Kamppailulajit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kaktus
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Aiheeseen liittyen eilen alkoi JIMillä itsepuolustuslajit ja matkailun yhdistävä ohjelma Kill Arman. Ideana on, että Arman Alizad neljän kuukauden kuntotreenin jälkeen matkaa eri puolille maailmaa kohtaamaan itsepuolustuslajien mestareita. Ensimmäinen jakso vaikutti ihan hauskalta, joten seurantaan menee. :thumbup:
 
Puukkoilu ja vesuritzu. Ei ehkä niinkään harrastuksena vaan enemminkin elämäntapa.
 
Ju-Jutsua vihreaan vyohon saakka, nelisen vuotta. Sininen oli suht lahella, mutta sitten tuli muutto ulkomaanmaille.
Karatea keltaiseen ja nyt vanhoilla paivilla vedin vuoden verran Taekwondoa.
Myos nyrkkeilya on tullut kokeiltua, mutta aika vahan.

Kuinka paljon vyöt loppujen lopuksi kertovat? Ryhmässäni on kaksi noin 12-vuotiaan näköistä tyttöä ja kummallakin vihreät vyöt. He kikattelevat keskenään aina nurkassa.

Jos on haka judossa ja haluaa ju jutsuun, eikö ainakin ensimmäiset parit vyöt ole jo muutaman viikon tekniikkaharjoittelun jälkeen helposti saatavissa?


Judoa aikoinaan noin 22 vuotta, musta vyö.

Hatunnosto. Säilyykö ote vielä pitkään lopettamisen jälkeen? Kuinka nopeasti tekniikat unohtuvat ja voimat rapistuvat. Isäni ei koskaan opettanut minulle judotekniikoita. Ajatteli, ettei judo ole paras laji tytölle, varsinkin kun itse kovalla tasolla sai osansa elinikäisistä kolhuista.
 
Judoa joskus keltaisen vyön verran, eipä oikein muuta.
 
Karatea joskus junnuna toista vuotta oranssiin vyöhön saakka. Eipä oo ollu käyttöä.
 
Olen harrastanut wadoryu-tyylisuunnan karatea penskasta lähtien. Välillä on tullut vuoden tai parin aukko, mutta olen koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni. Esimerkiksi viime kesä meni pitkälti potkiessa, kisahallia kolutessa ja nurmea kuluttaessa.
Aikoinaan pääsin sen verta pitkälle, että kurottelin karaten sm-keskitasoa. Turpiini otin useimmiten, mutta parit mitalit jäivät silti takataskuun.
Kova on ikävä dojolle! Taistelulajit kaikessa vakaumuksellisuudessaan, omintakeisissa perinteissään ja rauhallisuudessaan ovat henkilökohtaisesti muita urheilulajeja ylempänä. Toki rakastan myös tanssia ja autourheilua - tai rakastaisin yhtä lailla, jos siihen olisi hihaa ja massia.

Muita kamppailulajeja olen myös kokeillut, esimerkiksi capoeiraa ja nyrkkeilyä ja pentupainia, mutta kyllä karate siinä klassisessa, perinteikkäässä muodossaan on aina miellyttänyt eniten.
 
Aiheeseen liittyen eilen alkoi JIMillä itsepuolustuslajit ja matkailun yhdistävä ohjelma Kill Arman. Ideana on, että Arman Alizad neljän kuukauden kuntotreenin jälkeen matkaa eri puolille maailmaa kohtaamaan itsepuolustuslajien mestareita. Ensimmäinen jakso vaikutti ihan hauskalta, joten seurantaan menee. :thumbup:

En meinannut alunperin ruveta katselemaan, mutta maanantaina YleX:ssä kyseisen herran haastattelu ja vaikutti varsin hauskalta veikolta. Katselin sitten kumminkin ja tulen katsomaan jatkossakin, jos vain muistan.

En ole harrastanut kamppailulajeja.
 
Hatunnosto. Säilyykö ote vielä pitkään lopettamisen jälkeen? Kuinka nopeasti tekniikat unohtuvat ja voimat rapistuvat.

Taidot ja tekniikka kyllä pysyy tallessa, kunto vaan alkaa rapistumaan harjoittelun puutteessa ja jo muutaman vuoden tauon jälkeen olis syytä nostaa peruskuntoa, mikäli aikoo jatkaa harrastusta tai aloittaa uuden lajin.

Enkö saa heitellä ihmisiä kun tunnen oloni agressiiviseksi? Onko minulla väärä asenne lajin harjoitukseen... ;)

Voihtan sä heitellä. Itse en laittaisi vastaankaan (mutta panisin) ja osaan kaatua hyvin selälleni.
 
Mä kamppailen vaan henkisesti itseni kanssa. Siinäkin on joskus hommaa.
 
Säilyykö ote vielä pitkään lopettamisen jälkeen? Kuinka nopeasti tekniikat unohtuvat ja voimat rapistuvat.

Tekniikat säilyy selkäytimessä loppuelämän, mutta tekniikoiden puhtaus toki kärsii. Kisatatamille en lähtisi edes muutaman viikon tauon jälkeen hokeita tekemään. Ottelussa kesäterä ei ainakaan omasta mielestäni niin nopeaan tylsy. Mutta jos on pitäny ittensä muuten hyvässä ja notkeassa fyysisessä kunnossa niin aika pian sitä tehotreenillä saa itsensä kisakuntoon. Menestys on sitten eri asia...

Mutta se mikä säilyy lopun elämän on tapa liikkua. Sanoisin sitä kehon kieliopiksi. Itse tunnen sen joka ainoa päivä, eritoten kun kun urheilen eri lajeja: kuntosalia, juoksua, spinningiä yms. Koordinaatio, tasapaino, hengitystekniikka, reaktiointi ja kehonhallinta ei katoa ja on koko ajan läsnä. Tässä väitän että budo-lajit antavat voimistelun ohella kaikista parhaimman pohjan muille lajeille.

Ja silmä noille yllämainituille ominaisuuksille säilyy myös. Uskon, että erotan erittäin hyvällä tarkkuudella budo-lajeja paljon harrastaneet muuten saman kuntoisista ihmisistä ihan katselemalla yleistä liikkumista, sijoittumista ja toimintaa. Tai ainakin oman lajian harrastajat.
 
Ylös