Noh, tuohon sitä ollaan koko ajan menossa. Onneksi omalla kotipaikkakunnallani on sentään vielä pidetty jonkinlainen järki päässä.Onpas siinä Kallella harvinaisen vääristynyt kuva kirkonmenoista.
Noh, tuohon sitä ollaan koko ajan menossa. Onneksi omalla kotipaikkakunnallani on sentään vielä pidetty jonkinlainen järki päässä.Onpas siinä Kallella harvinaisen vääristynyt kuva kirkonmenoista.
Ai ollaan vai? Multa on vaan sitten jäänyt tuo kehitys huomaamatta. No enpä voi sanoa olevani mikään asiantuntija, että ei sillä.Noh, tuohon sitä ollaan koko ajan menossa. Onneksi omalla kotipaikkakunnallani on sentään vielä pidetty jonkinlainen järki päässä.
Huokuuhan tuosta piirroksesta hyvien tapojen ja lähimmäisten kunnioitus.Kannatan silti hyviä tapoja ja lähimmäisen kunnioittamista
En ole hirveän läheisesti ole kirkon kanssa tekemisissä niin en osaa varmaksi sanoa, mutta mulla on sellainen käsitys ettei siellä enää paljon kristuksesta perusteta, vaan se on jotain yleismaailmallista neutraalia hengellisyyttä jota siellä harjoitetaan.Onpas siinä Kallella harvinaisen vääristynyt kuva kirkonmenoista.
Vaikka tuo onkin esitetty, heh huvittavaksi, ajankuvaksi 2015 niin uskallan epäillä, että mahdollinen yleismaailmallinenkin neutraali hengellisyys on kirkoissa niin kaukana sarjakuvan esittämästä maailmasta, että se ei mene edes huonosta provokaatiosta.En ole hirveän läheisesti ole kirkon kanssa tekemisissä niin en osaa varmaksi sanoa, mutta mulla on sellainen käsitys ettei siellä enää paljon kristuksesta perusteta, vaan se on jotain yleismaailmallista neutraalia hengellisyyttä jota siellä harjoitetaan.
Ei se ole hauska vaan pelottava. Ehkä joku onneton tunari sen johdosta vielä eroaa kirkosta.Itse asiassa tuo kuva on niin huono, että se epäonnistuu kaikessa mitä se yrittää, eikä se ole tippaakaan edes hauska. Se on emäpaska.
Ei tuo käsitys ainakaan evankelisluterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin istu. Sopii mennä katsomaan kuinka ei-kristillistä touhu nykyään on. Tai katso/kuuntele YLEltä.En ole hirveän läheisesti ole kirkon kanssa tekemisissä niin en osaa varmaksi sanoa, mutta mulla on sellainen käsitys ettei siellä enää paljon kristuksesta perusteta, vaan se on jotain yleismaailmallista neutraalia hengellisyyttä jota siellä harjoitetaan.
:doubtful: Just. Pelkästään meidän koulussa olevat aamunavaukset on niin sitä perinteistä kirkon sanomaa kuin olla ja voi.En ole hirveän läheisesti ole kirkon kanssa tekemisissä niin en osaa varmaksi sanoa, mutta mulla on sellainen käsitys ettei siellä enää paljon kristuksesta perusteta, vaan se on jotain yleismaailmallista neutraalia hengellisyyttä jota siellä harjoitetaan.
Ehkä koulu vois järjestää ateisteille korvatulpat aamunavauksen ajaksi.:doubtful: Just. Pelkästään meidän koulussa olevat aamunavaukset on niin sitä perinteistä kirkon sanomaa kuin olla ja voi.
Vois tietty käydä vähän avautumassa kansliassa parin kaverin kanssa aiheesta uskonnollinen vapaus. Keskusradio-pakkosyöttö on mielestäni aika vahvasti tätä vastaan,
Itseasiassa koulu voi antaa lapun, jolla sais tulla torstaisin 0925 alkavalle tunnille luvallisesti myöhässä. En jaksanut hakea, kun ens jaksossa käyn torstaisin 50 min koulua joskus iltapäivällä.Ehkä koulu vois järjestää ateisteille korvatulpat aamunavauksen ajaksi.
On tuokin älytön systeemi. Ainoa oikea ratkaisu olisi vaan lopettaa seurakuntien pitämät aamunavaukset.Itseasiassa koulu voi antaa lapun, jolla sais tulla torstaisin 0925 alkavalle tunnille luvallisesti myöhässä. En jaksanut hakea, kun ens jaksossa käyn torstaisin 50 min koulua joskus iltapäivällä.
Komppaan tätä vahvasti. Minkä ihmeen takia 2010-luvulla kouluissa ainoa aamunavauksen pitäjä on Raision seurakunta?On tuokin älytön systeemi. Ainoa oikea ratkaisu olisi vaan lopettaa seurakuntien pitämät aamunavaukset.
Ei koske vain 90-lukua, ihan arkipäivää on tuo vieläkin ala-asteella, ainakin silloin kun minä siellä olin, eli vuoteen 2006 asti.Onhan tuossakin parempaan suuntaan tultu. Vielä 90-luvun alussa meillä luettiin ennen kouluruokailua ruokarukous, musiikintunneilla laulettiin myös uskonnollisia biisejä ja kuviksentunnilla piirrettiin karvaisia Jeesuksia.
Luultavasti, koska silloin ei itse tarvitse. Onko/oliko teillä sellainen joka aamu? Omasta kouluajastani on niin pitkä aika etten muista pitikö moinen joka päivä kuunnella (mutta sen muista, että pitäjiä oli muitakin kuin seurakunta).Komppaan tätä vahvasti. Minkä ihmeen takia 2010-luvulla kouluissa ainoa aamunavauksen pitäjä on Raision seurakunta?
Tavallaan tuo on ihan perusteltua koska valtaosa kuuluu kirkkoon eikä ole mielekästä järjestää erikseen uskontomusiikkia ja uskontokuvista. Menee aika hankalaksi esim. joululaulujen laulaminen kun valtaosa pitäisi karsia pois uskonnollisina. Kirkkoon kuulumattomien tai toisten uskontokuntien edustajien ei luonnollisestikaan tarvitse osallistua.Ei koske vain 90-lukua, ihan arkipäivää on tuo vieläkin ala-asteella, ainakin silloin kun minä siellä olin, eli vuoteen 2006 asti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/PäivänavausSuomen perustuslain 11 §:n 2 momentin perusteella ketään ei voida velvoittaa osallistumaan vakaumuksensa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan uskonnolliseen päivänavaukseen. Nykyinen käytäntö on, että oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ilmoituksen jälkeen koulun on huolehdittava siitä, että oppilas ei osallistu kyseisiin tilaisuuksiin ja järjestettävä oppilaalle tilaisuuden ajaksi muuta toimintaa. Lukiossa ilmoituksen tekee oppilas itse.
Kerran viikossa (torstaisin klo 0925) oli vain aamunavaus, joista kaikki oli seurakunnan vetämiä... Ihan hyvin nuo muutkin päivät alkavat ilman mitään höpötyksiä, joten siis miksei torstaitkin?Luultavasti, koska silloin ei itse tarvitse. Onko/oliko teillä sellainen joka aamu? Omasta kouluajastani on niin pitkä aika etten muista pitikö moinen joka päivä kuunnella (mutta sen muista, että pitäjiä oli muitakin kuin seurakunta).
Joululailut on kuitenkin hieman eri asia, kuin jokaipäiväinen ruokarukous ja 1-4 luokilla tapahtuva uskonnonopetus, joka on siis uskonnollisten tapahtumien selittämistä lapsille historiallisina faktoina.Tavallaan tuo on ihan perusteltua koska valtaosa kuuluu kirkkoon eikä ole mielekästä järjestää erikseen uskontomusiikkia ja uskontokuvista. Menee aika hankalaksi esim. joululaulujen laulaminen kun valtaosa pitäisi karsia pois uskonnollisina. Kirkkoon kuulumattomien tai toisten uskontokuntien edustajien ei luonnollisestikaan tarvitse osallistua.
Voisko joku tiivistää mistä tässä toikissa on kyse?
En mä näe näissäkään mitään hankaluuksia. Miksi pitäisi opetella uskonnollista musiikkia ja piirtää uskonnollisia kuvia? Uskonnonopetus ja tuollaiset selkeästi yhteen uskontoon liittyvät asiat pitäisi vain poistaa julkisista kouluista. Joululauluihin satuhahmot ovat aina kuuluneet. Uskontokunnat voisivat antaa jäsenilleen opetuksiaan ihan muulla ajalla.Tavallaan tuo on ihan perusteltua koska valtaosa kuuluu kirkkoon eikä ole mielekästä järjestää erikseen uskontomusiikkia ja uskontokuvista. Menee aika hankalaksi esim. joululaulujen laulaminen kun valtaosa pitäisi karsia pois uskonnollisina.