Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Ratahans

Well-known member
Liittynyt
8.5.2001
Viestit
840
No jotenkin Kimistä ei saa sellaista kuvaa, että olisi yötäpäivää testaamassa. Ainakin mitä median kautta saa, todellisuus voi olla toista. Mitäs hyötyä simulaattorista olisi Räikköselle, koska hän ei sitä käytä??

Ketäs Ferrarilta lähti Schumacherin lopettaessa: Itse Schumacher, Todt ja Brawn. Kyllähän F1:ssä vaihtuvuutta on ollut ennenkin ja nämä nykyiset jehutkin ovat olleet pitkänlinjan Ferrari-miehiä. Lähtihän McLareniltakin Andrian Newey ja mestaruuksista vaan taistellaan. Uskoisin Ferrarin koulinneen henkilöt nykyisiin asemiin, koska kukaan herroista ei lähteny ovet paukkuen, ainakaan julkisesti.
Niinpä, ei sen niin mustavalkoista ole:) Mutta muutama kommentti kuiteski.
Ei saakkaan kuvaa, mutta olen saanut semmoisen käsityksen että poika tekee mitä talli käskee, näin ollen eiköhän Kimi Matias siellä renkaita kuluttelisi.
Niin mielellään kun sitä olisi mieltänyt että Sumikin teki itse autonsa, mutta sihen taisi osallistua usempia satoja duunareita. Meinaan vaan että sitä simolaattoria voi hyödyntää muutkin kun mestari itse?

Pointti kyllä oli Bennetton miehistä että he olivat hinkanneet mallejaan ja prosessejaan kuntoon vuosia (muuten siellä taisi olla vähän muutakin henkilöstö probleemaa). Taisi se Sumin eka Ferrari mestaruuskin olla aika kovan työn takana? Ihan totta mitä mainitsit Ferkku miesten perehdyttämisestä, siitä kait viime suuri kunnia viime vuoden mestaruudeelle.

Mutta tässä keskustelussa taittiinkin kuitenkin pohtia mitä Shumi ja Senna olisi tässä vaiheessa tehneet. Jos oikein olen ymmärtänyt Kimin juttua, niin monenlaista on kokeiltu ja se on hyvänä pohjana ensi kaudelle.

Kimin kausi on kyllä ollut pettymys, johtui se sitten mistä tahansa:thumbdown
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24343
Sijainti
lappeen Ranta
No jotenkin Kimistä ei saa sellaista kuvaa, että olisi yötäpäivää testaamassa. Ainakin mitä median kautta saa, todellisuus voi olla toista.
Mahtaisko johtua siitä kun on testirajoitus. Eli jos ei voi rajoitusten takia testata niin silloin ei voi testata. Toisin sanoen silloin ei ajeta testejä koska on testirajoitus.

Schumacherin aikaan oli kanssa jossain vaiheessa testirajoitus, mutta Ferrari ei ottanut siihen osaa. Eli Schumacher ajoi yötä päivää testiä koska ei tarvinnut välittää testirajoituksesta.
 
Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Mahtaisko johtua siitä kun on testirajoitus. Eli jos ei voi rajoitusten takia testata niin silloin ei voi testata. Toisin sanoen silloin ei ajeta testejä koska on testirajoitus.

Schumacherin aikaan oli kanssa jossain vaiheessa testirajoitus, mutta Ferrari ei ottanut siihen osaa. Eli Schumacher ajoi yötä päivää testiä koska ei tarvinnut välittää testirajoituksesta.
Juuri näin.
 
CamoN

Kurvailija
Liittynyt
11.7.2007
Viestit
1640
Sijainti
Kouvola
Schumacherin aikaan oli kanssa jossain vaiheessa testirajoitus, mutta Ferrari ei ottanut siihen osaa. Eli Schumacher ajoi yötä päivää testiä koska ei tarvinnut välittää testirajoituksesta.
Ja tulee muistaa edelleen myös se, että Ferrarin ja Räikkösen välillä on työnantajan ja työntekijän välinen työsuhde, jossa Ferrari kertoo Räikköselle mitä he haluavat hänen tekevän. Räikkönen ei siis tee ainoastaan niitä asioita jotka häntä "kiinnostavat", vaan niitä asioita joita talli näkee tarpeelliseksi tehtävän.

