Mielenrauha
Jos vaikkapa maidon hinta nousisi 91,7 prosenttia, siitä tehtäisiin isot ja raflaavat otsikot. Jos Nokian tulos putoaisi 159,4 prosenttia, se olisi päivän pääuutinen ja me olisimme järkyttyneitä. Kun Kelan mukaan vuodesta 2000 vuoteen 2007 masennuksen takia alkaneiden sairauspäivärahakausien määrä on kasvanut 16-29-vuotiailla miehillä 91,7 prosenttia ja naisilla 159,4 prosenttia, siitä tehdään kahden palstan pikku-uutinen ja me jatkamme niin kuin ennenkin.
Meillä Suomessa ollaan poikkeuksellisen kyvyttömiä puhumaan masennuksesta. Kansamme on marinoitu kovissa sodissa ja samanlainen kovuus on asenteissa mieleltään herkempiä kohtaan. "Eteenpäin sanoi mummo lumessa" on tapana sanoa väsähtäneelle. "Mikä siinä nyt voi niin masentavaa olla, pää pystyyn vain!" Tosiasia on se, että masennus on sairaus, joka voi tappaa.
Jos joku saa sydänkohtauksen me kiikutamme hänet välittömästi sairaalaan. Jos jollain katkeaa jalka, hän saa heti avun. Jos jollain on diabetes, hänen lääkehoitoonsa suhtaudutaan ymmärtäväisesti. Jos joku hajoaa mieleltään, hän joutuu ensin itse hakemaan apua tilassa, jossa ei siihen pysty. Yleisimmin hän taitaa jäädä ilman apua tai ymmärrystä. Jos ihminen, jonka mieli on järkkynyt vakavaan masennukseen asti syö lääkkeitä, me käymme tosissamme yhteiskunnallista keskustelua siitä kuinka "nykyään ihmiset syövät lääkkeitä ihan liian helposti".
Suomessa tehdään kolme itsemurhaa päivässä. Mielenterveyden häiriöt olivat syynä lähes kahdentuhannen nuoren siirtymiseen työkyvyttömyyseläkkeelle viime vuonna. Jos kolmekymppinen jää eläkkeelle, se on huolestuttavaa. Meillä on tapana käsitellä asiaa siten, että sukupolvessa on jotain vikaa. Eivät ole tarpeeksi kovia. Mielenterveyshäiriöiden vuoksi eläkkeelle jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut viimeisten seitsemän vuoden aikana. Onko tämä tosiaan kaksi kertaa huonompi sukupolvi?
Kelan tutkimusprofessori Raimo Raitasalo toteaa, että syynä on herkästi haavoittuvia nuoria tukevan sosiaalisen turvaverkoston rapautuminen (HS 9.12.2008). Perheet ovat hajallaan, vanhemmat tekevät pitkiä päiviä ja työelämä koetaan kylmäksi, elämä suorituskeskeiseksi, koulussakin tavoitteena on Pisa-tulosten ylläpitäminen eikä iloinen oppiminen.
On varmaa, että pimeällä ilmastolla on osuutta mielialaan. On varmasti totta, että perheissä voitaisiin katsoa peiliin. On ihan varmaa, että myös työpaikat joutuvat enenevässä määrin pohtimaan työelämän ja muun elämän yhteensovittamista. Mutta kaikkein tärkeintä olisi, että me havahtuisimme tilasta, missä kolmekymppisten nuorten massaeläköityminen ei hätkäytä meitä. Olen aika varma, että niiden tragedioiden, joista Suomessa viime vuosina olemme järkyttyneet, taustalta löytyy paljon enemmän masennusta kuin esimerkiksi sitä, että on pieninä leikitty muoviaseilla sotaa. Keskitytään siis oleellisiin asioihin.
Tämän päivän uutiset ovat täynnä Nobel-palkintoa ja Ahtisaarta. Hyvä niin. Minä veikkaan, että tulevaisuudessa Nobelin rauhanpalkinnon voittaa joku, joka on herännyt masentumisen ongelmaan ja tehnyt sille jotain. Sekin on rauhantyötä.
KIRSI PIHA