Olen harrastanut wadoryu-tyylisuunnan karatea penskasta lähtien. Välillä on tullut vuoden tai parin aukko, mutta olen koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni. Esimerkiksi viime kesä meni pitkälti potkiessa, kisahallia kolutessa ja nurmea kuluttaessa.
Aikoinaan pääsin sen verta pitkälle, että kurottelin karaten sm-keskitasoa. Turpiini otin useimmiten, mutta parit mitalit jäivät silti takataskuun.
Kova on ikävä dojolle! Taistelulajit kaikessa vakaumuksellisuudessaan, omintakeisissa perinteissään ja rauhallisuudessaan ovat henkilökohtaisesti muita urheilulajeja ylempänä. Toki rakastan myös tanssia ja autourheilua - tai rakastaisin yhtä lailla, jos siihen olisi hihaa ja massia.
Muita kamppailulajeja olen myös kokeillut, esimerkiksi capoeiraa ja nyrkkeilyä ja pentupainia, mutta kyllä karate siinä klassisessa, perinteikkäässä muodossaan on aina miellyttänyt eniten.