Kysymys ei ollut minulle, mutta vastaan ajankuluksi.
1) Miten Alonso nyt yhtäkkiä on Hamiltonia PAREMPI, vaikka ei kyennyt voittamaan Hamiltonia samalla autolla Hamiltonin ROOKIEKAUDELLA. Onko Hamilton historian ainoa kuljettaja, joka olisi tullut huonommaksi rookiekauden jälkeen? Tosta kaudesta jäi se maku, että vaikka pisteet jaettiinkin tasan, niin Alonso tippui kehästä aiemmin.
McLarenin tilanteesta kaudella 2007 voisi kirjoittaa kirjan verran asiaa, mutta vastatakseni lyhyesti: Alonso kärsi renkaista Hamiltonia enemmän, Hamilton sai hyödyntää Alonson säätöjä puoli kautta ja lopuksi espanjalainen tulehdutti välinsä talliin. Hamiltonin rookiekausi oli ennennäkemätön, sitä ei käy kiistäminen, mutta yleisarvioita kuskeista ei voi tehdä pelkän tulosliuskan perusteella, edes tallikavereiden suhteen.
Hamiltonin "huonontumisesta" toisella kaudella voisi todeta sen verran, että rookiekaudella nuorukainen ajoi paineitta. Toisella kaudella hän oli tallin ykköstykki ja johtui se paineista tai ei, virheiden ja riskinoton määrä lisääntyi.
2) Millä ihmeen perusteella koko vuoden rääpeltänyt Räikkönen olisi yhtä nopea kuin Hamilton. Aika-ajot ilmeisesti on merkityksetön osa-alue sen "nopeuden" kannalta josta puhut? Ellei Massaa nyt jo pidetä Schumiakin kovempana mittapuuna. Räikkösen kausi oli yhtä suvantoa siinä missä Hamilton oli johdonmukaisesti supernopea muutamaa aika-ajoa lukuunottamatta joissa hävisi hieman Heikille.
Syyt Räikkösen vaisuuteen ovat jokaisen F1:ä vähänkään seuraavien tiedossa. Kimiä voi toki kritisoida siitä, ettei osannut tai halunnut mukauttaa ajotyyliään riittävästi (toisin kuin esim. Kubica tai juuri Hamilton tekivät). Autolla on kuitenkin se ratkaisevin merkitys kuskin nopeuteen, ja menneellä kaudella McLaren tuppasi toimimaan useammissa kisoissa paremmin kuin Ferrari.
Porukka ei oikein näytä ymmärtävän millä tavalla Hamilton murskasi tallikaverinsa.
Ai Heikin? Kyllä syyt siihen ainakin tällä foorumilla aika hyvin tiedetään.
Kummasti on Alonsosta tullut nyt se hyväksytty kuski ja Hamilton on ottanut inhokin roolin, joka Schumilla oli ja vähän aikaa Fernandolla - silloin kun kaveri oli itseluottamuksensa kukkuloilla spotlighteissa. Suomalainen menestysviha on viikon lause. Ennustan, että samalla tavalla kuin Schuminkin kanssa, porukka joutuu nöyrtymään Hamiltonin jalkojen juurelle tulevina vuosina. Paitsi tietysti ne kovapäisimmät häkä-keke-kimi -kansan edustajat, jotka eivät vieläkään pidä Schumia erikoisena, vaikka Räikkönenkään ei ole onnistunut hoitelemaan Schumia paljon heikompaa kuskia.
Ihan yhtä asenteelliselta tuo sinun kirjoitustyylisi vaikuttaa, kuin sinivalkolasien läpikatsojilla.
Bobakki tuossa pitää Hamiltonia Alonsoa nopeampana ja parhaimmillaan Kimiäkin parempana, mutta kun se nopeus ei ole ainut tekijä. Samoilla linjoilla olen minäkin. Lewis on loistava lahjakkuus, ja erittäin nopea, mutta kokemattomuus näkyy vielä esityksissä. Pelkkiin tuloksiin tuijottamalla kaksi mennyttä kautta ovat olleet ilmiömäisiä, mutta se tunnetusti vaatii siihen kykenevän auton. Se, että voittopistemäärä jäi mestaruuskaudella alle sataan kertoo siitä, ettei kausi mennyt putkeen mestarillakaan, saati kilpailijoilla.
"Nöyrtyminen jalkojen juureen" ei tule olemaan todennäköistä, sillä autoja on tasapäistetty sen verran paljon, ettei Schumin kaltaista dominointia enää nähdä. Dominointihan ei johdu kuskista, vaan autosta. Hamiltonista epäilemättä tulee yksi "suuri kuski" siellä ennestään olevien Alonson ja Kimin rinnalle, ja epäilemättä muitakin tarjokkaita on. Massa on jo melkein samassa statuksessa, eikä Kubica ja Vettel ole kaukana. Ja nurkan takana odottaa jo uusia haastajia.
Mutta kuten taannoin totesin, ja mikä Paden sigussakin on ainakin ollut:
"Parempi totutella ajatukseen. Hamilton tulee voittamaan useamman mestaruuden."