Vähän epäilen sellaista tilannetta että Domenicali soittaa jonain kauniina tiistaiaamuna Kimille "Ens viikolla tehdään sitten töitä tehtaalla." ja Räikkönen vastaa "En mä ens viikolla jaksa, kun oon Välimerellä mun veneellä juomassa valkovenäläisiä ja laittamassa pokerissa all-in. Mut soittele sit kun pääsee taas ajamaan niin tuun." Mies saattaisi olla vailla jatkosopimusta jos näin olisi. :alppu:
 
Polar

Well-known member
Liittynyt
15.1.2007
Viestit
757

:D Joo ei se taida todellakaan mennä noin, vaikka yllättävän moni taitaa ihan oikeasti uskoa Räikkösen ryyppäävän vähintäänkin joka viikonloppu. Varmaan Kimi silloin tällöin kupittaa, muttei varmaan riskeeraa kisaviikonloppua ja kuntoaan kun kausi on päällä. Kun on parin viikon tauko kisojen välillä, niin kyllähän siinä ehti kännit vetää ja ei varmaan vaikuta suorituksiin.
Muuten, tuo valkovenäläinen on jumalten juoma, Kimi ymmärtää hyvän päälle:alppu:
 
Arzei

Well-known member
Liittynyt
25.8.2008
Viestit
53
Sijainti
Pieksämäki
Lopettakaa nyt herranjumala nuo Alonson ja Hamiltonin vertaukset Kimiin! Kimi ei ole samanlaisessa asemassa tallissaan kuin nuo kaksi, joille tehdään juuri sellainen auto kuin he haluavat ja tallikaveri pärjää jos pärjää.
Tuo on kyllä aivan totta. Kukaan ei tunnu ottavan huomioon sitä, että Alonso ja Hamilton ovat saaneet tehdän ajokistaan juuri sellaisen kuin haluaa, kun taas Kimi joutuu tekemään kompromissejä omasta autostaan.
 
Liittynyt
15.1.2008
Viestit
1480
Olis kyllä kieltämättä kiva nähdä mihin Kimi pystys, jos auto olis tehty jokaista mutteria myöten Kimiä varten. McLaren ajoilta kuitenkin muistetaan, että mies oli erittäin nopea aina, vaikka ei tietysti ehkä sillonkaan autoa tehty vain häntä varten, mutta kuitenkin, sillon auto istu hanskaan.

Kun suomalaisten haluais pärjäävän, niin harmi ajatella, että F2009 on kuitenkin samanlainen kompromissi, kuin F2008, joka siis sopii paremmin Massalle. Kimiltä kun ei tunnu onnistuvan tuo säätöjen löytäminen / ajotyylin muuttaminen, ainakaan tämän vuotisella autolla ja renkailla.
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Ferrari tavallaan kusee omaan leiriinsä jos se ensi kauden auton tekee Massalle paremmin sopivaksi. Kantti ei ilmiselvästi kestä tiukassa paikassa, sen osoittaa tuo Fujin aika-ajo jossa "nopein mies väärässä paikassa" oli vasta viides. Räikkösellä tämä kausi on ollut melkein yhtä epäonninen kuin pari vuotta sitten McLarenilla. Luotettavuus on ollut heikompaa McLareneihin nähden (Heikki&Hamilton 0 keskeytystä tekniseen vikaan) ja virheitä Kimi on tehnyt enemmän. En yksinkertaisesti näe Massaa ihan oikeasti kilpailemassa maailmanmestaruudesta. Viime vuonna Euroopan kisassa luovutti voiton Alonsolle ja tänä vuonna Saksassa Hamilton rymisteli heittämällä ohi. Lisäksi Räikkönen on säännöllisesti paiskinut brassia turpaan kun miehet ovat kisatilanteessa ajaneet perätysten (pl. Ranskan GP jossa Kimillä ongelmia).

Aamulla Kimi luultavasti vetäisee keulille heti startissa ja pitää tuon paikan loppuun asti, ellei rupea satamaan. McLarenin päätavoite lieneekin Hamiltonin voiton sijaan pitää Heikki Massan edellä koko kisan loppuun.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Kun tässä tilanteessa entinen työnantaja antaa tällaisia lausuntoja voi olla ylpeä Kimin puolesta! Jos Kimi saa mahdollisuuden iskeä, isku ei mene vyön alle. Sopis Hamiltoninkin lukea kyseinen kommentti...
Piquet sr. antoi samantyylisen lausunnon Kekestä Brasiliassa 1982. Schumacher kunnioitti Häkkistä samasta syystä. Suomalaiset tuntuvat olevan porukkaa, jolle reilu peli on tärkeämpää kuin voitontahto. Jep, se on kunnioitettavaa.

Kuitenkin suurina mestareina historiaan jäävät Senna ja Schumacher eivät moisia tunnustuksia keränneet. Silti heitä kunnioitetaan. Itselleni tietyt arveluttavat toimet radalla kyllä varjostavat kyseisten sankareiden glooriaa.

Arvostan enemmän suomalaista tyyliä, vaikka se tarkoittaisi sitä, että mestaruus jää saamatta. Kyllä, on hienoa, että Haug antaa Räikköselle tuollaista tunnustusta.

Hamilton on sen verran noviisi F1:ssä vielä, että mitään loppuraporttia ei vielä voi muodostaa, mutta sellaiseen, mihin esim. Alonso on syyllistynyt ei vielä ole nähty. Eikä toivottavasti nähdäkään.
 
Stedos

Banned
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
1189
Sijainti
kuussa
Ferrari tavallaan kusee omaan leiriinsä jos se ensi kauden auton tekee Massalle paremmin sopivaksi. Kantti ei ilmiselvästi kestä tiukassa paikassa, sen osoittaa tuo Fujin aika-ajo jossa "nopein mies väärässä paikassa" oli vasta viides. Räikkösellä tämä kausi on ollut melkein yhtä epäonninen kuin pari vuotta sitten McLarenilla. Luotettavuus on ollut heikompaa McLareneihin nähden (Heikki&Hamilton 0 keskeytystä tekniseen vikaan) ja virheitä Kimi on tehnyt enemmän. En yksinkertaisesti näe Massaa ihan oikeasti kilpailemassa maailmanmestaruudesta. Viime vuonna Euroopan kisassa luovutti voiton Alonsolle ja tänä vuonna Saksassa Hamilton rymisteli heittämällä ohi. Lisäksi Räikkönen on säännöllisesti paiskinut brassia turpaan kun miehet ovat kisatilanteessa ajaneet perätysten (pl. Ranskan GP jossa Kimillä ongelmia).

Aamulla Kimi luultavasti vetäisee keulille heti startissa ja pitää tuon paikan loppuun asti, ellei rupea satamaan. McLarenin päätavoite lieneekin Hamiltonin voiton sijaan pitää Heikki Massan edellä koko kisan loppuun.
Vuoden ihmeellisin kommentti, Massa ajaa ensimmäisen "huonon" aika-ajonsa 3-5kk ja jäi 52 tuhannesosan päähän 3 paikasta. Ja kyseessä taisi olla heikot rengassarjat, kun oli Kimiä 6 kymmenystä nopeampi Q2. Ja nyt ei pää kestä muka, toki Massalla on paineita, mutta huomattavasti paineetompi hän on, kuin Hamilton, jolla on taas kaikki menetettävä.

Massa saisi voittaa mestaruuden ja vaikka niin, että Hamilton vetää viimeiselle kierroksella brasiliassa seinään sijalta 2. Suomalaisten foruministien todella "ihmeelliset" kommentit jountavat varmaan Proffessori O.Saaren kirjoituksista ja kommenteista.

Koko kausi on syytetty ja valitettu, kuin ferrari suosii Massaa. Mutta nyt nukkumaan 4h päästä pitää herätä katsomaan kisaa, jossa nähdään vuoden paras Kimi toivottavasti.

Maaliin tulo järjestys huomenna: Massa, Räikkönen, Kubica. Hiirulainen 5 ja Hamilton 12.
 
Stedos

Banned
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
1189
Sijainti
kuussa
Olis kyllä kieltämättä kiva nähdä mihin Kimi pystys, jos auto olis tehty jokaista mutteria myöten Kimiä varten. McLaren ajoilta kuitenkin muistetaan, että mies oli erittäin nopea aina, vaikka ei tietysti ehkä sillonkaan autoa tehty vain häntä varten, mutta kuitenkin, sillon auto istu hanskaan.

Kun suomalaisten haluais pärjäävän, niin harmi ajatella, että F2009 on kuitenkin samanlainen kompromissi, kuin F2008, joka siis sopii paremmin Massalle. Kimiltä kun ei tunnu onnistuvan tuo säätöjen löytäminen / ajotyylin muuttaminen, ainakaan tämän vuotisella autolla ja renkailla.
Saannen kyseenalaistaa, miksi tehdä juuri Kimille sopiva menopeli, kun tallitoveri on nopeampi, mukautuvampi? Toki olette oikeassa, että Alonso on saanut tehdä auton mieleisekseen Renault vuosina, McLarenin autoon kehitykseen hän ei varmasti niin hirveän paljon ehtinyt auttaa. Mutta, Alonso on itse ansainut sen aseman tallissa. Moni luuli Kimin pystyvän siihen, mutta jo kaudella 2007 Massa osoitti olevansa silloin lähes Kimin tasoinen kilpa-ajaja. Nyt hän on kehittynyt paremmaksi.

