Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
7 päivää: Kimi joutuu selkäleikkaukseen
IltaSanomat; 23.06.2010 11:14

Rallin MM-sarjaa ajava Kimi Räikkönen kertoo 7 päivää -lehdessä joutuvansa pian selkäleikkaukseen.

- Selkänikamissani on hiushalkeamia siellä täällä. Ne ovat syntyneet monista eri törmäyksistä kymmenen vuoden aikana, Citroënin juniortitiimin ajokkia käskyttävä Räikkönen kertoi 7 päivää -lehdelle.

Räikkönen kertoo haastattelussa kärsineensä jo pitkään välilevyn pullistumasta. Selkä vaivasi Räikköstä etenkin tämän kauden alussa, ja hän joutuikin jättämään testit väliin ennen Meksikon MM-rallia.

2007 F1-maailmanmestarin selkä on operoitu jo kerran aikaisemminkin Ranskan Strasbourgissa. Tulevan leikkauksen jälkeen Räikkönen joutuu huilaamaan ainakin pari viikkoa.

Räikkönen on MM-rallisarjassa kymmenentenä, kun kautta on pian ajettu puolet. Kauden parhaan sijoituksen suomalainen saavutti huhtikuussa Turkissa, jossa hän kaasutteli viidenneksi.

Viime asfalttikisassaan vajaa kaksi viikkosa sitten Lanterna-rallissa Italiassa Räikkönen sijoittui komeasti toiseksi talliakverinsa Sebastian Ogierin jälkeen.

Seuraavan kerran Räikkönen kilpailee Bulgarian asfalttikisassa 9.-11. heinäkuuta.

IS
 
Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Oliskohan noikin selkäkivut kuitenkin enimmäkseen siitä 9 vuoden takaisesta testikolarista Sauberilla Magny Coursissa? Tietty niitä muitakin tällejä ollut mutta tämä kyseinen varmasti se pahin.
 
Juggis

Well-known member
Liittynyt
29.1.2008
Viestit
244
Sijainti
Espoo
Oliskohan noikin selkäkivut kuitenkin enimmäkseen siitä 9 vuoden takaisesta testikolarista Sauberilla Magny Coursissa? Tietty niitä muitakin tällejä ollut mutta tämä kyseinen varmasti se pahin.
Kuten myös jossain testissä McLarenilla nasautti aika mukavasti perä edellä rengasvalliin. Käsittääkseni kyseinen osuma tuntui myös. Tässä video tapahtumasta;

http://www.youtube.com/watch?v=4INJnmrccDI

Kyllähän reaktiosta näkee autosta nousemisen jälkeen, että sattui.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Oliskohan noikin selkäkivut kuitenkin enimmäkseen siitä 9 vuoden takaisesta testikolarista Sauberilla Magny Coursissa? Tietty niitä muitakin tällejä ollut mutta tämä kyseinen varmasti se pahin.
Varmaankin, mutta Kimi taisi itse sanoa tässä taannoin että rallissa tuo vaiva on entistä pahempi kun ajetaan useampana päivänä peräkkäin ja useampia tunteja kuin formuloissa. Ehkä tässä syy siihen että nyt tehdään leikkaus. Tai ehkä F1-uran aikana ei ollut sopivaa aikaakaan.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Kulmis vs. Mössö -ketjusta:

Mitään oikeata näyttöä Massan suosimiselle ei ole.
Kuinka vaikeaa on ymmärtää, että Massaa ei varsinaisesti oltu kauden 2008 alussa suosimassa. Kesällä tehtiin kuitenkin päätös kehittää autoa tietyiltä osin Massan suosimaan suuntaan, koska Felipe oli enemmän pulassa kompromissiratkaisun kanssa kuin Kimi. Tämä johti Massan suoritustason nousuun ja Kimin suoritustason laskuun, jonka seurauksena Kimi päätyi apukuljettajan asemaan.

Vaikka Kimi oli kallispalkkainen ykköskuski, Felipen historia tallissa ja se, että hänellä oli omat tukijansa tallin sisällä ylipäätään mahdollistivat tämän kuvion.

Mutta kuten jo totesin, tämä on niin miljoonaan kertaan väännetty juttu jo, että eiköhän anneta pikkuhiljaa olla.
 
Viimeksi muokattu:

raka75

Well-known member
Liittynyt
13.7.2009
Viestit
364
Kyllä Kimin paluu formuloihin on täysin mahdollinen, jos sopimus vaan miestä tyydyttää. Rahaa se rekka-autollinen ja sitten se, että saisi ajaa vielä rallejakin, niin mikä ettei?

Nii ja lisätään vielä sen verran, että miksei formuloiden ja rallin ajaminen voisi tapahtua vaikka Renaultin väreissä...
 
Viimeksi muokattu:

-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Ei toteudu. En näe ainoatakaan syytä paluulle. En jaksa uskoa, että auto olisi kilpailukykyinen, vaikka rahaa olisikin. Näin uskon Kiminkin ajattelevan. Toisekseen Kimi on jatkuvasti sanonut, ettei kaipaa ykkösiin ja ei tuo rallihommakaan hirveän huonosti ole mennyt. Etenkin, jos seuraavassa rallissa päästään lähemmäs kärkeä, niin kuin kartturi toivoi, niin motivaatio voisi kasvaa entisestään.

Iltalehden otsikointi muuten on päin helvettiä, sillä eihän uutisessa sanota muuta, kuin että Kimiä varmaan kysytään ajamaan Rellulle.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ilmeisesti vahva rooli Kimin siirtymisessä ralliin kiinnostuksen ohella oli se, ettei halunnut luopua Ferrariliksastaan. Nyt jos ei se ralliauto rupea paremmin kulkemaan, ei sieltäkään ole jatkossa hirveästi liksaa odotettavissa. Formuloihin paluu on vielä mahdollinen, mutta pidemmän tauon jälkeen tuskin enää yksinkertaista maailmanmestaria formulan rattiin istutettaisiin. Yleensä kuljettajan suoritustaso ei nouse sapattivuosien aikana, vaan parannettavaa jää entistä enemmän.
 
Ymmärtääkseni ei jäänyt rahasta kiinni, ei McLarenilla ja Mersun sheikitkin keräsivät jo rahoitusta kasaan. Rallin sovitus oli se vaikein asia. Ja jos olisi liksan perässä nyt, niin varmasti olisi Rellulta rallia enemmän irronnut.
 
Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Ei toteudu. En näe ainoatakaan syytä paluulle. En jaksa uskoa, että auto olisi kilpailukykyinen, vaikka rahaa olisikin. Näin uskon Kiminkin ajattelevan. Toisekseen Kimi on jatkuvasti sanonut, ettei kaipaa ykkösiin ja ei tuo rallihommakaan hirveän huonosti ole mennyt. Etenkin, jos seuraavassa rallissa päästään lähemmäs kärkeä, niin kuin kartturi toivoi, niin motivaatio voisi kasvaa entisestään.

Iltalehden otsikointi muuten on päin helvettiä, sillä eihän uutisessa sanota muuta, kuin että Kimiä varmaan kysytään ajamaan Rellulle.
Kimi on sanonut että totta kai kaipaa ykkösellä ajamista mutta ei mitään muuta siitä sarjasta. Itse uskon että Kimi jäisi mielellään ajamaan rallia, mutta puntaroi mahdollisuuksiaan tulevaisuutta ajatellen. Kysymys on siinä, uskooko Kimi pärjäävänsä rallissa niin että voisi oikeasti joskus voittaa kilpailuja. Jos ei, niin paluu ykkösiin on lähellä. Tietysti se vaatii auton jolla voi voittaa, mikä on ongelma erikseen.
 
Teoderik

Banned
Liittynyt
14.12.2008
Viestit
1032
Viimeisin uutinen?

Mistähän ne ovat tuon Rellu-jutun löytäneet? Sanovat lähteeksi Autosportin, mutta ei minulla ainakaan silmään osunut mitään Räikköseen liittyvää uutista tai juttua vanhojen lisäksi.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mistähän ne ovat tuon Rellu-jutun löytäneet? Sanovat lähteeksi Autosportin, mutta ei minulla ainakaan silmään osunut mitään Räikköseen liittyvää uutista tai juttua vanhojen lisäksi.
Kubica-jutusta:

In fact, AUTOSPORT understands that the team is so bullish about its financial prospects that team owner Gerard Lopez has informed senior figures inside the team that he may sound out Kimi Raikkonen in the next few months about whether the Finn is interested in a return to F1 with Renault.
http://www.autosport.com/news/report.php/id/84889
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Ferrari kaipaa selkäsaunaa Kimin toimesta, joten siinä mielessä paluuajatus kutkuttaa :wink:

Totuuden nimessä uskon kuitenkin ralliuran saavan jatkoa ensi kaudella. Mitä luultavimmin Citroenin leivissä, mikäli Red Bull jatkaa sponssina. Mm. Reutemannin ennätyskin parhaana F1 kuskina rallin puolella on vielä rikkomatta, joten tavoiteltavaa riittää.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Vaihtamalla jää jotain itsellekin. Ellei se sitten ole samantekevää - MasterCard!

Kimi Räikkönen on edelleen haluttu kuski F1-maailmassa. (VELI-JUKKA MUSTAJÄRVI / LAPIN KANSA)

Arvostettu Autosport vie Räikköstä Renaultille ( Iltalehti )

Autosport-verkkosivusto maalaa mielenkiintoisen kuvan Renaultin F1-tallin ensi kauden kuvioista. Tallin tilanne on taloudellisten ongelmien takia näyttänyt heikolta, mutta taustalle on ilmaantumassa uusia tukijoita.
Erityisesti luottokorttiyhtiö MasterCard on tiettävästi kiinnostunut sponsoroimaan ranskalaistallia. MasterCard-kytkösten myötä Autosport epäilee, että Kimi Räikkönen saattaa hyvinkin olla potentiaalinen vaihtoehto Renaultin toiseksi kisakuskiksi.
Renaultin omistajaportaaseen kuuluva Gerard Lopez ilmoitti jo tovi sitten, että talli on kiinnostunut Räikkösen palveluksista.
Lopez on kertonut muille Renault-tallin johtohenkilöille, että hän saattaa ottaa yhteyden Räikköseen.
Jos tallin taloudellinen tilanne paranee, toinen kisakuski on lähes varmasti nyt ykköskuskina ajava Robert Kubica.
Räikköstä kiinnostaa ajaa vain voittavalla autolla, ja tällä hetkellä Mersun, Red Bullin, McLarenin ja Ferrarin kuskipaikat ovat pahasti tukossa. Renault ei ole enää hetkeen ollut Fernando Alonson mestaruusvuosien vedossa, mutta jos taustalle löytyy rekka-auton verran rahaa, saattaa suorituskyky parantua - ja Räikkönen kiinnostua tarjouksesta.​
 
Viimeksi muokattu:

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Jos ei, niin paluu ykkösiin on lähellä.
Varsinkin jos löytää tallin joka ei velvoita kaikenmaaliman kissanristiäisiä ja joka kenties antaa hieman vapauksia. Näiltä osin Renault ja RB voisivat olla vaihtoehdot. Joskin Kimi oli vuosi sitten kiinnostunut McLarenista, liekö sekin tullut Dennisin lähdön myötä. Vapauksia ei siltä tallilta Kimin aikaan paljon herunut.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Varsinkin jos löytää tallin joka ei velvoita kaikenmaaliman kissanristiäisiä ja joka kenties antaa hieman vapauksia. Näiltä osin Renault ja RB voisivat olla vaihtoehdot.
Ainakin Rellu on antanut Kubican rallitella, joten mikseipä Kiminkin. (En tosin edelleenkään usko paluuseen ensi vuonna.)
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Kyllä Kimin paluu formuloihin on täysin mahdollinen, jos sopimus vaan miestä tyydyttää. Rahaa se rekka-autollinen ja sitten se, että saisi ajaa vielä rallejakin, niin mikä ettei?

Nii ja lisätään vielä sen verran, että miksei formuloiden ja rallin ajaminen voisi tapahtua vaikka Renaultin väreissä...
Renault'lla ei paljon rallia ajeta, jos tarkoituksena on kisata huippuja vastaan tai ylipäätään nähdä maali jossain kilpailussa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös