No mehän saatiin kone kunnialla parkkiin Losin kentälle. Poliisi ja tullimiehet rullas koneen ja totes, että ei ole mitään kontrabändia. Kone vaan tyhjäksi heti ja känniset turistit ulos. Huokaistiin Mehen kanssa helpotuksesta ja sunniteltiin reissua kaksistaan heti kun on päästy hiippareista eroon. Päätettiin vielä tehdä tarkastus koneessa ettei jää ketään yksin kuikkimaan.
Kone olikin täysin tyhjä paitsi takimmainen vessa oli takalukossa. Kuulosteltiin hetki ja sieltä kuului armoton rytinä ja huuto. Oli niin komeita ääniä, että oli pakko potkaista ovi sisään. Kannatti. Domppari jonkun yli kuuskymppisen patun kanssa panemassa jotain yli viiskymppistä naista. Vanhan äijän oli tekarit pöydällä ja kuola vaan valu suusta kun veteli. Vessassa haisi savusilakka ja vanha hiki. Kysyttiin Dompparilta selitystä ja sassiin! Se oli joku Cdon.comin mainostentekijä ja lomamatkalla vanhan huoran kanssa. Jätettiin jätkät panemaan kun näytti olevan niin mukavaa. Heittivät jotain sisäpiirin vitsiä "Niin paljon niin vähällä" ja high fivea perään.
Jätettiin miehet vessaan assaamaan ja lähdettiin terminaaliin. Päätettiin ottaa keltainen taksi ja buukata hotla jostain. Oli komee aurinkoinen päivä ja mentiin naamat jakoavaimena passintarkastukseen. Joku Frank siinä kyseli niitä näita, että miksi täällä ketä mihin milloin ja koska. Artikuloitiin selkeästi ja päästiinkin puhtain paperein passintarkastuksesta. Tullissa meidän saattaisikin ottaa olkikyrsä mutta oltiin positiivisella mielellä ja eikun vihreetä linjaa. Onneksemme tullmiehet oli napannut Moen ennen meitä ja se oli metallipöydällä teurassika-asennossa valmiina tarkastukseen. Vedettiin arskat päähän ja hakemaan keltaista taksia.
Jumalauta siellä oli viisi liituraitamiestä rivissä odottamassa. Ehdittiin baaritiskin taakse piiloon ja ihmeteltiin onko noi saatana meitä varten täällä. Mehe kakisteli, että on. Ne on Suomen Luottokunnan miehiä ja hän ei ehkä ole kertonu mulle ihan kaikkea. Käskin olla vetistelemättä ja nyt olis hyvät neuvot tarpeen. Mehe otti heti neuvosta vaarin. Siellä oli joku japanilainen seurue jolla oli Kodak-kyltti rinnassa. Mehe marssi suoraan sinne ja sano selvällä amerikanaksentilla "Hi. My name is Kodak." Japanilaiset alko kumartelemaan ja muijat hyppi melkein tasajalkaa. Mehän haistettiin sieltä ammattimiehenä tuore vitunhaju. Mehe komensi mulle "Limo ja sassiin!". No mä lähdin hakemaan.
Siinä oli pihalla parkissa komee musta Lincoln. Minä hotwairasin sen ja vinkkasin porukan kyytiin. Mehe kuikki Luottokunnanmiesten takaa limoon ja 20 japanilaista tunki perässä. Sit lämä tiskiin ja kohti keskustaa. Mehe oli ratketa liitoksistaan kun 90% japseista oli mimmejä. Huusi taustamusiikkia ja veivasin randomilla radiosta jotain. Tuli Barbie Girl. En ole koskaan nähnyt niin onnellista miestä kun Mehe silloin limon takapenkillä. Syleili maailmoja, nappasi vetoketjun auki ja otti mikin esille. Japanilaisethan on kovia karaoken perään niin tiesihän sen mitä siitä seurasi. Mehe sano vielä, että mun nimi on Åke Kara ja olen karaoken keksijä. Takapenkillä vallitsi täysi hysteria ja jouduin rullaamaan lasisen väliseinän ylös. Se olikin vartin päässä ihan höyryssä. Kodakin ja Åke Karan seikkailuista myöhemmin lisää.
Tarinan opetus kusihousunörteille. Ranskalaisissa brakaa aina sähkölaitteet.