pendellstock
Well-known member
- Liittynyt
- 19.11.2007
- Viestit
- 2099
Hei, juttelin eilen pitkästä aikaa erään hyvän ystäväni kanssa. Hänen kanssaan jutut tuntuvat nousevan astetta paria korkeempiin sfääreihin kun keskivertona muuten arjessa (selvennyksenä mitään hallusinogeenisiä aineita ei käytetty).
Funtsittiin siinä sitten taas tätä ihmisen elämää: sä opiskelet alasta riippuen korkeakoulussa sillein että valmistut noin sanotaan 26 vuotiaana. Sit sä keräät työkokemusta pari vuotta (että pääset kunnon duuniin, jossa edellytetään 5 vuotta työkokemusta ja huippupaperit..), rakastut, otat sellasen 30 vuodeksi otettavan asuntolainan. Teet duunia ku hullu että saat edes ne korot kuoletettua (tossa ajassa taitaa laina tulla pariin kertaan maksettavaksi?), muksut syntyy keskimäärin 30 wee äideille tilastojen mukaan, eli iskät on vähän vielä vanhempia tässä vaiheessa oravanpyörää.
No sitsä teet sitä duunia konttorissa oikeestaan siihen asti että muksut alkaa olemaan muuttoiässä, tässä vaiheessa alkaa laina olemaan kuoletettu hyvällä tsägällä ja kohtuulliseen asuntoon tyytyen. No eläkeikään on matkaa vielä vähän. Kun itse jään eläkkeelle lienee eläikä asettunut pitkälle yli 70 vuoden. Sittenkö koittaa onni?
Nytku me katotaan tota keskimääräistä kehitystarinaa (joka on siis se yleinen unelma myös), niin me huomataan, että siinä helposti siirretään onnen aikaa vaan eteenpäin: kuinka usein kuulemmekaan "no sittenku valmistut täältä ni saan hyvän työpaikan ja tuun onnelliseksi/no sittenkun lapset muuttaa pois niin ollaan onnellisia vihdoinkin/no sittenku jään eläkkeelle mulla on aikaa itselle ja oon vihdoin rauhassa ja onnellinen".
Eikai se näin mene, toihan ois tyhmää jos menis? Että lykätään silmälaput päällä vuosia käyttäen sitä lupaa rauhottua ja nauttia elämästä ilman kiirettä. Pitääkin miettiä mistä se onni tulee, se elämän suola. Itse nostan tässä korkeaan merkitykseen ihmissuhteet ja erityisesti toimivan parisuhteen. Keskeisin tekijä on kuitenkin oman itsensä löytäminen ja tunteminen. Myöhemmin varmasti lapset.
Mutta mites materiaalin merkitys? Onko sillä vain välinearvo? Mitä mieltä ootte? Onks kivempi ajaa Porschella ku Micralla? Entä kun saa hommattua Porschen niin riittääkö se kovin pitkään, (että miksi Porscheilijat harvoin lopettaa siihen vaan vetää vielä pidempiä päiviä et ne sais Ferrarin)?
Miksi ihmiset käyttää niin valtavasti energiaa ja aikaa elämästään tavoitellakseen ylipäänsä materiaa jos kerran sen merkitys ei olisi valtava?
Olen nyt Lasse, joka ihmettelee suuren suurta maailmaa. Niinku siinä yhessä lasten laulussa lauletaan, auttakee! Vapaa pohdinta sallittua, jopa suotavaa!
Funtsittiin siinä sitten taas tätä ihmisen elämää: sä opiskelet alasta riippuen korkeakoulussa sillein että valmistut noin sanotaan 26 vuotiaana. Sit sä keräät työkokemusta pari vuotta (että pääset kunnon duuniin, jossa edellytetään 5 vuotta työkokemusta ja huippupaperit..), rakastut, otat sellasen 30 vuodeksi otettavan asuntolainan. Teet duunia ku hullu että saat edes ne korot kuoletettua (tossa ajassa taitaa laina tulla pariin kertaan maksettavaksi?), muksut syntyy keskimäärin 30 wee äideille tilastojen mukaan, eli iskät on vähän vielä vanhempia tässä vaiheessa oravanpyörää.
No sitsä teet sitä duunia konttorissa oikeestaan siihen asti että muksut alkaa olemaan muuttoiässä, tässä vaiheessa alkaa laina olemaan kuoletettu hyvällä tsägällä ja kohtuulliseen asuntoon tyytyen. No eläkeikään on matkaa vielä vähän. Kun itse jään eläkkeelle lienee eläikä asettunut pitkälle yli 70 vuoden. Sittenkö koittaa onni?
Nytku me katotaan tota keskimääräistä kehitystarinaa (joka on siis se yleinen unelma myös), niin me huomataan, että siinä helposti siirretään onnen aikaa vaan eteenpäin: kuinka usein kuulemmekaan "no sittenku valmistut täältä ni saan hyvän työpaikan ja tuun onnelliseksi/no sittenkun lapset muuttaa pois niin ollaan onnellisia vihdoinkin/no sittenku jään eläkkeelle mulla on aikaa itselle ja oon vihdoin rauhassa ja onnellinen".
Eikai se näin mene, toihan ois tyhmää jos menis? Että lykätään silmälaput päällä vuosia käyttäen sitä lupaa rauhottua ja nauttia elämästä ilman kiirettä. Pitääkin miettiä mistä se onni tulee, se elämän suola. Itse nostan tässä korkeaan merkitykseen ihmissuhteet ja erityisesti toimivan parisuhteen. Keskeisin tekijä on kuitenkin oman itsensä löytäminen ja tunteminen. Myöhemmin varmasti lapset.
Mutta mites materiaalin merkitys? Onko sillä vain välinearvo? Mitä mieltä ootte? Onks kivempi ajaa Porschella ku Micralla? Entä kun saa hommattua Porschen niin riittääkö se kovin pitkään, (että miksi Porscheilijat harvoin lopettaa siihen vaan vetää vielä pidempiä päiviä et ne sais Ferrarin)?
Miksi ihmiset käyttää niin valtavasti energiaa ja aikaa elämästään tavoitellakseen ylipäänsä materiaa jos kerran sen merkitys ei olisi valtava?
Olen nyt Lasse, joka ihmettelee suuren suurta maailmaa. Niinku siinä yhessä lasten laulussa lauletaan, auttakee! Vapaa pohdinta sallittua, jopa suotavaa!
