaanjohtava.
- Nimitys "Blue Moon" on hieman omituinen termi jopa itselleni, eikä kyllä kuvasta ilmiötä millään tapaa. Kuun värihän ei ole missään vaiheessa sinertävä, kertoo Jaakko Visuri Tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta.
Blue moon -nimen uskotaan pohjautuvan vanhasta englanninkielen sanasta "belewe"(nyk. "to betray"), joka tarkoittaa pettämistä. Odotettua aiemmin taivaalle kivunneen täysikuun katsottiin olevan petturi, ennalta-arvaamaton ja pois aikataulusta. Ensimmäinen tunnettu merkintä kirjallisuudessa blue moonista on vuodelta 1528 papistonvastaisessa pamfletissa.
Harvinaisuutensa vuoksi ilmiön ympärillä on ollut historian aikana paljon uskomuksia. Onneksi nyt tiedetään paremmin.
- Ei ole missään mielessä "paranormaalia", että kuukauteen sattuisi joskus osumaan kaksi täysikuuta, Visuri sanoo.