Jokainen talli, joka lähtee kauteen, jonka perustana on se, että molemmat kuskit taistelevat mestaruudesta/voitoista tehdään lähtökohtaisesti molemmille mahdollisimman paras auto. En usko, että Renaultilla Fisiko, vaikka yksi lempikuskeistani onkin olisi voittanut mestaruutta, vaikka hänelle olisi rakennettu auto juuri häntä varten.

Kimi on erittäin nopea, kuljettaja kun olosuhteet antavat myöten, mutta Kimi tarvitsisi nykyään menestykseäkseen huomattavasti paremmin auton, joka on juuri hänelle tehty. Ja tämä vaatisi selvää ykköskuskin asemaa.

Mutta Kimi ei ole saavuttanut sitä. Ferrarin porukoissa on aina tiedetty Massan potenttiaali kehittyä kuljettajana. Vuosi Schumin rinnalla opetti paljon ja loppukaudesta Massa olikin yhtä nopea, kuin vanha mestari.

Vuodesta 09 tulee toivottavasti ferrarin juhlaa toki toivoisin, että Kimi saisi säädöt oikeiks, niin mestaruustaisto Massaa vastaan "olisi" kaikkien forumistenkin mielestä reilu.
 
CamoN

Kurvailija
Liittynyt
11.7.2007
Viestit
1640
Sijainti
Kouvola
Saannen kyseenalaistaa, miksi tehdä juuri Kimille sopiva menopeli, kun tallitoveri on nopeampi, mukautuvampi?
Saanen kyseenalaistaa tuon Massan nopeampi ja mukautuvampi -statuksen. Mies on opetellut useamman vuoden Schumille suunnitellun auton metkuja ja mukautunut siihen, eli nykyinen auto on nimenomaan suunniteltu hänelle. Ferrarilta ollaan kommentoitu että jos autosta tehtäisiin kompromissi Massan ja Räikkösen välille, puhumattakaan siitä että auto tehtäisiin Räikköselle sopivaksi, olisi Massa vielä enemmän hukassa kuin Räikkönen nykyisellä autolla.

Ja sen takia ollaan pitäydytty vanhoissa pohjissa auton suunnittelun suhteen, koska Massa pärjää sillä autolla varsin hyvin ja Räikkönen kuitenkin voitti samaisella kalustolla viime kaudella mestaruuden. Massa on toki nopea, mutta mielestäni osittain siksi, että hän hyötyy tällä hetkellä kalustostaan enemmän kuin Räikkönen.
 
Liittynyt
15.1.2008
Viestit
1480
Vara-autojahan on vain yksi, mutta olisiko mahdollista tehdä molemmille erilainen auto? Varmaan tekisivät, jos se olisi järkevää heidän mielestä, tai jos resurssit riittäs. Olis melkeen ainakin kokeilemisen arvoista.

Eli suunnittelis ihan alusta asti autot vähän erilaisiksi. Tällasta ei varmaan ole koskaan tehty, mutta ehkä olis aika jonkun kokeilla (en siis tiedä onko näin tehty, korjatkaa jos olen väärässä).

Hamilton on sen verran noviisi F1:ssä vielä, että mitään loppuraporttia ei vielä voi muodostaa, mutta sellaiseen, mihin esim. Alonso on syyllistynyt ei vielä ole nähty. Eikä toivottavasti nähdäkään.
Mitä meinaat?
 
sc

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
419
Ferrarilta ollaan kommentoitu että jos autosta tehtäisiin kompromissi Massan ja Räikkösen välille, puhumattakaan siitä että auto tehtäisiin Räikköselle sopivaksi, olisi Massa vielä enemmän hukassa kuin Räikkönen nykyisellä autolla.
Onko tosiaan näin sanottu Ferrarilta? Mitäs jossiteltavaa tässä enään sitten on, näköjään mennyt tämäkin kommentti aivan ohi. Samalla ampuu ales kaikki jutut Massan sopeutumisesta, Kimihän se silloin sopeutuu paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

retypeNick

Iltalehti kunniaan
Liittynyt
27.7.2007
Viestit
2009
Sijainti
Helsinki, Finland
Onko tosiaan näin sanottu Ferrarilta? Mitäs jossiteltavaa tässä enään sitten on, näköjään mennyt tämäkin kommentti aivan ohi. Samalla ampuu ales kaikki jutut Massan sopeutumisesta, Kimihän se silloin sopeutuu paremmin.
Eli siis talli hakee tallimestaruuta, normaalisti, eikä kuljettajamestaruutta + ehkä tallimestaruutta...
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös