No 1.19.09 oli Palttalan paras kierrosaika. Ahvenistolla tuli tänään istuskeltua ja kilpailujahan siellä ajettiin silloin, kun minä siellä olin eikä mitään aika-ajoja. Mäkelä ajoi ensimmäisellä ajovuorolla ja Palttala toisella, joten kovin kauaa eivät olleet samaan aikaan radalla. Olisi ollut mielenkiintoisempaa, jos molemmat olis ajanu lähdöstä puoleen väliin kisaa niin olis nähny kunnon kilvan ajoa. Pari sekuntia kierroksella olivat ammattilaiset harrastelijoita nopeampia. Mäkelän hankkima etumatka ei riittänyt läheskään vaan Palttala ajoi parissa kierroksessa Ylitalon kiinni, ohitti ja kuroi vielä puolen minuutin kaulan. Viihdyttävintä GT-lähdössä oli Nurmisen ja Lappalaisen taistelu. Viimeksi mainittu oli selvästi nopeampi, mutta Nurmisen onnistui mutkitella edessä niin, ettei Lappalainen päässyt missään vaiheessa ohi. Nurminen piti jopa Lähteenmäkeä hetken takanaan.
Muissakin lähdöissä hetkittäisiä kaksintaisteluja nähtiin. Renaulteissa Krohn piti toisen ruotsalaisen takanaan koko kisan vaikka ruotsalainen vaikutti nopeammalta. Pojat ajoivat vielä ruutulipun jälkeen yhden bonuskierroksen täyttä kisavauhtia. Tuon kunniakierroksenkin voitti Krohn. Legendseissä käytiin kova taistelu nelossijasta ja kärkikaksikkokin ajoi peräkkäin, mutta ohitusyrityksiä ei ainakaan stadionalueella suoritettu. F3:sissa oli parin ekan kierroksen aikana kärkikolmikolla kova taistelu, kunnes järjestäytyivät nopeusjärjestykseen ja erot kasvoivat. Bemareissa rallimies Jarkko Nikara ajoi yllättävän rohkeasti ja mallikkaasti, vaikka oli miehen eka kisa. Ajokumppani vaan petasi vähän huonot asetelmat Nikaralle. Voitto ratkaistiin kansainväliseen tapaan varikkokäyntien ajoituksella.
Formula Fordien aikana olin kyrsäkaupoilla, joten siitä ei jäänyt mieleen kuin pieni kolari lähdössä ja se, että viisi autoa taisi tulla maaliin. Kisan aikana radan yllä kaarteli pirullisen alhaalla vanha matkustajalentokone (DC3). Tuo siivekäs vei kaiken huomion siivettömistä ja mahtoikohan kukaan edes muistaa laskea kisan kierroksia. V1600 oli yllättävän viihdyttävä lähtö. Erityisesti yleisöä viihdytti VW Lupo, joka kiusasi viatonta rellua useaan otteeseen, mutta molemmat pysyivät radalla. Kärkikaksikko taisteli koko kisan ajan ja viimeisellä kierroksella kärkipaikka vaihtui ainakin kahdesti.
Sää oli loistava. Vajaa 20 astetta lämmintä ja puolipilvistä. Yleisöä oli sen verran kuin yleensäkin näissä kapinoissa. Aikataulut piti hyvin. Sellanen tuli mieleen, että noita lähtöjen järjestyksiä voisi vähän miettiä. Yleisöystävällisempää olisi, että ajettaisiin hitaimmasta luokasta nopeampaan. Tuntui vähän köyhältä, kun Formula Renaultien ja kolmosten jälkeen ajettiin Formula Fordeilla.