Örfil
Guest
Jassoo, näyttääpi siltä että voi irtisanoa
Sairasloma sinällään ei voi olla irtisanomisperuste, mutta jos samalla käydään YT:t ja iskee tuotannolliset- ja taloudelliset syyt niin jos TES ei muuta sano, voi irtisanoa.
Työlainsäädännössä on näin ja kun lueskelin YTN:n tes:in läpi, ei siinä ollut mitään ekstrakohtaa irtisanomisista saikulla.
Pyydin pääluottamusmiestä vielä vahvistamaan asian, se kun ilmoitti mulle vaan että voidaan irtisanoa ilman mitään perusteluja ja kaivoin nuo kohdat sitten itse esille.
Kertoi vaan että lappu tulee kotiin kirjattuna kirjeenä,jos tulee ja täts it!
Näillä näkymin siis fudut Jussina ja puolen vuoden irtisanomisaika = vuodenvaihteessa kortistoon. Näin sen alkuun ajattelin menevänkin.
Nyt täytyy vaan selvittää että kuka maksaa ja mitä, jos olen samaan aikaan sekä sairaspäivärahalla että irtisanomisaika juoksee. Mieluummin otan täyden liksan siltä ajalta kuin sairaspäivärahan.
Tai voiko ne tulla molemmat yhtäaikaa? Saapi nyt Kela selvittää sen...saateri mikä soppa, ja kun olis mieluusti vaan hoitanut nyt ittensä kuntoon ja joutuu tälläisiakin pohtimaan vielä kaiken lisäksi.
Ei ole mukavata jäädä saikulta työttömäksi ja sitten koittaa kasata ittensä ja lähteä työnhakuun. Mutta minkäs teet :thumbfh: