Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Crosby-92

Well-known member
Liittynyt
13.11.2008
Viestit
848
Quote:
Ferrarin pääpomo kertoo tallin tehneen Alonson kanssa ensin sopimuksen kaudesta 2011 alkaen. Felipe Massan loukkaannuttua elokuussa Unkarin GP:n aika-ajoissa Ferrari ryhtyi kuitenkin kartoittamaan vaihtoehtoja Alonson saamiseksi talliin jo ensi kaudeksi.

- Felipen onnettomuuden jälkeen päätimme, että meidän on aikaistettava vuodella hänen saapumistaan. Halusimme jatkaa Massan kanssa, mutta hänen tilanteensa oli vielä auki. Räikkösen asenne taas oli sellainen että meidän oli löydettävä ratkaisu, Montezemolo kuvaili.


Just, Massa loukkaantuu niin Alonso pitää saada vuotta aiemmin korvaamaan Kimi, se kuski, joka on kunnossa varmasti ensi vuonnakin ja esittää radalla mainioita otteita, kun vain talli antaa siihen jonkinlaiset mahdollisuudet. Huh huh, mitä logiikkaa. Yhdessä toisessa uutisessa Monte jaksaa paasata edelleen, että Santander ei missään nimessä valitse kuskejamme. Voisi sen jo myöntääkin, jättäisi edes vähän fiksumman kuvan, kun kaikki asian jo tietävät. Poislukien ehkä jotkut Kimin inhoajat. Mitäköhän juttuja saadaan sitten kuulla, kun eivät jaksa enää Kimiä haukkua ja Schumi siirtyy sinne Mercedekselle. Samanlaista Schumista? Joku voisi pudottaa alasimen Monten päähän mahdollisimman korkealta, tässä enää mitkään pienet kirkot ja lyömiset auta. Eikö siellä kellään muulla korkeilla paikoilla Ferrarilla sen verran sytytä, että hiljentäisi Monten. Mies tekee vain itsensä ja koko tiimin sekä merkin naurunalaiseksi.

Tuosta Kimin tulosta talliin ja tukijoista siellä, olen edelleen sitä mieltä, että Monte sen Kimin sinne halusi ja pari vuotta jopa jaksoi tukeakin. Nyt kelkka on kääntynyt sen 180 astetta. Todt oli huippuammattilainen ja työskenteli parhaansa mukaan Kimin kanssa, vaikka vannoikin Schumin nimeen ja olisi Schumin kanssa mieluummin jatkanut. Myönnettävä on toki se, että täysin järkeenkäypä on tuokin vaihtoehto, että Todt halusi Kimin talliin. Toisaalta mistäs asti oli tiedossa, ettei Todt jatka tallipäällikkönä vuoden 2007 jälkeen? Ja pitikö alunperin olla vuonna 2007:nkään? Jos Todtin vetäytyminen tuolta pallilta oli jo tiedossa, miksi Todtia olisi kuunneltu ja Kimi otettu talliin, kun vahvin tukija Todt ei kauaa tallipäällikkönä jatkaisi ja Monte olisi Kimiä vastaan. Olen jo ennen tuota Nicolen postaamaa juttua ollut sitä mieltä, että Kimi oli Monten hankinta ja samaa mieltä olen edelleen, varsinkin tuon jutun jälkeen.
 

Crosby-92

Well-known member
Liittynyt
13.11.2008
Viestit
848
Hyvä. Chrisun kommentit kuullostavat lohdulliselta Kimin comebackia v. `11 ajatellen.

Damon Hill nyt on vanha wannabe-toimittaja-mulkku joka ei olisi ansainnut omaa mestaruuttansa ja ajoura loppui kesken oman umpisurkeutensa takia. Taitaa olla vain kateellinen kaikesta Kimille.
OT, mutta pystyykö joku selventämään Damon Hillin uraa ja ajotaitoja lyhyesti. Mieshän on kuitenkin voittanut enemmän kisoja kuin vaikka Kimi, taisi olla hieman päälle 20 voittoa taskussa. Yksi mestaruus niin ikään kaapissa. Tuntuu kuitenkin, ettei kukaan arvosta miestä juurikaan? Tulivatko lähes kaikki voitot, jollain täysin ylivoimaisella menopelillä (Williamsilla taisi ajella ainakin ja Williamsillahan taisi olla kovia pelejä 90-luvulla), vai mistä tämä johtuu? Oliko joukossa paljon ''tuurivoittoja'', muut keskeyttävät edeltä tai jotain tuomariston sähläyksiä tyyliin Spa 08, kun Massa vei kisan?
 

vilzu88

Well-known member
Liittynyt
15.12.2009
Viestit
51
Mielestäni monten puheet on aika moista paskan jauhantaa. Eka sanotaan että santaderin rahat eivät vaikuttaneet kuskin valintaan mutta sitte yhtä äkkiä sanotaan että ilman santanderia alonso ei ajaisi tiimissä.

No monten pitää ny vakuutella itselleen että oli oikea päätös potkaista kimi pihalle. Kyllä sitä ittekkin alkaa uskomaan johonkin asiaan ku sitä tarpeeksi jankkaa. :rolleyes:
 

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
OT, mutta pystyykö joku selventämään Damon Hillin uraa ja ajotaitoja lyhyesti. Mieshän on kuitenkin voittanut enemmän kisoja kuin vaikka Kimi, taisi olla hieman päälle 20 voittoa taskussa. Yksi mestaruus niin ikään kaapissa. Tuntuu kuitenkin, ettei kukaan arvosta miestä juurikaan? Tulivatko lähes kaikki voitot, jollain täysin ylivoimaisella menopelillä (Williamsilla taisi ajella ainakin ja Williamsillahan taisi olla kovia pelejä 90-luvulla), vai mistä tämä johtuu? Oliko joukossa paljon ''tuurivoittoja'', muut keskeyttävät edeltä tai jotain tuomariston sähläyksiä tyyliin Spa 08, kun Massa vei kisan?
Oma muistikuvani on se, että Hill ajoi tosiaan 90 luvun parraalla autolla eli Williamsilla, jolla onnistui häviämään pari mestaruutta Schumille ja oli hävitä rookie Villeneuvelle tämän ekalla kaudella jne. Eli ei oikeesti tahtonu pärjätä, voittoja tuli ku Schumia hylättiin ja joskus saatto ihan itekin voittaa ajamalla.. Ja sitten ne kamikaze yritykset ohittaa Schumi, älyttömiä yrityksiä, kaverit jatkuvasti pihalla..
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Jos itse olisin Monten sijassa ja pitäisi päästä eroon tietystä kuskista ennenaikaisesti niin en varmasti, nimenomaan julkisuuskuvaa ajatellen, antaisi sille kuskille paljoakaan mahdollisuuksia loistaa koska silloin minun täytyisi selittää miksi olen potkimassa ulos kuskia joka on niinkin hyvä.
No sittenhän Montezemolo on mielestäsi toiminut ja toimii juuri niin kuin sinun mielestäsi pitääkin toimia. Eikö? Paha mennä kritisoimaan, jos itse tekisi juuri samoin kuin mistä kritisoi. ;)

Minun mielestäni suurempi imagotappio tallille on se, että Ferrari ei ole menestynyt odotetun kaltaisesti. Toki julkisuudessa ei tiedetä johtuuko tämä siitä että ei anneta menestyä vai että auto vain on huono, mutta imagotappio tulee joka tapauksessa. Mielestäni tahallaan turpiin ottaminen ei vain kertakaikkiaan ole F1-tallille järkevää.
Mutta jos jollekulle halutaan antaa potkut ilman mitään järkevää syytä niin silloin aletaan järjestämään syitä joilla potkut saadan julkisuudessa näyttämään perustelluilta - mikäli syy tietenkin on kiistanalainen eikä sitä voida sanoa suoraan.
Ferrari olisi ollut mediankin silmissä paljon suoraselkäisempi, jos olisi vain sanonut, että Alonso sopii tiimin toimintatapoihin paremmin (minkä ovat sanoneetkin), ja lisäksi sopii sponsorikuvioihin (minkä Santander on sanonut). Kyllä potkut voi antaa vaikka hallitsevalle maailmanmestarille. Paljon järkevämpää kuin hölmö kähmäily kulissien takana, joka vain saa tallin näyttämään huonommalta tulosliuskalla.

Jos Kimiä on yritetty ajaa ulos puolitoista vuotta, niin huonosti ovat onnistuneet, kun pitkälle kesään asti Kimi oli vakaasti sitä mieltä, että Ferrarilla ajetaan vielä ensi vuosi.

-Edit- Miksi salaat asianosaisten nimet?
 
Viimeksi muokattu:

keke-82

Well-known member
Liittynyt
31.3.2009
Viestit
188
Sijainti
Espoo
Se tarina johon viittasin aiemmin, tässä se on käännettynä ja nimet peitettynä:

"Mekaanikot kertoivat minulle - ja he olivat todella järkyttyneitä siitä - että sponsori oli vaatinut ...... voittamista joten ..... tietämättä sitä itse, mekaanikoiden oli pakko laittaa siru hänen moottoriinsa joka hidasti häntä. Tiimipäällikkö oli täysin tietoinen asiasta ja se oli sponsorin vaatimus mutta se oli hyvin surullista ja rumaa toimintaa mekaanikoille koska he eivät olisi halunneet tehdä sitä. Tiimeissä tapahtuu niin paljon mistä ihmiset eivät tiedä mitään ja jota olen itse omilla silmilläni todistanut ja se ikäänkuin rikkoi kaikki illuusiot ja tänä päivänä en ylläty mistään mitä kulissien takana tapahtuu."

Ja vielä kerran, tämä ei ole absoluuttinen fakta mutta tämä on voinut olla mahdollista.
Nimiä, nimiä, kiitos !! muuten on kyllä täyttä skeidaa...
 

keke-82

Well-known member
Liittynyt
31.3.2009
Viestit
188
Sijainti
Espoo
Ei, en minä sitä tarkoittanut!!

Tarkoitin vain sitä että kulissien takana tapahtuu asioita, on ykkös- ja kakkos-kuskeja jne ja laaditaan erilaisia strategioita jne jne.

Tämä juttu vain oli järkyttävä kuulla enkä usko että sitä enää tänä päivänä tapahtuu.
Ok, reilua kun oikaisit asian, vain sun johdantolause tuohon tarninaa (Ei tämä olisi mitenkään ensimmäinen tai viimeinen kerta kun toimittaisi tällä tavalla) antoi ymmärtää muuta :thumbup:
 

Nicole

Well-known member
Liittynyt
15.6.2008
Viestit
744
Ok, reilua kun oikaisit asian, vain sun johdantolause tuohon tarninaa (Ei tämä olisi mitenkään ensimmäinen tai viimeinen kerta kun toimittaisi tällä tavalla) antoi ymmärtää muuta :thumbup:
:eek:

Luin tekstini uudestaan ja ymmärrän nyt miten se vaikutti siltä kun olisin vetänyt yhtäläisyysmerkkejä Kimiin.

Anteeksi, sama pää kesät talvet :D
 

keke-82

Well-known member
Liittynyt
31.3.2009
Viestit
188
Sijainti
Espoo
Molen kyllä eri mieltä, ainakin lopun päinvastoin on liioittelua. Teflonson on parhaimmillaan väitetty nauttineen liki Schumimaista arvostusta tallin väen keskuudessa, ja onpa hänen väitetty laittaneen itsensä likoon tiimityön suhteen McLarenillakin alkuvaiheessa.
Huikeita haasteita työilmapiirille formuloissa tuo älyttömät palkkaerot ja muut edut. Olettaisin että jännitteitä syntyy herkästi kuskin jaa tiimin välille, jos pilotti vähänkään viestittää ylimielistä tms. asennetta.

Minulle nämä kaksi maailmaa jotenkin konkretisoituivat Jerezin kentällä 2008 testien jälkeen. Ensin tulivat Jenson, Nick ja David - Jenson ja David ilman matkatavaroita ja Nick sen tutun salkkunsa kanssa, ja astelivat suoraan odottavaan jettiin ja siitä varmaan välimeren aurinkoon. Sitten saapui Hondan 30 hengen muu tiimi. Yhdessä odoteltiin ja ahtauduttiin Ryanairin koneeseen, jossa kärsittiin polvet leuassa Lontooseen Stansteditin halpiskentälle. Ahkeria poikia olivat. Suuri osa luki manuaaleja ja mitä kehtasin kurkkia liittyivät rensasripustuksiin ja muuhuin alustan geometriaan.
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Politikointi on yksi todella suuri osa ykkösiä, joka on osasyynä siihenkin, ettei Kimiä kiinnosta.

On suht naivia väittää, etteikö talli voisi sapotoida toisen kuskin tekemisiä milloin mistäkin syystä, toisen kustannuksella :rolleyes:
 

Mediaprofeetta

Well-known member
Liittynyt
6.3.2007
Viestit
3579
Sijainti
____________
Eli Kimiäkin on sabotoitu, tämmöiseen ajatuskulkuun halusit tämän johtavan...joopa
Siitä nyt ei liene enää mitään epäselvyyttä, että Ferrarilla panostettiin jo kaudesta 2008 lähtien pelkästään Felipe Massaan Räikkösen kustannuksella. Silloin Alfonson siirto oli jo varmistunut, eikä Ferrarilla varmasti haluttu ottaa sitä riskiä, että Räikkönen lähtisi Ferrarilta mestarina ja saisi näin saatettua tallijohdon päätöksentekotaidon kyseenalaiseen valoon. Kyllä siellä on kuule varmasti ollut käytössä vaikka minkälaisia keinoja ja likaista peliä on pelattu kuljettajien selän takana.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6338
Ihme paskanjauhamista montella... Mitä se äijä vielä jaksaa urputtaa? Nythän se sai super alonson talliin jne... Ja alonso vie ferrarin taas voittojen tielle ja plaaplaa.. NIin mitä se vieläki jaksaa kuittailla...? Ei voi ymmärtäää.. Ja mikäköhän räikkösen asenteessa oli sitte niin hirveän huonoa? :D Eipä tuo loppukausi radalla mitenkää huonosti menny..

Veikkaanpa että räikkönen ja robertson ovat hyvin tienneet ferrarin suunnitelmat.. Niin kostoksi ottivat option käyttöön että saavar ferrarin maksaan kunnolla :D
 

klonkku

Banned
Liittynyt
18.11.2008
Viestit
418
Moloa vitutti kun Räikkönen ei nuoleskellut sen persettä. Massalla tais olla kieli todella ruskea kun sai Schuminkin lopettamaan että saa kaudella 2007 paikan... :D
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Se huvittavuus näissä Monten jutuissa on, että aikaisemmin en todellakaan uskonut mihinkään salaliittoteorioihin Kimin osalta, mutta noiden juttujen myötä pieni epäilys herää.

Ihan omana mutuna ajattelisin, että Kyllä Alonso ja Santander ovat heti sen jälkeen, kun McLarenin kanssa meni Alonsolla sukset ristiin, alkaneet kolkutella Ferrarin ovia.

Ja se kuuluisa 2008 kauden puoliväli, kun hallitsevan maailmanmestarin auton kehitystä lähdettiin viemään väärään suuntaan. Chris Dyer kerkesi livauttamaan, että petimme Kimin luottamuksen ja teimme vääriä valintoja ja samoja virheitä emme tee enää jatkossa auton kanssa. :rolleyes:

Voin olla täysin väärässä, mutta Monten kannattaisi pitää jo suunsa kiinni, niin ei tarvitsisi epäillä...:p
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Mutta jos jollekulle halutaan antaa potkut ilman mitään järkevää syytä niin silloin aletaan järjestämään syitä joilla potkut saadan julkisuudessa näyttämään perustelluilta - mikäli syy tietenkin on kiistanalainen eikä sitä voida sanoa suoraan.

Ja sitten jos joku haistaa palaneen käryä niin niitä voidaan sitten kutsua hulluiksi salaliitto-teorioiden luojiksi :D
Tätä voi jokainen verrata mihin tahansa muuhun suureen firmaa. Eikö niissä ole sisäisiä valtataisteluja jotka voivat hyvinkin haitata firman tuloskuntoa? (Vrt. väite, jota kaikki eivät usko, että Kimi ei olisi saanut täyttä tukea tiimissä, vaikkei nyt suoraan olisi hidastettukaan.) Ikävä kyllä ihmiset ovat erittäin kykeneviä ja jopa halukkaita harrastamaan kaikenlaista kuppikuntapolitiikkaa melkeinpä firmassa kuin firmassa. Ulospäin asia tietysti esitetään toisin.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös