Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Pidäthän sinäkin Kimiä Schumaheria parempana vaikka se on Schumia ainakin 7 kertaa huonompi.
Hyvä pointti. Kuskit (tai oikeastaan autot ja tallit) tekevät tilastoja, mutta tilastot eivät tee kuskeja.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
onkos tätä tänne kopsattu/linkitetty. Pisti silmään, että hk:n tietojen mukaan McLaren -sopimus kaatui reunaehtoihin, eikä rahaan. Aivan kuten yhdessä vaiheessa Kimikin antoi ymmärtää. Ja myös se, että taitaa ralli saada melkoisen hypetyksen Kimin myötä saatika minkä julkisuuden Red Bull saakaan uudesta fanien keulakuvastaan. Hk:lla myös muita pikkujuttuja.

Suunnitelma C

Turun Sanomat 4.12 2009 23:02:41

F1-kolumni 4.12.

Keskikesällä Nürburgringin varikolla Saksan Grand Prix -kisan aattona David ja Steve Robertson piipahtivat Brawn GP:n tiimitiloissa kahvilla kaupallisen johtajan Nick Fryn kanssa.

Siltä istumalta muutamaa minuuttia myöhemmin F1-leiriä kiersi jo huhu, että managerikaksikko teki Brawnilla tunnusteluja Kimi Räikkösen mahdolliseksi uudeksi tallipaikaksi vuodelle 2010.

Tuolloin heinäkuun puolivälissä Ferrarilla vielä vannottiin Räikkösen nimeen, vaikka italialainen, espanjalainen ja brasilialainen lehdistö uhkui varmasti tietävänsä Fernando Alonson ottavan suomalaiskuskin paikan ensi kaudeksi.

Joitakin viikkoja myöhemmin sain vahvistuksen, että kaiken varalta Räikköselle oli laadittu suunnitelma B, jos Santander maksaisi hänet ulos Ferrarilta. Luulin B:n viitanneen Brawniin, mutta todellisuudessa se varasuunnitelma olikin laadittu McLarenin suuntaan.

Kun McLarenilla ei joustettu tietyistä reunaehdoista neuvotteluissa Räikkösen edustajien kanssa, myös tämä tie katkesi lyhyeen.

Siirryttiin suunnitelmaan C, jonka F1-väki oletti tarkoittavan Mercedestä, mutta joka olikin Citroen – ihan noin kirjaimellisestikin.

Mercedes olisi ottanut Räikkösen avosylin vastaan, mutta maailmanmestari oli jo päätöksensä tehnyt petyttyään McLarenin kanssa. Ensi vuosi on rallivuosi. Vastaavaa siirtoa ei yksikään vielä F1-tasolla haluttu tähtikuski ole aiemmin tehnyt.

Hyppy tuntemattomaan on melkoinen. Sen paremmin Räikkösen managerit kuin kuntovalmentaja Mark Arnall eivät tunne alkuunkaan rallimaailmaa ja sen työtapoja. Ohjelmassa on Arctic Lapland -ralli Rovaniemellä lämmittelynä tammikuussa ja sitten 12 MM-rallia, joista etukäteen kotoisimmalta Räikkösestä tuntuvat varmasti asvaltilla ajettavat osakilpailut.

Avoin kortti Räikköselle on mahdollisuus paluuseen F1-kehiin Red Bullin kanssa 2011 pelikaveri Sebastian Vettelin rinnalla. Se on kuitenkin nyt ajatuksissa kaikkein taaimmaisena.

Rallille, Citroenille ja Red Bullille Räikkösen supersiirto on valtava pr-voitto.

30-vuotiaan F1-mestarin myötä viime vuosina näivettynyt laji nousee uudella tavalla automaailman valokiilaan. Varmaa on, että ralli nappaa osansa myös F1-faneista puolelleen. Räikkönen on kautta maailman yhä edelleen yksi kaikkein suosituimmista F1-kuljettajista ja urheilijoista ylipäätään.

TS/Heikki Kulta
 

ohjeah

Well-known member
Liittynyt
8.3.2009
Viestit
1203
Oli miten oli, loppukaudesta 2009 Kimi osoitti mikä on miehiään. Ei sillä autolla muut kuskit olisi vierailleet edes podiumilla (siis loppukaudesta ja järjettömät "munkit" poissa laskuista tietysti), eivätkä missään tapauksessa olisi voittaneet yhtäkään kisaa. Voin kuvitella ehkä Ayrton Sennan omanneen riittävän lahjakkuuden että olisi voinut voittaa Spassa (tai jossain sadekisassa) Kimin tavoin, mutta nykyisin elossa olevilla kuskeilla ei mitään mahdollisuuksia kuin jämäpisteille - silloinkin kun homma menee putkeen - sillä autolla.
Ei se Ferrari ollut kovinkaan huono auto niissä kisoissa, joissa Kimi pärjäsi. Nuo autojen voimasuhteet kuitenkin kaudella vaihteli aika paljon ja se, että Ferrari kokonaisuutena oli huono ei vielä tarkoita että se ei olisi ollut hyvä jossain. Luultavasti Massa olisi tuolla samaisella ajokilla pystynyt ihan vertailukelpoisiin suorituksiin. Voidaan miettiä myös esimerkiksi Force Indiaa, joka oli kokonaisuutena Ferrariakin huonompi, mutta joka Spassa oli radan paras ajokki. Siitä huolimatta Kimin suoritusta surkealla Ferrarilla Spassa pidetään huikeana kun taas Fisicon suoritusta Force Indialla ei arvosteta lähellekään yhtä korkealle, vaan todetaan vaan Force Indian auton olleen loistava. Millä perusteella siis myös Ferrari ei olisi ollut tuolla loistava?

Tilanteeseen ilmeisesti vaikutti kuskien "poliittinen" asema tallissa (joka suosi Massaa) ja "pelivälineet" (jotka myös suosivat Massaa, eli aliohjaava auto ja jopa Massan kevyempi elopaino auttoi). Autosportin foorumilla taannoin joku esitti hyvän vertauksen: vaikka välineet ovatkin samat, ei se silti tarkoita tasavertaista mahdollisuutta; oletetaan kaksi golfin pelaajaa, toinen vasenkätinen ja toinen oikeakätinen, annetaan molemille samat välineet jotka sopivat oikeakätiselle. Onko nyt tulokset suoraan verrannollisia taitoon tai lahjakkuuteen ja pelaajat voidaan suoraan arvioida keskinäisten tulosten mukaan? (Huom: itse en golfista ymmärrä yhtään mitään, enkä tiedä onko tällä seikalla juurikaan merkitystä todellisuudessa, mutta pointti lienee selvä.)
Siitäkään ei mitään konkreettista näyttöä ole, että Massaa olisi Ferrarilla suosittu. Voi tietenkin olla mahdollista, mutta korkeintaan vasta viimeisimmällä kaudella, kun Ferrari oli päättänyt palkata Alonson talliin. Koskaan ei varmasti kuitenkaan tule tilannetta, että jokin auto sopisi kahdelle kuljettajalle tismalleen yhtä hyvin. Tilanne on vaan se, että talli antaa auton jolla tarkoitus on ajaa mahdollisimman kovaa. Millä perusteella Massa ei pystyisi samantasoisiin suorituksiin kuin Kimi myös jossain toisessa tallissa?
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
MTV3 sanoi:
Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali perustelee Kimi Räikkösen syrjäyttämistä tallista saksalaisen Auto Bild -lehden haastattelussa.

Domenicalin mielestä Ferrari halusi kuljettajakseen Michael Schumacherin kaltaisen voimakkaan johtohahmon. Tällaista toivotaan Fernando Alonsosta.

- Ferrari tarvitsee miehen, joka voi innostaa tallia samalla tavalla kuin Schumi, Domenicali sanoi.

Domenicali antaa ymmärtää, ettei Räikkösen asenne työhön aina ollut sellainen kuin Ferrari toivoi.

- Räikkönen oli todella nopea, mutta myös todella sulkeutunut persoona. Voittavassa autossa hän oli ja on täydellinen. Mutta kun autoa pitää kehittää ja tallia motivoida, Alonso on parempi, Domenicali arvioi.

Kaikesta huolimatta Alonsoa ei aina ole mielletty vahvaksi joukkuepelaajaksi. McLarenilla espanjalainen ajautui ilmiriitaan tallin johdon ja tallitoveri Lewis Hamiltonin kanssa.

- Olen jutellut Fernandon kanssa ongelmista McLarenilla. Hän koki itsensä petetyksi, mutta myönsi myös, ettei hänen asenteensa Lewisiin ollut aina korrekti. Maranellossa mitään vastaavaa ei tapahdu, pidän siitä huolta, Domenicali lupasi.
Domenicali siis yrittää epäsuorasti väittää, että Ferrarilla ei kyetä parhaisiin tuloksiin, ellei siellä ole kuskia kannustamassa tallin työntekijöitä. Luulisi, että Ferrarin kaltainen huipputalli osaa rakentaa auton ilmankin, että kuski on siellä vahtaamassa ja tekemässä jotain vi**n tehdasvierailuja Maranellossa ja antamassa pusuja ja haleja talliväelle. Ehkäpä Ferrari tajuaa ensi kaudella, että Alonsosta ei ole enempää apua kuin muistakaan huippukuskeista.
 

ajuu

Member
Liittynyt
9.8.2001
Viestit
187
Domenicali siis yrittää epäsuorasti väittää, että Ferrarilla ei kyetä parhaisiin tuloksiin, ellei siellä ole kuskia kannustamassa tallin työntekijöitä. Luulisi, että Ferrarin kaltainen huipputalli osaa rakentaa auton ilmankin, että kuski on siellä vahtaamassa ja tekemässä jotain vi**n tehdasvierailuja Maranellossa ja antamassa pusuja ja haleja talliväelle. Ehkäpä Ferrari tajuaa ensi kaudella, että Alonsosta ei ole enempää apua kuin muistakaan huippukuskeista.
Eiköhänse pitäisi olla tallipäälikön tehtävä joka vahtii että insinöörit tekee töitä.
 

|EdU|

Scuderia Ferrari
Liittynyt
23.12.2008
Viestit
1927
Sijainti
Järvenpää
Kuten moneen kertaan on todettu niin itsekin toivon koko sydämeni puolesta, että Ferrarin rämpiminen jatkuu ensi kaudellakin. Saisi joku toimittaja sitten kysyä, että eikö se Alonso sitten osaakaan kehittää autoa ja motivoida tiimin jäseniä. :rolleyes:
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Tähän vielä palatakseni - siis Domen höpinöihin, kun ei voi sanoa että parasta Alonsossa on Santanderin rahat.

Kimi vaatii allensa voittaja-auton ollakseen hyvä. Mitenkähän se väittämä suhtautuu maailmanmestaruuteensa tai viimekauteen - etenkin loppupuoliskoon.

Aiemmin Dome on kehunut Kimin työmoraalia ja jopa palautetta autosta. Kimin tallipäälikkö jäi jopa kaipaamaan Kimiä näin lievästi ilmaisten. McLarenin väki on ylistänyt näitä puolia vielä estottomammin.

Voimakas johtohahmo - no joo, tuo varmasti pitääkin paikkansa. Todtin jättämää aukkoa ei ole osattu paikata. Ongelmia on myös kahteen autokuntaan keskittymisessä sen opitun yhden sijaan. Kuskivaihdoillahan taas ei ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa.
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Jostain on noussut käsitys, että Alonso osaa kehittää autoa ja motivoida tallia muita paremmin. Nyt sitten monet ajattelevat Alonson olevan joku messias ja näin Ferrarillakin näemmä ajatellaan. Toivottavasti käsitykset murskaantuvat ensi kaudella, EdUkin totesi. Alonso on niin jumala auton kehittämisessä, että onnistui kehittämään Renaultista sarjan surkeimman auton loppukaudeksi. :eek:
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Domenicalilla ja Montellakin on ikävä tyyli kommentoida julkisuudessa entisen työntekijänsä työskentelytapoja.
Miksei Kimin vielä ollessa tallissa keskusteltu suljettujen ovien takana ja käyty kehityskeskusteluja, jos kerran miehen työtavoissa oli jotakin arvosteltavaa, ihan kuten missä tahansa normityöpaikassa on tapana?
Turhaa ja typerää se tässä vaiheessa on alkaa Kimiä moittimaan huonosta motivoinnista, varsinkaan julkisuudessa.

Ja kyllähän tuo nyt jumalauta on täysin suolesta, jos tehtaalla odotetaan, että kuski tulee halimaan, taputtelemaan olkapäälle ja pitämään kannustuspuheita, kun kaikki ei menekään kässärin mukaisesti.
Kyllä tuo Ferrarin tuohu on pelottavan heikoissa kantimissa, jos kuskin motivoinnin ja kannustuksen varassa yritetään kisamenestystä tavoitella.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
kuten olen täällä monesti kirjoittanut,niin ferrarin ongelma on tämä outo Schumi kaipuu.Palkatkaa se sinne toiseen autoon,jos niin kaipaatte sitä.Olisi aika siirtyä tulevaisuuteen,eikä elää menneessä.Domelle tiedoksi,että kimi on teidän viimeisin maailmanmestari,joten pientä kunnioitusta.Ehkä sitten jos tulee taas 20 vuoden kuivakausi..
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Domenicalilla ja Montellakin on ikävä tyyli kommentoida julkisuudessa entisen työntekijänsä työskentelytapoja.
Miksei Kimin vielä ollessa tallissa keskusteltu suljettujen ovien takana ja käyty kehityskeskusteluja, jos kerran miehen työtavoissa oli jotakin arvosteltavaa, ihan kuten missä tahansa normityöpaikassa on tapana?
Turhaa ja typerää se tässä vaiheessa on alkaa Kimiä moittimaan huonosta motivoinnista, varsinkaan julkisuudessa.
Mistä sinä tiedät, onko siellä käyty tuon kaltaisia keskusteluja. Ja ei Domencicali itse ruvennut Kimiä haukkumaan, vaan vastasi kysymykseen, miksi he vaihtoivat Kimn Alonsoon.
 

Crosby-92

Well-known member
Liittynyt
13.11.2008
Viestit
848
Domenicali on sellainen kaveri, jota en kerta kaikkiaan voi sietää. Sinänsä ihan mukava ja lupsakka kaveri, tulee varmaan hyvin monien kanssa toimeen ja miehen seurassa on helppo olla, mutta tallipäällikön virassa aiheuttaa vain ärsytystä ja pahimmillaan raivoa. Ei yhtään johtaja-ainesta, pakoilee vastuuta ja syyttelee välillä muita, tanssii aina jonkun muun pillin mukaan.

Hei herätys, olet TALLIPÄÄLLIKKÖ Stefano, asioiden pitäisi olla sinun käsissäsi ja sinun pitäisi johtaa sitä tiimiä. Ärsyttää sekä Kimin, että Ferrarin puolesta, kun talliin on valittu tällainen saamaton johtaja. Toisaalta omapahan on vikansa, mutta ei tätä ole mukava näin fanina katsella ja kuunnella.

Massakin näköjään lensi jo nurkkaan, kun Domenicali käänsi takistaan esiin Alonso-puolen. Luultavasti toki jonkun muun käskystä, liekö oli äitinsä vai Monte käskyn antaja.
 

PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Mistä sinä tiedät, onko siellä käyty tuon kaltaisia keskusteluja. Ja ei Domencicali itse ruvennut Kimiä haukkumaan, vaan vastasi kysymykseen, miksi he vaihtoivat Kimn Alonsoon.
No mistä minä tiedänkään, mutta ei tuo silti ole työnantajalta korrektia käytöstä, ruotia entisen työntekijänsä puutteita julkisuudessa.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6337
Täytyy kyllä sanoa kans tuosta feerrarin kommentoinnista. Jos muistellaa kimin mclaren aikaa. Kun se sieltä lähti pois.. Ei mäkiltä muistaaakseni kukaan johtohahmoista (dennis, whitmarsh, haug) alkanut kauden 2006 jälkeen julkisesti parjaaamaan mistään. Vaikka parjattavaa ois varmasti löytynyt. Gorilla puku sekoilut? yökerhossa helikopteria? ja ties vaikka mitä muita "i was having a shit " kommentteja. Eli vähä outoa tuo ferrarin käytös että sieltä monte ja domi rivissä parjaa räikköstä.

Ja tosiaan tuo ferkku on kyllä jotenki ollu tallinakin enemmän tai vähemmän hukassa varsinki sen jälkeen koi todt lähti. Taktiikat varmaa hyvä esimerkki viime kaudelta. Ja muutenki minun mielestä dome ei ole oikea tallipäällikkö. Vaikuttaa ihan liian lepsulta mieheltä siihen hommaan. Sielä pitäs olla joku todtin ja dennisin kaltainen vahva persoona joka lyö nyrkkiä pöytäää että nyt päät kiinni ja loppuu se päätön koheltaminen. :D
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Kimi sopi kylmään McLaren maailmaan. Sitä paitsi siellä enemmän tai vähemmän myös ymmärrettiin suomalaista kulttuuria, koskapa brittiläisten oma kulttuuri ei lähellekkään ole niin kaukana kuin tuo italialisten meno.

Nehän ei voi sietää humalassa olevia ihmisiä ja juttua pitäis tulla ihan urakalla ties mistä maailmanmenosta ja mummon ristiäisistä.

Ja kun Kimi ei vaan ole niitä juttumiehiä, niin sehän se nyt tuntuu vieläkin jäytävän noiden italialaisten pomojen mieltä.

Eipä kuulunut samoja kommentteja kun Maciltä lähti. Ei ihmekkään, siellä Kimiä arvostettiin hänen lahjojensa vuoksi, eikä minään Schumi korvikkeena.

Tulee menemään vielä huonosti Montella ja Domilla, jos eivät pikku hiljaa siirrä jotain asiansa osaavaa johtajaa sinne hoitamaan hommia kuntoon.

Mietitäänpäs nyt kuka siellä oli johdossa kun Kimi ajoi mestariksi heti ensimmäisenä Ferrari kautena. Ja miten hankalaa oli kuunnella Kimiä kun Domi siirtyi Todtin pallille. Missä vika? Tuskin Kimi siinä välissä muuttui hirveästi, joten syyllistä voi etsiä aikalailla muualta.
 

Paperino

Well-known member
Liittynyt
26.11.2009
Viestit
199
Sijainti
Tampere
Kun Räikkönen aikanaan siirtyi Ferrarille, ajattelin että Italiassa osataan "suurien persoonien" maana ymmärtää ja "käsitellä" häntä. Vuosi 2007 menikin mukavasti, Kimi kehui tallia ja talli Kimiä. 2008 alkoivat sitten soraäänet, en keksi muuta syytä kuin Jean Todtin lähdön. Todt oli ilmeisesti ainoa johtoportaan mies, joka tiesi miten Kimistä saadaan paras tulostaso irti; antamalla miehen tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa ja sitten kisoissa painaa autolla niin maan perkuleen lujaa.

Odottiko Montezemolo todella Kimistä jotain piiskuria, joka viettää kaikki illat tehtaalla valvomassa joka pultin kiinnitystä? Koko ajatushan on täysin absurdi! Ferrarilla on pallo hukkunut harvinaisen syvälle lepikkoon, kun luullaan että Kimi (ja miksei Massakin) oli syypää viime kauden heikkoon menestykseen. Ja Hall Of Famesta poistaminen on jo todella ala-arvoista, Kimi on kuitenkin mestaruutensa myötä osa arvokkainta Ferrari-historiaa. Ehkäpä Ferrari sitten kokee, ettei voittanutkaan kuljettajien mestaruutta kyseisenä vuonna? Säälittävää…

EDIT: Ai niin, kiitos Nicole, laittamasi jutut ovat olleet poikkeuksetta erittäin mielenkiintoisia! Mukavaa nähdä välillä ulkosuomalaista ja ei-englantilaista näkökulmaa Formuloihin. :thumbup:
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös