www.eroakirkosta.fi

Nurtsi

Registered Loser
Liittynyt
9.8.2011
Viestit
5615
Erikoista siinä varmaankin on se, että suuri osa suomalaisista ei siihen yhdy. Onkohan mielisairaaloissa tehty tutkimuksia kuinka suuri osa potilaista pitää hoitoja tarpeellisisina?
Ei vaan erikoisen siitä tekee se, että hyvin harva on tuota mieltä.

Mielisairauksiin mm. kuuluu se, että käyttäydytään tai ajatellaan epänormaalisti/pokkeavasti/erikoisesti. Suurin osa maailman ihmisistä on uskovaisia jollain tapaa joten ateismista tulee epänormaalia. Jos siis mennään sotkemaan mielenterveyttä uskoon niin voitaisiin sanoa, että paremminkin ateismi on mielisairasta.
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Uskovien leimaaminen idiooteiksi, vaikka kuinka totta olisikin, ei käännytä ketään, sillä tuputtaminen aiheuttaa vain vastareaktion. Näin siis myös ateismin tuputtamisen suhteen.

Siispä annan kunkin löytää oman "totuutensa" miten halajavat, kunhan pysyvät poissa miun ovelta.
Toki minäkin ymmärrän, että suuri osa näistä idiooteista on lopullisesti menetetty. Eikä minulla todellakaan ole mitään käännytystehtävää tunnollani. Jätän hullujen parantamisen psykiatrien käsiin.
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Toki minäkin ymmärrän, että suuri osa näistä idiooteista on lopullisesti menetetty. Eikä minulla todellakaan ole mitään käännytystehtävää tunnollani. Jätän hullujen parantamisen psykiatrien käsiin.
Eikö täällä ole erikseen se topikki, johon postaillaan kännissä?
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Eikö täällä ole erikseen se topikki, johon postaillaan kännissä?
:D

Tai jos se on nuuhkassu omenaa ja tullu vielä viisaammaksi ja fiksummaks :eek:


MIHIN ME KAIKKI MUUT JOUDUTAAN. EI TÄÄLLÄ PALLOLLA OLE NIIN PALJON TILAA VIISAUDELLE KUN MITÄ hajusta KUMPUAA :thumbfh:

Ai niin, mutta me tyhmyydellämme tietysti taspainoitamme tuota tilannetta ;)
 

haju

Banned
Liittynyt
5.2.2006
Viestit
3208
Ei vaan erikoisen siitä tekee se, että hyvin harva on tuota mieltä.

Mielisairauksiin mm. kuuluu se, että käyttäydytään tai ajatellaan epänormaalisti/pokkeavasti/erikoisesti. Suurin osa maailman ihmisistä on uskovaisia jollain tapaa joten ateismista tulee epänormaalia. Jos siis mennään sotkemaan mielenterveyttä uskoon niin voitaisiin sanoa, että paremminkin ateismi on mielisairasta.
Näin helppoa se on, kun on valta itse määritellä sanojen merkitykset.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Ei vaan erikoisen siitä tekee se, että hyvin harva on tuota mieltä.

Mielisairauksiin mm. kuuluu se, että käyttäydytään tai ajatellaan epänormaalisti/pokkeavasti/erikoisesti. Suurin osa maailman ihmisistä on uskovaisia jollain tapaa joten ateismista tulee epänormaalia. Jos siis mennään sotkemaan mielenterveyttä uskoon niin voitaisiin sanoa, että paremminkin ateismi on mielisairasta.
Näin juuri, kun katselee tuota juhan sekoilua. Onneks hän kuuluu todella pieneen vähemmistöön siinäkin asiassa, joten hän ei pilaa sentään kaikkien ateistien mainetta, vaikka yritys onkin kova.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ei vaan erikoisen siitä tekee se, että hyvin harva on tuota mieltä.

Mielisairauksiin mm. kuuluu se, että käyttäydytään tai ajatellaan epänormaalisti/pokkeavasti/erikoisesti. Suurin osa maailman ihmisistä on uskovaisia jollain tapaa joten ateismista tulee epänormaalia. Jos siis mennään sotkemaan mielenterveyttä uskoon niin voitaisiin sanoa, että paremminkin ateismi on mielisairasta.
Heitän perustelematta vastapallon, että suurin osa maailman ihmisistä on muiden mielipiteitä ja aatteita komppailevia idiootteja, joten poikkeavasti ajatteleminen on meriitti sinänsä, vaikka sillä ansaitsiskin em. ryhmän silmissä mielisairaan leiman otsaansa.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Heitän perustelematta vastapallon, että suurin osa maailman ihmisistä on muiden mielipiteitä ja aatteita komppailevia idiootteja, joten poikkeavasti ajatteleminen on meriitti sinänsä, vaikka sillä ansaitsiskin em. ryhmän silmissä mielisairaan leiman otsaansa.
Mikäs niistä idiootteja tekee. Se että ovat jostain asiasta samaa mieltä muiden kanssa :eek::eek:

Ei saatana :D:D
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
No eihän ne edes ole. Pelkästään kristinuskon sisällä on toista tusinaa, ellei enämpi, haaraa jotka enämpi tahi vähempi tappelevat keskenään.. :rolleyes:
Niimpä, ja se pelkästään kristinuskon. Mutta jos nekin on ajatelleet, että ovat idiootteja jos ovat samaa mieltä muiden kanssa :D

Luulisi että tolla taktiikalla ei kukaan olisi kenekään kanssa samaa mieltä mistään/koskaan. Sittenhän hommat olis helppoja täällä :thumbup:
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Mikäs niistä idiootteja tekee. Se että ovat jostain asiasta samaa mieltä muiden kanssa :eek::eek:
Sinänsä Mangelo on aivan oikeassa. Tuo ominaisuus on täysin luonnollinen kaikissa maapallon eliöpopulaatioissa.

Se on toinen juttu voidaanko kaikkia kutsua tämän vuoksi idiooteiksi.

Minusta ei voida semminkin kun myös tämän suuren ajatuksen esittäjä
kuuluu tietämättään tai tiedostamattaan itse tähän samaan kategoriaan.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mikäs niistä idiootteja tekee. Se että ovat jostain asiasta samaa mieltä muiden kanssa :eek::eek:

Ei saatana :D:D
Se ei tee heistä tyhmiä että ovat jostain asioista samaa mieltä toisten kanssa, vaan se miksi ovat samaa mieltä. Siksi koska ovat niin saatanan tyhmiä etteivät osaa ajatella itse. Ja jos luulevat osaavansa, niin eivät silti ymmärrä ajatustensa sidonnaisuutta.
 

tieri

Banned
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
571
Ennen kuin keskustelusta tulee typerää niin kannattaisi varmaan määritellä mitä kukin uskovaisella tarkoittaa?

Onko uskovainen sinusta sellainen joka kiertää ovelta ovelle jakamassa lehtisiä, käy tuon tuostakin jossain suurissa teltoissa uskonnollisissa kokouksissa ja uskoo raamattuun kirjaimellisesti?

Vai onko uskovainen vain tavallinen suomalainen joka kuuluu Evankelis-Luterilaiseen kirkkoon?
No well.

Uskovaisia on montaa sorttia. Sellaiset hyväksyn, jotka pitää omana tietonaan ja vastaa vain jos kysytään. Sellaisia epäilen, jotka vihjailevat ja houkuttelevat. Sellaisia pelkään, jotka nielevät purematta kaiken.

Kyllä sellainen fudamentalistinen kiihkoilu ja tuputtaminen vaatii joko puhdasta mielisairautta tai vähintään luonnevikaa. Vähemmillä avuilla siunatut on tietenkin asia erikseen. Saahan sitä uskoa vaikka joulupukkiin, mutta muiden tuomitseminen ja/tai vallitseminen sen varjolla ei tulisi olla hyväksyttävää. Muutenkin sellainen turha uskosta huutelu on rasittavaa. Vähän samalla lailla kun extrovertit homoseksuaalit. Periaatteellisella tasolla minulla ei ole homoseksuualeja vastaan mitään, mutta vittuako sitä omaa seksuaalisuuttaan täytyy kokoajan kaikille huutaa ja toitottaa. Enhän minäkään kadulla huutele kaikille olevani hetero.

Sama pätee uskiksiin. Tunkekaa ne jeesus laput perseeseenne, tai painakaa ainakin niin pehmeälle paperille, jotta siihen voi mukavasti pyyhkiä perseensä. Saadaan ainakin 90% niistä lappusista todellista käyttöä. Jos joskus haluan moisen lapun tai vaikka tietää uskonnostanne enemmän, löydän varmasti jonkun teistä ja osaan kysyä. En nyt tarkoita, että uskovaisten pitäisi luopua kaikesta harjoittamastaa laupeuden työstä. On hieno, että heillä riittä aikaa ja resursseja pitää huolta yhteiskunnan heikkoosaisemmista, mutta tarvitseeko tämän avun olla ehdollista? Monasti se ei kait enää suomessa olekkaan ja hyvä niin.

Samainen tuputus vituttaa kyllä kaikessa muussakin. Esimerkikisi mielestäni helsingin tulisi kieltää julkinen ulkomainonta kokonaan. Näin oli jopa tehty jossain päin etelä-amerikkaa. Sao Paulo?

Lähinnä itsellä tähän pätee samat perusteet ja periatteet kun moneen muuhunkin asiaan elämässä. Se on ok kunhan se ei muille aiheuta vaaraa tai haittaa. (Lievä esteettinen haitta, esim. alastomuus, haju, hiljaiset äänet tms. sallittakoon.)

Edit:
Mielisairauksiin mm. kuuluu se, että käyttäydytään tai ajatellaan epänormaalisti/pokkeavasti/erikoisesti. Suurin osa maailman ihmisistä on uskovaisia jollain tapaa joten ateismista tulee epänormaalia. Jos siis mennään sotkemaan mielenterveyttä uskoon niin voitaisiin sanoa, että paremminkin ateismi on mielisairasta.
Mä haluaisin kyllä tähän lisätä, että mielisairauksiin käsittääkseni aina liitty nimenomaan aivojen poikkeava ja/tai vajaa toiminta. Persoonnallisuus häiriöt ja muuten poikkeava käytös tai uskomukset, eivät käsittääkseni ole varsinaisia sairauksia per se.

Tsuhnalta haluaisin kysyä, että mikä on henkilön oma näkemys työpaikallaan harjoitettaviin riitteihin ja niiden kuulumisesta koulutuksen yhteyteen?
 
Viimeksi muokattu:

mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä
^selkeää hihamerkkiainesta? Eikö oliskin helpompaa kun heti tietäis kuka on kuka ja mitä aatetta tai suuntausta edustaa?
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
No well.

Uskovaisia on montaa sorttia. Sellaiset hyväksyn, jotka pitää omana tietonaan ja vastaa vain jos kysytään. Sellaisia epäilen, jotka vihjailevat ja houkuttelevat. Sellaisia pelkään, jotka nielevät purematta kaiken.
Tähän on helppo yhtyä. Mutta?

Siis paljonko näitä eri variantteja sinusta on?

Itse en normaalielämässäni duunissa tai ystävieni keskuudessa törmää mihinkään uskonasioihin lainkaan.

En nyt äkkiseltään muista yhtään tapausta jossa joku duunikaveri tai ystäväni olisi ottanut asioita esille kertomallasi tavalla tai nielaisis kaiken jota uskonnon varjolla syötetään. Jossain syvällisemmissä keskusteluissa on jossain vaiheessa saattanut jotain vilahtaa, mutta en nyt muista sellaistakaan tapausta.

Silti suuri osa duunikavereistani ja ystävistäni kuuluu kirkkoon.

Miten itse koet asian omassa elinympäristössäsi? Törmäätkö itse usein näihin kategorioihin joista kerroit?
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Se ei tee heistä tyhmiä että ovat jostain asioista samaa mieltä toisten kanssa, vaan se miksi ovat samaa mieltä. Siksi koska ovat niin saatanan tyhmiä etteivät osaa ajatella itse. Ja jos luulevat osaavansa, niin eivät silti ymmärrä ajatustensa sidonnaisuutta.
Aaaa. Sä puhuit edelleen uskovaisista.

Mä luulin että lähes kaikesta erimieltä muiden kanssa oleva, olisi sun mielestä yhtä jotenkin fiksua kuin juhan sekoilut. Ja vastaavasti ne jotka ovat jonkun kanssa jostain asiasta samaa mieltä, olisivat sen takia idiootteja, että ovat samaa mieltä jonkun kanssa. :D
 
Ylös