Pientä komppia tälle. Ihan pienillä tatuoinneilla nyt ei ole merkitystä, mutta esimerkiksi isot olkavarren tatuoinnit on huonoja ideoita. Pahempia kuitenkin on nää huuli-, nenä- ja silmäkulmalävistykset. Yksikin pieni koru muuttaa yllättävän paljon ulkonäköä. Mutta niillä taitaa olla tarkoituskin ärsyttää miehiä. Että "olenpas nätti, mutta pukeudunpas perunasäkkiin niin et nää
"
Kyllä oli ikävästi sanottu se mitä laitoin, eli että en tykkää tatuoinneista naisilla. En tykkääkään, mutta miten sen sanoi oli heikkoa ja töksähtävää. Jäi mieleen kummittelemaan tökeryys toista ihmistä kohtaan. Thyellaa nyt tässä tapauksessa. Anteeksi on pyydettävä. Anteeksi, Thyella.
Onhan se jo ensinnäkin paljon, että laittaa oman uniikin nahkakuvansa nettiin nähtäville. Siihen yksistään jo pitäisi suhtautua paljon kunnioittavammin.
Toisekseen huomaan että minulla on paljon petrattavaa suhtautumisessa naisten tatuointeihin. Ovat niin yleisiä nykyään ettei mitenkään voi olla sosiaalisessa kelkassa mukana jos näitä kammoaa.
Tatuoiduilla naisilla ei vaan ole koskaan ollut vetovoimaa silmissäin. Jos luotaan asiaa, yritän parantaa ajatusmallejani-prosessi, niin aika kaukaa jo juontaa. Jostakin 90-luvulta ja omasta nuoruudesta yliopisto-opiskelijana. Ensimmäinen tatuoitu muija minkä muistan oli kämppikseni tyttöystävä. Se tyttö ei opiskellut, vaan oli jättänyt koulut yläasteeseen. Käsivarressa oli iso ruusutatuointi. Jälkeenpäin muistellen kämppikseni lähinnä käytti pimua hyväkseen ja halveksui takertuvaa naista melko suoraan. Muistan että puhuttiin tuosta tatuoinnista eikä mitenkään positiiviseen sävyyn. Tyttö itse sanoi kännissä että ruusutatuointi on huoran merkki. Ehkä tämä jotenkin alkoi värittämään omaa ajatusmallia tatuoiduista naisista. Ei mitenkään positiivista menoa.
En siitä mitenkään ihmeemmin muistaakseni piitannut. Eihän asia mulle kuulunut. Seuraavan kerran törmäsin tilanteeseen yliopiston ekskursiolla Tukholmaan. Samassa opiskeluryhmässä oli yksi samanikäinen nainen, jota katsoin hieman yläviistoon. Oli pätevä kuin mikä ja ulkonäöltään jotenkin, miten nyt sanoisi, aatelinen. Samanlainen klyyvari kuin hugenoteilla ja terävät kasvonpiirteet. Rilleineen ja lyhyen kampauksensa kanssa niin älykön näköinen kuin ihminen voi olla. Sitten samaan aikaan kun muu ryhmä oli Moderna Museetissa, niin tämä lusmuili ja kävi tikkauttamassa käteensä jotakin tribaaleja.
Visuaalinen estetiikan maailma melkein romahti suoraan modernin taiteen museosta kadulle kävellessä. Siellä tyttö odotti ja innokkaasti esitteli käsivarttaan. En yhtään käsittänyt sitä. Viimeinen nainen ikinä kenen olisin kuvitellut noin tekevän. On vaikea kuvailla miten arvostus tipahti häntä kohtaan niin paljon ja niin nopeasti.
Kävin saman naisen kanssa lenkillä vielä vuosia tuon jälkeenkin. Juostiin vaan ja juteltiin lähinnä opiskeluasioita. Kerran puheeksi tuli kropat ja juokseminen. Muistan kuinka sanoin hänelle että ei miehelle ole niin tärkeää miltä kroppa näyttää, vaan se mitä sillä voi tehdä. Kunhan se on puhdas. En koskaan sanonut tuosta tatuoinnista yhtään mitään. Jyyti ihan liikaa. Varmaankin suojelin itseäni ja ehkä häntäkin siinä.
On ihan eri asia avatua netissä ja urputtaa. Mutta huomaan että ei ole ansiokkaan hyvää avautua toisen ihmisen elämästä ja valinnoista edes täällä. Pahan mielen sillä saa itselleen ainakin, omasta törppöydestä, ja se on tietenkin sellainen asia mitä ei kannata pahana mielenä levittää yhtään enempää.
Ja tiedostan toki miten on kasvettava ihmisenä pois täysin naurettavista ennakkoluuloista.