WebSlave
Trackman
- Liittynyt
- 9.2.2005
- Viestit
- 29660
Stefan Johansson (ex-Ferrarikuski) oli Emman vielä ajaessa jonkinlainen manageri. Näkyy tulleen remmiin loppuvuodesta 2006.Mikä ihmeen Ferrari-Johansson??
Stefan Johansson (ex-Ferrarikuski) oli Emman vielä ajaessa jonkinlainen manageri. Näkyy tulleen remmiin loppuvuodesta 2006.Mikä ihmeen Ferrari-Johansson??
Sama.Ihastuin Emmaan Neljän tähden illallisessa![]()
Moi, no voihan tähän pienen kommentin heittää eli ainakin toistaiseksi on hanskat naulassa. Selkeästi eteenpäin vievän ajopaikan vaatiman rahamäärään kasaaminen ei onnistunut, annetuista lupauksista huolimatta, eikä muutamista pikaisista kontakteista aivan kauden 2010 kynnyksellä päästy maaliin. Eikä ole ollut tapana ottaa ajamisesta johtuvia taloudellisia riskejä... Tälle vuodelle (kausi 2011) vireillä ollut ko. tiimin omasta aloitteesta lähtenyt projekti kaatui lopulta esiintymisvaatimuksiin joita esitettiin ajamisen lisäksi. En viitsi niitä eritellä, sen varmaan pystyy arvaamaan. Tällä hetkellä Emma itse on keskittynyt hoitamaan päivätyönsä sekä saattamaan AMK-opinnot päätökseen, toki siinäkin ennätystä yrittäen. Tiedä sitten jatkuuko ajaminen joskus, toki pitkä tauko ei koskaan paranna tilannetta. Nyt on sitten omalta kohdaltakin harjoiteltu ns. normaalia elämää jonkin aikaa.Onnistuskohan saada hannuk:lta kommenttia tilanteesta.
Moi, no voihan tähän pienen kommentin heittää eli ainakin toistaiseksi on hanskat naulassa. Selkeästi eteenpäin vievän ajopaikan vaatiman rahamäärään kasaaminen ei onnistunut, annetuista lupauksista huolimatta, eikä muutamista pikaisista kontakteista aivan kauden 2010 kynnyksellä päästy maaliin. Eikä ole ollut tapana ottaa ajamisesta johtuvia taloudellisia riskejä... Tälle vuodelle (kausi 2011) vireillä ollut ko. tiimin omasta aloitteesta lähtenyt projekti kaatui lopulta esiintymisvaatimuksiin joita esitettiin ajamisen lisäksi. En viitsi niitä eritellä, sen varmaan pystyy arvaamaan. Tällä hetkellä Emma itse on keskittynyt hoitamaan päivätyönsä sekä saattamaan AMK-opinnot päätökseen, toki siinäkin ennätystä yrittäen. Tiedä sitten jatkuuko ajaminen joskus, toki pitkä tauko ei koskaan paranna tilannetta. Nyt on sitten omalta kohdaltakin harjoiteltu ns. normaalia elämää jonkin aikaa.
Toki Stefan Johansson on ollut pitkään mukana (2006 =>) ja on varmasti osaltaan auttanut Emmaa, mutta ei taloudellisesti. Niin loistavaa ja hyvää yhteistyötä kuin oli Team F40 kanssa FF-aikana ei ole muualla tullut kohdalle, sen verran kovia ja reiluja ammattilaisia Esa Schroderus ja Pertti Ojala ovat.
Tuo menee yli hilseen. Lienenkö liian vanha ymmärtämään mistä oli kysymysTälle vuodelle (kausi 2011) vireillä ollut ko. tiimin omasta aloitteesta lähtenyt projekti kaatui lopulta esiintymisvaatimuksiin joita esitettiin ajamisen lisäksi. En viitsi niitä eritellä, sen varmaan pystyy arvaamaan.
Lienee kyse vaatetuksen määrästä ja lähinnä sen olemattomuudesta.Tuo menee yli hilseen. Lienenkö liian vanha ymmärtämään mistä oli kysymys![]()
Kuulin saman haastattelun (en alusta asti). Muistaakseni mainitsi, että Porschea on testannut syksyllä. Eli oiskohan Porsche-cupia tiedossa.Päivällä kuuntelin Emman haastattelua Radio Cityltä moottoripyörämessuilta ja ajohommat on kuulemma jatkumassa. Mitään tarkempaa ei ollut vielä lupa kertoa, mutta kaikesta päätellen homma on käytännössä varma.
Kattoks kukaan tota, mainitsiko se omasta mahdollisesta comebackistaan mitään?Emma Kimiläinen vieraana huomenna MTV Sport Raadissa, klo. 8.20, kanavana MTV3.
Tulee ajamaan tänä vuonna ruotsissa, mutta ei tiedottanut vielä että mitä sarjaa.Kattoks kukaan tota, mainitsiko se omasta mahdollisesta comebackistaan mitään?
Emma Kimiläinen osallistuu ruotsin STCC sarjaan Saab 9-3 autolla, tiiminä PWR Racing. Radio Suomi Popilla hänen haastattelu http://www.radiosuomipop.fi/#!/post/535631bcb118a00200aa1e3d
Emma Kimiläinen palaa kilparadoille neljän vuoden tauon jälkeen. Hän osallistuu Ruotsissa ajettavaan vakioautojen STCC-sarjaan.
Kimiläisen tiimi on PWR Racing, joka on uuden Saab-valmistajan Nevsin virallinen tehdastiimi.
Auton kori perustuu Saab 9-3 malliin, josta Kimiläisen kilpailunumerokin, 93, on johdettu.
STCC-sarjaan pidetään yhtenä Euroopan kovimmista vakioautosarjoista. Sarjan ehkä tunnetuin kuljettaja on kuitenkin Ruotsin prinssi Carl Philip Bernadotte, joka ajaa luonnollisesti Volvolla.
"Olen odottanut ja toivonut että pääsisin vielä ajamaan kilpaa hyvällä kalustolla todella kovatasoisessa sarjassa. Odotus on ollut pitkä, mutta nyt toive toteutuu. Tämä on aivan fantastista", Kimiläinen sanoo tiedotteessa.
Kimiläinen on sarjan ensimmäinen suomalainen ja ensimmäinen naiskuljettaja.
No älähän muuta sano. Olihan se teininäkin ihan soiva peli, mutta kyllähän nyt oli sellanen härveli että oksat pois.Emmakin tuntuu vaan kaunistuvan vuosien mittaan. :ahem:
Osaa ajaakin. Kovaa.
Ulkonäöllä ei ole merkitystä mutta on merkitystä vai mitä meinasit?Ulkonäköseikat sikseen. Mutta onhan hän aivan tajuttoman kaunis ihminen.
Tarkempaa tietoa? Videokuvaa? Kommentteja?Emma Kimiläinen ja Ruotsin kruununprinssi Carl Philip ovat kolaroineet Ruotsin vakioautosarjan kilpailussa Knutstorpissa kauden avauskisassa.
Kolarin ansiosta Kimiläisen auto syttyi palamaan, mutta se sammutettiin nopeasti radalla. Myös prinssin auto kärsi vaurioita. Molemmat keskeyttivät kisansa.
Asiasta kertoo SVT.