80-90 luvun suurajot

Rallimies

Well-known member
Liittynyt
3.1.2004
Viestit
253
Sijainti
Konnevesi.
Kyllähän lishää materiaalia löytyy, 1996-1999 taitaa olla kokonaisuudessaan ja 91 lähes kokonaan, tosin sitä nauhaa on ajan hammas purrut ainakin äänien puolesta mutta kyllä niistä pitäisi selvän saada. Lähiviikkoina pistän noita tulemaan, lupaan ja vannon lähes kautta kiven ja kannon. :p

Ja totta tosiaan on että lähetysten taso kyllä meni roimasti alaspäin 2000-luvun alusta, lyhyempiä lähetyksiä joissa sitten toistettiin samat asiat lähetyksistä toiseen. Itse asiassa jonain vuosina Eurosportin lähetykset taisi olla YLEä parempia.

Ensinnäkin kiitos MJS:lle mahtavista videoista. Itselläkin oli aikanaan tuo 91-vuoden Harjun LIVE pätkä nauhalla mutta olen ilmeisesti tyhmyyksissäni katsonut tarpeelliseksi nauhottaa siihen jotain "tärkeämpää". Mutta mikäli oikein muistan niin ihan ok siinä ne äänet kuulu. Lampisen Simo oli vielä haastattelemassa maalissa.

Omasta mielestäni 2001 vuoden jälkeen alko toi lähetysten taso laskemaan. 2001 oli kuitenkin vielä Ouninpohjan EK livenä ja muutenkin hyvää fiilistä kun Paasonen, Rovis, Bosse ja vanha kunnon Maximum attack taistelivat rallissa. Tämä toki vain oma mielipiteeni.

Kiitos vielä erityisesti tuosta 1993 vuoden lähetyksistä. Itsellä oli nekin nauhalla mutta johonkin nekin "hävisi". Mutta kyllä niitä tuli aikanaan etsittyäkin.

Ai niin ja hienoa nähdä että on muitakin joita rallin 90-luku kiinnostaa. Haikein mielin oikein muistelee niitä aikoja. Mutta onneksi muistot elävät ja videoilta voi muistella myös.
 

Tinke79

Penkkapelle / videootti
Liittynyt
28.5.2009
Viestit
479
Sijainti
Urjala
Jees tuhansia kiitoksia MJS:lle että jaksat vääntää näitä internettiin.. Jos otat toivomuksia vastaan niin: vuosi 1991 kiinnostais kyllä enemmän tällähetkellä kuin nuo 95+

:)
hatunnosto jokatapauksessa!
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
rallivideot

Jos Mjs:ltä löytyy B-ryhmän ajoilta videoo, olis todella hieno nähdä niitäkin youtubesta. Vuosilta 82-85 taitaa ollakin jo jotakin videoo siellä, mutta vuodet 80-86 olisi silti todella mielenkiintoista nähdä ja myös suomenkielisenä. Toki 70-luvultakin jos niin kaukaa materiaalia löytyy.
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Nicky Grist

Jos on tullut luettua uutta kirjaa Juha Kankkusesta, niin sieltä löytyy hauskoja tapauksia Nicky Gristin suomen kielen opettelusta. Brittiläinen Nicky Grist oli siis Kankkusella kartturina 90-luvulla muutaman vuoden ja Kankkunen oli päättänyt opettaa Gristille muutamia hyödyllisiä suomen kielen lauseita. Mänttä-rallin maali-at:lla toimitsija oli merkannut aikakorttiin väärän ajan ja Grist totesi toimitsijalle ajan nähdessään selvällä suomen kielellä: -Mitä vittua?

Sama kommentti kuului Britin suusta kun Kankkunen kaatoi auton -94 suurajoissa. Pätkän jälkeen Kankkusen tutkiessa autoa, Grist tuli kysymään vaurioista: - No niin, mitä vittua?


Vuonna-95 Kankkunen-Grist keskeytti jyväskylässä heti ykköspätkällä etupyörän taittuessa alle. Grist pahoitteli tilannetta yleisölle ja hoki suomeksi: -Antakee anteeks!
 

Tinke79

Penkkapelle / videootti
Liittynyt
28.5.2009
Viestit
479
Sijainti
Urjala
Mulla olis TV-lähetykset (YLE/MTV) vuosilta 1983-1985 laitettuna DVD-muotoon, olen yrittänyt etsiä jostain juurikin vuosia 79-82 (TV-lähetyksiä siis) mutta ovat juurikin nuo vuodet pahasti päässyt piiloon..

YLE:ltä olen kysellyt ja siellä ilmeisesti arkistoissa olis, mutta oli sen verran hintava operaatio siirtää ne johonkin nykymuotoon (edes VHS) että lottovoittoa odotellessa....
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
hauska tapaus

Aihe ei varsinaisesti liity suurajoihin, mutta jossakin rallissa 80-luvun alussa oli eräs hauska tapaus Ari Vatasen ja Henri Toivosen välillä. Miehet ajoi Opelilla tallikavereina ja löivät vetoa eräällä pätkällä, kumpi veikkaa oman pätkäaikansa lähemmäs oikein. Häviäjän piti tarjota lounas rallin jälkeen. Vatanen veikkasi oman aikansa 10 sekuntia huonommaksi kuin aikaisempi ennätysaikansa. Toivonen ajoi pätkän ihan järjettömän kovaa ja juuri ennen maalia jäi sitten odottelemaan sekunteja että oma veikkaus menee kohdalleen. Vatanen kustansi lounaan :).
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
J-P Luc 1982 kotiin lähdössä...

Majunin loisto-otos, jossa Lucin Turbo-Rellu on lavalla kohti kotia lähdössä. Luchan ajoi ojaan ek1 Laajavuoressa ennen, kun edes alettiin nousta sinne mäkeen. 1982 ajettiin ensin pieni pyöritys siinä laskettelurinteen alla, ja sitten tiukka vasen ja lähtö kohti mäkeä. Luc meni syvään ojaan pystyyn siinä... Muistanette, että hän sai jättisakot jo harjoitteluvaiheessa ajettuaan tutkaan. Mies ei ollut tuon vuoden jälkeen mikään varsinainen Suomi-fani...
 

Jkalliom

Kerran VeVe aina VeVe
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
891
Sijainti
Espoo
Aihe ei varsinaisesti liity suurajoihin, mutta jossakin rallissa 80-luvun alussa oli eräs hauska tapaus Ari Vatasen ja Henri Toivosen välillä. Miehet ajoi Opelilla tallikavereina ja löivät vetoa eräällä pätkällä, kumpi veikkaa oman pätkäaikansa lähemmäs oikein. Häviäjän piti tarjota lounas rallin jälkeen. Vatanen veikkasi oman aikansa 10 sekuntia huonommaksi kuin aikaisempi ennätysaikansa. Toivonen ajoi pätkän ihan järjettömän kovaa ja juuri ennen maalia jäi sitten odottelemaan sekunteja että oma veikkaus menee kohdalleen. Vatanen kustansi lounaan :).
Toi tapahtu Monte Carlossa 1983. Kun alla oli molemmilla sankareilla Opel Ascona 400:nen jolla kumpikaan ei oikeastaan tykännyt ajaa. Henri tai Ari ei koskaan tykänneet ajaa niin Asconaa kuin Mantaakaan koska autossa oli tää alustavika koko ajan läsnä. Tehoahan Opelin koneessa kyllä oli.
 

Tinke79

Penkkapelle / videootti
Liittynyt
28.5.2009
Viestit
479
Sijainti
Urjala
Majunin loisto-otos, jossa Lucin Turbo-Rellu on lavalla kohti kotia lähdössä. Luchan ajoi ojaan ek1 Laajavuoressa ennen, kun edes alettiin nousta sinne mäkeen. 1982 ajettiin ensin pieni pyöritys siinä laskettelurinteen alla, ja sitten tiukka vasen ja lähtö kohti mäkeä. Luc meni syvään ojaan pystyyn siinä... Muistanette, että hän sai jättisakot jo harjoitteluvaiheessa ajettuaan tutkaan. Mies ei ollut tuon vuoden jälkeen mikään varsinainen Suomi-fani...

Nikkas-Markulla on kyllä erittäin hyviä otoksia melkein mistä tahansa rallista. On ollut ilo ja kunnia päästä tutustumaan pieneen osaan Maken kuvia ihan "pääkallonpaikalla" menneen talven hankirallin aamuna kun käytiin porukalla siellä aamukahvilla :)
 

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1395
Majunin loisto-otos, jossa Lucin Turbo-Rellu on lavalla kohti kotia lähdössä. Luchan ajoi ojaan ek1 Laajavuoressa ennen, kun edes alettiin nousta sinne mäkeen. 1982 ajettiin ensin pieni pyöritys siinä laskettelurinteen alla, ja sitten tiukka vasen ja lähtö kohti mäkeä. Luc meni syvään ojaan pystyyn siinä...
Jyskälästä tuli ryskälä ennätysajassa:D
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Semmoista ilmoitusluontoista asiaa vaan että vuoden -99 kisan lähetyksiä pukkaa pikku hiljaa tuonne streetfire-profiiliin, pistän vielä linkit sepustuksineen sitten myöhemmin mutta tässä hätähousuille kisan ennakkolähetystä:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1999-Rally-Finland_692078.htm
...

-91 vuoden kisan uppaan sitten kun löydän lääkkeet että mitenkä avi-tiedoston volumea saa säädettyä, virtualdub se jaksaa vaan herjata mutta jospa se siitä jossain vaiheessa.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Noniin 1999 on valmiina, omasta mielestä kyseinen vuosi on melkeinpä paras Jyskälä tältä WRC-aikakaudelta (1997-), Toyotan viimeinen vuosi ja Pösön paluun ensiaskeleita, ja muutenkin mukana merkkiä jos jonkinlaista. Kymmenen vuotta eikä tuosta ajasta ole enää hirveästi jäljellä, ainoastaan Ford ja Malcolm Wilson. Ja Petterin puolikas..
http://juwra.com/finland_1999_entries.html

.....
EK-ohjelma:
http://juwra.com/finland_1999_itinerary.html

Ennakkolähetys:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1999-Rally-Finland_692078.htm

1. ajopäivä:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1999-Rally-Finland-1_692094.htm

2. ajopäivä:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1999-Rally-Finland-2_692107.htm
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1999-Rally-Finland-2_692251.htm

3. ajopäivän aamun pätkät:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1999-Rally-Finland-3_692256.htm

Ruuhimäki-live, kärkikuskit (käännetyssä järjestyksessä)
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1999-Rally-Finland-3_692260.htm
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
901
Kiitokset taas! Itselle jäi 1999 vuoden Suurajoista aikanaan mieleen Kankkusen voiton lisäksi Richard Burnsin hieno ajo ja taistelu voitosta. Sekin oli iso juttu kun Mäkiselle sattu tekninen vika ja ei muistaakseni johtanut rallia missään vaiheessa, erään aikakauden päätös. Colinille olis suonu tuloksen, mutta Focus päätti jättää matkalle muutama sata metriä ennen maalia suorassa lähetyksessä. No ajeli kuitenkin podiumille parina seuraavana vuonna.

Kuten jo totesit tiimejä ja kuskeja oli vaikka millä mitalla ja ei se huima taso rajottunut pelkästään WRC-autoihin vaan F2 ja N-ryhmässäkin oli mukana liuta kovia kuskeja. Tapio Laukkanen tais voittaa Brittein saarten mestaruudenkin Meganellaan 90-luvun lopulla ja Martin Rowe oli kanssa tuttu nimi siinä sarjassa. Joku kanava näytti silloin koosteita Brittien mestaruussarjasta varmaankin juuri Kytölehdon ja Laukkasen ansiosta ja olihan siellä Gardemeisterikin Ibizalla.

TV-erikoiskoesysteemi oli kyllä kieltämättä vähän erikoinen, vaikka antokin tuohon Suurajojen loppuun mukavan lisämausteen. Kuitenkin oli ehkä parempi, että sitä ei otettu enää käyttöön tulevina vuosina. Muistaakseni Toyota keskeytti Auriolin varta vasten itse rallista tuota TV-pätkää varten, että olis enemmän aikaa säätää auto kohdalleen ja kannattihan se lopulta. No eiköhän näihinkin tuu lisäselkoo kun pääsen paremmin perehtymään lähetyksiin.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
No niin laitetaanpa 1991 samaan syssyyn, vaikka ajan hammas on tämän kisan nauhaa syönyt ja osa loppupään lähetyksistä on vajaita niin toivottavasti tästä jotain saa irti.
...
EK-aikataulu:
http://juwra.com/finland_1991_entries.html

Harju-live (audio puoliksi sulanut, sitä ei voinut fixata mitenkään täysin kuntoon):
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1991-1000-Lakes-Rally_693375.htm

Muut 1. päivän pätkät torstai-illalta:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1991-1000-Lakes-Rally_693381.htm

2. päivän kooste perjantailta ja tunnelmat Laajavuoren pätkän maalipäästä illan jo pimennyttyä:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1991-1000-Lakes-Rally_693391.htm

3. lenkin aamupäivän pätkiä ja kattava live-lähetys Tampereen Ratinan kaupunkipätkältä haastatteluineen kaikkineen:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1991-1000-Lakes-Rally_693540.htm

3. lenkin illan häppeningit, sunnuntaiaamun lähtötunnelmat ja Ruutulippukooste:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1991-1000-Lakes-Rally_693541.htm
...

Sunnuntaipäivän lähetys tosiaan jostain syystä valitettavasti puuttuu, voi olla syynä se että se oli osa pitkää urheilulähetystä jossa samassa oli formulaa yms. eikä rallille oltu annettu mitään tarkkaa lähetysaikaa, eikä sitten vissiin oltu kotosalla nauhoittamassa. Jos siltä viimeiseltä lenkiltä joltain joskus löytyy materiaalia niin otetaan lämpimästi vastaan.

Lähtölistalta löytyy noilta vuosilta kiitettävä määrä talenttia, kymmenkunta mennyttä ja tulevaa mualimanmestaria on A-ryhmäläisillä tässäkin kisassa mukana. Ja asetelmahan oli se että Sainz oli hallitseva Suurajojen voittaja samalla kun Laukaan isäntä haki sitä ensimmäistä kotikisan voittoaan. Samoin vuoden 1991 MM-sarja oli edennyt Jyskälään asti matadorin tahdissa.
 

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1395
Tuhannet kiitokset! Kylmät väreet viistää selkäpiitä taas, kun näitä pätkiä katselee... Jos tuolla kokoonpanolla, autoilla, äänillä ja kuskeilla ajettaisiin tämänkin vuoden Jyskälä, niin maksaisin shakedown-lipustakin mitä vain.

Mäkinen veti todella hyvin alitehoisella Mazdalla ja samoin Alén avausiltana tankki-Legacyllaan. Markun toisessa lauantain rengasrikossa vaihtotyön muuten tekivät Mitsun mekaanikot... Harmi, että kisa jäi häneltä kesken.
Vatanen mukana viikon drinkkivinkillä, maito-kossulla.:D
 
Viimeksi muokattu:

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
1996 ja 1997 tulee vielä näillä samoilla lämpimillä, niiden vuosien lähetykset löytyykin sitten kokonaisuudessaan alusta loppuun.

Niitä odotellessa niin tässäpä kokonaisuudessaan lähetys siitä vuoden -96 Harjun onnettomuudesta perjantai-illalta, studiossa pekuleeraamassa tapahtunutta kilpailunjohtaja Lampinen ja Mr. Suurajot Hannu Mikkola:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1996-1000-Lakes-The_693566.htm

Harju oli siis tuolloin poikkeuksellisesti päivän ainut pätkä ja vielä niin että kisa alkoi perjantaina ja loppui vasta maanantaina.
 

Rallimies

Well-known member
Liittynyt
3.1.2004
Viestit
253
Sijainti
Konnevesi.
1996 ja 1997 tulee vielä näillä samoilla lämpimillä, niiden vuosien lähetykset löytyykin sitten kokonaisuudessaan alusta loppuun.
Ja minä kun olen aina kuvitellut olevani ainoa tommonen "suurajo nauhoittelija".
Onneksi meitä näkyy olevan muitakin.
Oikein kutkuttaisi joskus käydä katsomassa minkälaisia aarteita mjs:llä on arkistoissa :thumbup:
 

Tinke79

Penkkapelle / videootti
Liittynyt
28.5.2009
Viestit
479
Sijainti
Urjala
Täällä on myös yksi jonka hyllyltä löytyis vuodesta 1983 lähtien Suurajot VHS-versioina aina vuoteen 2005 asti.. Videot on vaan rikki, joten ei pysty kaappaileen lähetyksiä nyt koneelle.. Olen tehnyt vuodet -83, -84, -85 ja -88 DVD-muotoon.. Hmm. Taitaa löytyä myös vuosi 1986 DVD-muodossa, en ole ihan satavarma, kun en pidä minkäänlaista kirjaa noista levyistä / kaseteistani :) hyllyltä vaan laskin nuo VHS:t hetki sitten :)
 
Ylös