Ei ollut sekään. Lisävinkkiä:Veikkaan Orwellin Vuonna 1984.
Ko. katkelma kirjan loppupuolelta kuvaa päähenkilön unta Vladimirkan tuolla päässä.
Ei ollut sekään. Lisävinkkiä:Veikkaan Orwellin Vuonna 1984.
Millä perusteella Ateisimi on uskonto? Vaikka ilmaisetkin, että kyse on mielipiteestäsi, eikä ns. "totuudesta", niin voisitko kuitenkin perustella mielipiteesi.Mulle ateismi on yksi uskonto muiden joukossa, en kaipaa käännyttämistä siihen enkä mihinkään muuhunkaan.
En pidä minkäänlaisesta kiihkoilusta tai tuputtamisesta, joka liittyy uskonnollisiin asioihin. Olen saanut tätä tuta ateistien taholta vähintään yhtä paljon kuin erinäisten uskontokuntienkin. Siksi suhtautumiseni heihin on samanlainen.Millä perusteella Ateisimi on uskonto? Vaikka ilmaisetkin, että kyse on mielipiteestäsi, eikä ns. "totuudesta", niin voisitko kuitenkin perustella mielipiteesi.
PS: älä vastaa, että sekin on uskon asia, että ei usko Jumalaan...
No sehän se. Itseasiassa Mehen maininnasta jossain aiemmassa toikissa tuli mieleen lukea toi uudelleen pitkästä aikaa. Minkähän sitä seuraava ottais luettavaks... kirjasto on tänään kiinni, joten oman hyllyn valikoimasta pitäis jotain napata.Raskolnikovin houreita.
Siis Juskitsyn lainaus.
Tuli muuten mieleen, että mitenkä haju opettaa lapselleen suvaitsevaisuutta uskontoja kohtaan?MT3 sanoi:Suomalaisnuoret innokkaimpia riparilaisia
Suomalaisnuoret ovat Pohjoismaiden innokkaimpia rippikoulun kävijöitä, sillä lähes 90 prosenttia 15-vuotiaista käy rippikoulun.
Esimerkiksi Ruotsissa vain joka kolmas osallistuu rippikouluun.
- Nuoret tykkäävät käydä rippikoulun. Siellä viihdytään hyvin tutkimuksen mukaan. Yhdeksän kymmenestä rippikoulun käyneistä pitää rippikoulua myönteisenä tai erittäin myönteisenä, kertoo tutkija Tapani Innanen.
- Se on myös perheelle ja suvulle tärkeä perhejuhla.
Riparin suosi on kuitenkin laskenut 20 vuoden aikana niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Sen sijaan riparin jälkeen käytävän isoskoulutuksen suosio on lähes tuplaantunut 2000-luvulla.
Tänä vuonna konfirmoitavat nuoret ovat ensimmäisiä, jotka saavat äänestää 16-vuotiaina ensi vuoden seurakuntavaaleissa.
* Rippikoulun käyneiden osuus 15-vuotiaiden ikäluokasta (%) vuonna 2007
* Suomi 89 %
* Tanska 72 %
* Norja 67 %
* Ruotsi 35 %
Toisessa kampanjassa ei luvata mitään ja toisessa oven takana odottaa auringonpaiste ja vihreät niityt. Kumpaankohan suomalaistenkin enemmistö suhtautuu myönteisesti?"Uskovien vastaisku ateistien bussikampanjalle"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63530-uskovien-vastaisku-ateistien-bussikampanjalle
Se on sota nyt.
piri pintaan?Odotan innolla narkkareiden vastaiskua. "Onko sulla päivän fixit? Jos ei, niin nyt huoli pintaan, mistä saat. Tärise."
Ja vauhdilla!piri pintaan?
Mulla tulee ensimmäisenä tosta mieleen DNA-tyylinen muunnos, enkelihymiöt lisätty huvin vuoksi:"Uskovien vastaisku ateistien bussikampanjalle"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63530-uskovien-vastaisku-ateistien-bussikampanjalle
Se on sota nyt.
Onko jenkitkin nyt hyviä ihmisiä?Helsingin Sanomat sanoi:Ateismin suosio kasvaa Yhdysvalloissa
Noin kahdenkymmenen hengen vapaa-ajattelijoiden joukko kokoontui
juhlimaan Kesäpäivänseisausta Pohjois-Dakotan suurimmassa kaupungissa
Fargossa viime sunnuntaina.
Ateistien ja muiden ei-uskovaisten amerikkalaisten määrä on lähes
kaksinkertaistunut vuoden 1990 jälkeen. Ateisteja on nyt noin 15 prosenttia
väestöstä. Connecticutilaisen Trinity College -korkeakoulun tutkimuksessa
kerrotaan, että samaan aikaan kristittyjen osuus väestöstä on vähentynyt 86
prosentista 76 prosenttiin.
Ateistien kerrotaan tänään hengittävän vapaammin, ei-uskovien järjestöt
ovat kasvaneet ja lisääntyneet ylipistojen kampuksilla ja muualla.
Maallistuneiden opiskelijoiden liitto esimerkiksi kertoo kasvattaneensa
jaostensa lukumäärää muutamassa vuodessa 42 kappaleesta 150:een.
Uskontoon saatetaan suhtautua myös kevyemmin. Siitä kertovat esimerkiksi
pastafarit, jotka seuraavat oregonilaisnuorukaisen perustaman ”lentävän
spagettihirviön kirkon” oppeja.
Jos lapsilleni jotain yritän "opettaa", niin suvaitsevaisuus on ehkäpä keskeisin asia jota käytökselläni lapsilleni pyrin välittämään. Täällä Itä-Helsingissä on erinomaiset edellytykset tutustua erilaisiin uskontoihin. Poikani parhaan ystävän vanhemmat ovat muslimeja, toinen kotoisin Bosniasta. Täytyykin katsoa juuri nyt alkava A-zoom:Tuli muuten mieleen, että mitenkä haju opettaa lapselleen suvaitsevaisuutta uskontoja kohtaan?
A-zoom YLE TV1 21.00 - 21.30 Kotimaa vai lomamaa? Esimerkiksi Suomeen tulleista Bosnian pakolaisista vain harva on muuttanut takaisin. Eivät edes kaikki hekään, joiden kotitalot Suomi on kunnostanut. Mutta pitääkö pakolaisen palata?