Ralliuutisia.

Jr-

Maximum Attack
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
14798
Sijainti
Saviseutu
Nyt sitten vaan odottelemaan koska Mäkisen paja Puuppolassa tekee Subarun WRC tykin. :ahem:
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Loeb pelkää klaanien taistelua Citroën-tallissa

Julkaistu 27.07.2010 19:25 (päivitetty 19:26)


Kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Loeb yllätti pari viikkoa sitten ralliväen sanomalla, että hän olisi mielellään nähnyt nuoren kilpakumppaninsa Sébastien Ogierin siirtyvän Fordille. Ogier teki kuitenkin kolmivuotisen jatkosopimuksen Citroënin kanssa.

- Monestakin eri syystä sanoin, että olisi ollut urheilullisesta näkökulmasta mielenkiintoisempaa, jos hän olisi siirtynyt vastustajan leiriin Fordille. Mutta nyt tätä asiaa on enää turha miettiä, Loeb sanoi L'Equipe-lehden haastattelussa.

Loeb myöntää olevansa aavistuksen huolissaan siitä, mahtuvatko kaksi nopeaa ranskalaiskuskia ensi kaudella samaan talliin.

- Muodostuuko tallin sisälle klaaneja? Citroënilla ei ole käynyt aikaisemmin koskaan niin Carlos Sainzin, Colin McRaen tai Dani Sordon kanssa, mutta tilannetta on seurattava. Minulla on pieniä epäilyksiä. Olen kuitenkin aina tullut toimeen tallitovereideni kanssa, joten en näe syytä pelätä, että ensi vuonna sujuisi huonommin, Loeb jatkoi.

Loeb olisi mielellään jatkanut yhteistyötä Sordon kanssa. Ogier kuitenkin ottaa tehdastallissa espanjalaisen paikan.

- Dani ansaitsee tallipaikan ensi kaudeksi, sillä hän on näyttänyt kykenevänsä hyviin suorituksiin. Hänellä on vain ollut huono tuuri joutua minun tallikaverikseni! Olemme ottaneet suuren määrän kaksoisvoittoja, joten ilman minua hän olisi voittanut ihan kivasti ralleja, Loeb huomautti.

- Harmi hänen kannaltaan, sillä arvostan häntä paljon ja hän on todella mukava kaveri. Jopa liiankin mukava harjoittaakseen tätä ammattia. Ehkä se maksoi tallipaikan hänelle.
Onhan hänellä kuitenkin mahdollisuus ajaa Citroënin junioritallissa eikä ole mahdotonta, että hän saisi tarjouksen toiselta valmistajalta, Loeb jatkoi.

MTV3 - Lauri Ouvinen
Onkohan Loeb nykyään suorapuheisempi kuin aiemmin vai mistä nämä viimeviikkoisemmat lohkaisut ovat saaneet kimmokkeen?
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
Jotenkin veikkaan, että tästä tulee Suzuki II? Vai onko tiedossa jotain edellytyksiä parempaan?
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Jotenkin veikkaan, että tästä tulee Suzuki II? Vai onko tiedossa jotain edellytyksiä parempaan?
Tiimi :ahem:

"Since our formation in 1984, we have won more than 100 international rallies and six World Rally Championship titles with Subaru. We have won the British Touring Car Championship five times with BMW, Alfa Romeo and Ford and have won three GT1 tltles at Le Mans with Aston Martin Racing in 2007 and 2008 and with a privately-backed Ferrari team in 2003.
In Australia our Ford Performance Racing team competes in the Australian V8 Supercar Championship Series and currently leads the manufacturer's title.
No other business is involved in so many top level international motorsport series."

http://www.prodrive.com/level2.html?id=28


Juu, kyllä jaksan hehkuttaa Prodriveä edeleenkin, kunhan eivät sotke suomalaisista mukaan ainakaan muita kuin korkeintaan Grönholmin. :D:ahem:
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Jotain tuosta Minin panostuksesta voi ehkä päätellä ainakin tavoitteesta - maailmanmestaruus kolmen vuoden sisällä. Toisaalta, nopeastihan ne rahahanat menevät kiinni, jos homma ei lähde sujumaan toivotulla tavalla.

Mini aim to win world title within three years

(Reuters) - Mini will return to the world rally championship next season with the target of winning the title within three years, Prodrive boss David Richards said on Tuesday.

Owners BMW said in a statement that Mini, whose stylish Cooper model won the Monte Carlo Rally three times in the 1960s, would compete in selected events in 2011 before a full return from 2012.

"The target is clearly to be competitive from the outset and we have set a target with BMW and Mini of the world title within the next three years," Richards told Reuters in a telephone interview.

"We (Prodrive) have got six world titles to our credit already so we've been there before and know what it takes to do it. We are setting about that task very meticulously."

British-based Prodrive ran Subaru's world championship-winning team until the Japanese manufacturer pulled out at the end of 2008 and have been working on a Mini Countryman WRC for months.

Monte Carlo is not on next year's world championship calendar, instead forming part of the Intercontinental Rally Challenge, and is not certain for 2012 either.

However, Richards said that event was not fundamental to Mini's return, despite the enduring image of Northern Ireland's Paddy Hopkirk battling through snow and ice to win in 1964.

"We are focussed on the world championship and if Monte Carlo is on it, we'll be there," said Richards. "If it's not, then we are unlikely to be there.

BRITISH DRIVER

"We expect to do half the championship next year," he added, saying that the car would not be ready for FIA approval before the start of the season anyway.

With Subaru, Richards turned the late Colin McRae and Richard Burns into British world champions and would like to bring on another young Briton to follow in their footsteps.

"Obviously our priority is to get the best drivers, whatever nationality. But I have always tried if possible to have one British driver in the team," he said.

Matthew Wilson, son of Ford team boss Malcolm, is Britain's sole full-time driver at top level but has yet to become a winner in a series dominated by Citroen and six-times world champion Sebastien Loeb.

Northern Ireland's Kris Meeke, former protege of McRae's, is the reigning IRC champion and could be a prime candidate.

"There are a few candidates and maybe we will go for a younger driver, in the way we did with Colin and Richard," said Richards.

The former Benetton and BAR Formula One team boss said Prodrive was taking a new approach to the Mini project.

"We took what's now been 18 months out, where we've actually gone back to basics," he said. "We've taken all the data we've accumulated over the last 20 years, analysed everything and gone into a lot of detail in design, manufacturing and purchasing.

"It is a radical new way we have gone about this project and I am very confident it will reap its rewards as well."

(Reporting by Alan Baldwin; Editing by Pritha Sarkar)
http://uk.reuters.com/article/idUKTRE66Q20N20100727
 
Viimeksi muokattu:

JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
697
Onkohan Loeb nykyään suorapuheisempi kuin aiemmin vai mistä nämä viimeviikkoisemmat lohkaisut ovat saaneet kimmokkeen?
Joo, tai kun eläkepäivät lähestyy, voi sanoa muutakin kuin tallin valmiiksi kirjoittamia perusjuttuja.
 

Alpertti

Well-known member
Liittynyt
17.3.2009
Viestit
519
Oishan se Cooper ollut ainoa oikea lähtökohta Minin ralliautolle. Vai miten on, onko se liian pieni - lyhyt tai jotain? Mites on ensi kaudella vähimmäismitat, säilyykö ennallaan?
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Oishan se Cooper ollut ainoa oikea lähtökohta Minin ralliautolle. Vai miten on, onko se liian pieni - lyhyt tai jotain? Mites on ensi kaudella vähimmäismitat, säilyykö ennallaan?
Samalla logiikalla ainoa oikea Citroenin ralliauto olisi Xsaran korvaaja C4 ja Fordin puolestan Escortin korvaaja Focus, eivätkä mitkään Fiestan ja DS3 kaltaiset viherpiiperö kauppakassit, joihin tosin kaikki S2000 autot perustuvat (ei sillä etteikö myös WRC autot perustuneet perus perheautoihin). :D

Jotenkin omasta mielestäni tuo neliveto johon Minin WRC perustuu on jopa uskottavampi ralliautona, kuin perus mini. :alppu:
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Jotenkin omasta mielestäni tuo neliveto johon Minin WRC perustuu on jopa uskottavampi ralliautona, kuin perus mini. :alppu:
Minun mielestäni se neliveto muistuttaa vähän liikaa traktoria.

Se täytyisi nähdä kuitenkin luonnossa ennenkuin esitän lopullisen tuomioni.
 

ShowStopper

Active member
Liittynyt
29.1.2010
Viestit
39
Kimi ei palaa formuloihin!
Torstai 29.7.2010 klo 14.45

Rallista nauttiva Kimi Räikkönen ei ikävöi F1-maailmaa.

Jyväskylän MM-ralliin toista kertaa starttaava Kimi Räikkönen yhdistetään säännöllisin väliajoin formula ykkösiin. Kimi ei kuitenkaan ole palaamassa F1-maailaan.

- Formulaympyrät eivät kiinnosta minua yhtään. Olin siellä monta vuotta enkä ikävöi sinne takaisin, Kimi sanoi.

Räikkönen jätti pienen, lähes olemattoman takaportin paluulle formuloihin.

- Sinne ei kannata mennä kuin sellaiseen talliin, jossa voi voittaa. Ja niitä talleja on tosi vähän. Todennäköisyys F1-paluulleni on muutaman prosentin luokkaa, Kimi totesi.

Kimi aikoo ajaa rallia ensi vuonnakin.

- Saa nähdä, mikä auto silloin on alla. Vaihtoehtoja on muutamia, Kimi kertoi.


(ILTALEHTI)
 

larzzon

Well-known member
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
356
->Mitä muuta BMW ja Prodrive voivat sanoa kuin että mestaruus on tavoitteena? "Lähdetään nyt mukaan tähän rallitouhuun, tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen"...

Viime kädessä kyse on siitä, kuinka tosissaan BMW hankkeeseen suhtautuu. Voittoja Prodriven avulla kyllä tulee, jos niistä on valmis maksamaan. Useammalla viime vuosina sarjassa pyörähtäneellä valmistajalla on ollut ongelmana se, ettei olla oltu valmiita maksamaan ja sitä vähemmän, mitä heikommin projektit ovat alkaneet. Projekteissa ei selvästikään ole oltu mukana täysillä, vaan pahimmillaan ne ovat olleet yhden johtajan harrastustoimintaa.

Mitä taas tulee Loebin kommentteihin Citroenin mahdollisesta jakautumisesta, niin mielestäni ne ovat perusteltuja. Citroenin voitot ovat tähän mennessä olleet käytännössä Loebin voittoja. Tallissa voi hyvinkin olla tahtoa osoittaa, että se on auto joka voittaa, ei mies. Insinööreillä on monesti tämänsuuntaista kunnianhimoa, on se hyväksi kokonaisuudelle taikka ei.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Kohta on taas kaikki niinkuin ennen, battle royal Minin ja Saabin kanssa. :eek: :p

http://www.autosport.com/news/report.php/id/85860
The World Rally Championship's return of retrospective manufacturers looks set to continue, with Saab now tipped to follow Mini back to the sport's highest level.

Saab, which last competed in the WRC in 1979, has been linked to a possible entry in 2012, with the firm's first ever World Rally car running off a possible 9-1 or 9-2 base car.

The engine for the car would be likely to come from BMW, meaning a universal 1.6-litre turbocharged motor for the Mini and Saab.

After being on the verge of collapse late last year, Saab has been purchased by Spyker. Senior officials from Spyker have already met with the sport's organisers - and they are expected to go into the next round of meetings at the Rally of France in early October.

AUTOSPORT's sources stated: "The initial meeting [between Saab and WRC officials, believed to include both the FIA commissions and promoter North One Sport] has happened and there's a huge amount of enthusiasm from all concerned. Like Mini, Saab has a great heritage in the sport and a return to the WRC makes a lot of sense."

North One Sport's Simon Long refused to be drawn on specific manufacturers, but said: "I think Mini's announcement has given people a lot of confidence in the sport. The messages we're getting are all positive."

Volkswagen is believed to be the next manufacturer ready to commit to the WRC, with the German firm expected to begin a limited programme of WRC rounds in 2012 before a possible full entry in 2013.

Ja konseptikin on jo hyllyllä valmiina, fantasiaosaston konsepteja toki mutta aika ärhäkän näköinen laite silti:


http://forums.autosport.com/index.php?showtopic=125133&st=520
 

SPE 04A

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
652
IRC on taas vauhdissa tänä viikonloppuna, mutta kuinka kauan? Saa nähdä, mitä Quesnelin itkupotkuraivarista Škodan tehdastiimiä vastaan seuraa. Taipuvatko böömiläiset, bluffaako Quesnel vai jääkö IRC tšekkien leikkikentäksi?
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
Nyky moottoriurheilu on kyl niin pelleilyä. Joka viikko joku tiimi uhkaa vetäytyä kun "tää on epistä, noi huijaa", tms. Siihen jos Quesnelin pösö ei pärjää on liene useita syitä, mm. kuskien ulosajot. Lisäksi sehän on ihan sama onko Skoda tehdas vai privaatti, mikäli niillä on panostuksen määrä sama. Lienee silläkään väliä mitä lukee tiimin nimenä jossain lähtölistassa. Nytkin Madeiralla kärjessä menee tasatahtiin niin Fiiua, Pösöä kuin Skodaa. Ei siis aivan loputtomia eroja autoissa. Hännisellä ei taida tällä kertaa kulkea. Kenties tietyn luonteiset asfalttitiet vielä liian kova pala?
 

jokkis

Active member
Liittynyt
11.6.2010
Viestit
38
Sijainti
kaakkoisraja
Hänninen taitaa olla tuolla Madeiralla ajamassa ensimmäistä kertaa.Liekö siinä selitys sille ettei kulje, tosin tällä hetkellä neljäntenä ja kestääkö Meeke tiellä loppuun asti?? Hyvät pisteet vaan plakkariin ja kohti uusia seikkailuja.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3504
Sijainti
JKL
IRC on taas vauhdissa tänä viikonloppuna, mutta kuinka kauan? Saa nähdä, mitä Quesnelin itkupotkuraivarista Škodan tehdastiimiä vastaan seuraa. Taipuvatko böömiläiset, bluffaako Quesnel vai jääkö IRC tšekkien leikkikentäksi?
Tyypillistä ranskalaista vaahtoamista. Jos eivät itse pärjää niin sääntöjä pitää muuttaa siten että he voittavat. Muistaakseni JP Nicolas pösön tallipäälikkönä ollessaan totesi että he eivät aja MM-sarjaa hävitäkseen jollekkin Skodalle. Ja panostus oli sitten sen mukainen. Aikamoisia velikultia...
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Tyypillistä ranskalaista vaahtoamista. Jos eivät itse pärjää niin sääntöjä pitää muuttaa siten että he voittavat. Muistaakseni JP Nicolas pösön tallipäälikkönä ollessaan totesi että he eivät aja MM-sarjaa hävitäkseen jollekkin Skodalle. Ja panostus oli sitten sen mukainen. Aikamoisia velikultia...
Tää on juuri tehdastallien ongelma: Jos ei meidän auto ole nopeampi kuin naapurin, niin säännöissä on korjaamisen aihetta. Ja jos ei korjata s.e. me ollaan nopeita, niin me häivytään...

Sama juttu aikanaan WRC-puolella Nipsanin kanssa. Ei voitu hävitä Subbelle ja Toyotalle, koska kotimarkkinoilla häviäminen on seppukun paikka.
 

Jackson5

Well-known member
Liittynyt
23.8.2008
Viestit
136
Nyky moottoriurheilu on kyl niin pelleilyä. Joka viikko joku tiimi uhkaa vetäytyä kun "tää on epistä, noi huijaa"....

Lisäksi sehän on ihan sama onko Skoda tehdas vai privaatti, mikäli niillä on panostuksen määrä sama.
Justhan Quesnel sanoi, että Pösö testaa 1 kerran kuussa ja Skoda koko ajan.
"we do only one test a month and Skoda is testing all the time."

Ja myös:
"I want the thing to be clear. I don't like to lose but if everybody is on the same line at the beginning I don't have any problem. "

Viisaita sanoja.

Tyypillistä ranskalaista vaahtoamista. Jos eivät itse pärjää niin sääntöjä pitää muuttaa siten että he voittavat. Muistaakseni JP Nicolas pösön tallipäälikkönä ollessaan totesi että he eivät aja MM-sarjaa hävitäkseen jollekkin Skodalle. Ja panostus oli sitten sen mukainen. Aikamoisia velikultia...
Skodan omistaja VW olisi voinut panostaa ihan samoin. Voittiko Skoda yhtään normaalirallia koko WRC uralla?

Jos IRC on selkeästi maahantuojapohjainen sarja niin tehdastallit ei kuulu sinne.

Luulen, että jokkisluokassakin voisi nousta häly jos vaikka Prodrive tekisi jokamiesluokkaan vähän kalliimman Kuplan tai Fiatin...
 
Viimeksi muokattu:
Ylös