Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
yleensä saavat lähteä viimeisenä taloon tulleet eli nuorimmat
Taitaa aika harvassa olla ne firmat, jotka irtisanovat porukkaa tuon oletuksen mukaan. Onhan työehtosopimuksissa olemassa irtisanomisjärjestyssuosituksia, jotka ovat tuon suuntaisia, mutta ei niitä noudattaa tarvitse (Ruotsissa taitaa olla irtisanomisjärjestyksestä oikein laki?).

lähes firmassa kuin firmassa eniten töitä tekevät viimeisenä tulleet
En lähtisi yleistämään, ainakaan tuohon suuntaan.

Toki pitää sopia että menetetyt rahat maksetaan ensitilassa takaisin ja että saavutettuja säästöjä ei jaeta osinkoina pois
Ehkä täydellisessä maailmassa kävisi näin. Kyllä tuommoista joustoa käytettäisiin hyväksi aina uudelleen ja uudelleen. Jonkun mittarin mukaan menee aina huonommin kuin ennen ja voitaisiin taas väliaikaisesti vähän laskea palkkoja ja silmänlumeeksi välillä palkat olisivat taas rahtusen korkeammat, jonka jälkeen voitaisiin laskea entistäkin enemmän jne.

Yleensä kuitenkin, jos firmalla menee huonosti niin työmäärätkin vähentyvät ja selvitään pienemmällä työntekijämäärällä. Onneksi meillä on tuo lomautussysteemi, joka toimii joustona firmoille, joilla tilapäisesti on hiljaisempaa, mutta haluaisivat kuitenkin pitää osaajansa käden ulottuvilla.

En muista olenko tätä foorumille kirjoittanut, mutta nyt ainakin kerron esimerkin äitini entisen työpaikan lamasta selviytymisestä. Siellä meni lujaa vielä kesällä 2008: hallia laajennettiin, kalliita koneita hankittiin lisää, työntekijämäärää piti seuraavana talvena lisätä ~180 -> ~210. Lokakuussa iski lama. Uusia koneita ei ehditty edes ottamaan käyttöön. Seuraavan kahden ja puolen vuoden ajan 2/3 työntekijöistä oli lomautettuna vuorotellen. Vasta syksyllä 2010 irtisanoivat ensimmäisen kerran. Silloinkin vain 7. Viime maaliskuussa saivat jonkun uuden asiakkaan ja hommat lisääntyivät yhtäkkiä. Lomautetut kutsuttiin töihin, irtisanomiset peruttiin ja myöhemmin keväällä sinne on palkattu lisää väkeä ja nyt se työntekijämäärä on noin 200.

Sekä työnantaja, että työntekijät joustivat. Porukkaa ei potkittu pois ja toisaalta homman osaavat ammattilaiset olivat valmiita palaamaan nopeasti takaisin vanhalle työpaikalleen, vaikka osa oli jo saanut muualta töitä. Tilanne olisi ollut paljon hankalampi, jos olisi pitänyt aloittaa uusien työntekijöiden rekrytointi ja työhön opastaminen. Asiakas olisi ehtinyt sillä aikaa etsiä jo uuden alihankkijan. Että kyllä Suomenkin työelämässä joustoa löytyy ilman ettei tarvitse orjapalkalla ruveta työskentelemään.
 
Viimeksi muokattu:

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Taitaa aika harvassa olla ne firmat, jotka irtisanovat porukkaa tuon oletuksen mukaan. Onhan työehtosopimuksissa olemassa irtisanomisjärjestyssuosituksia, jotka ovat tuon suuntaisia, mutta ei niitä noudattaa tarvitse (Ruotsissa taitaa olla irtisanomisjärjestyksestä oikein laki?).
No periaatteessa ammattitaidon mukaanhan ne irtisanomiset pitäisi suorittaa ja yleensä uudemmilla työntekijöillä ei tätä ammattitaitoa ole.


En lähtisi yleistämään, ainakaan tuohon suuntaan.
Kyllä ne alimman tason paskahommat yleensä teetetään niillä uusimmilla työntekijöillä.



Ehkä täydellisessä maailmassa kävisi näin. Kyllä tuommoista joustoa käytettäisiin hyväksi aina uudelleen ja uudelleen. Jonkun mittarin mukaan menee aina huonommin kuin ennen ja voitaisiin taas väliaikaisesti vähän laskea palkkoja ja silmänlumeeksi välillä palkat olisivat taas rahtusen korkeammat, jonka jälkeen voitaisiin laskea entistäkin enemmän jne.
Eihän työntekijöiden palkkoja voida alentaa ilman heidän suostumustaan. Lähinnä vaan sitä maalailin ilmoille että työntekijätkin joustaisivat huonoina aikoina. On tässä edellisen laman aikana nähty se että työntekijät menevät lakkoon ja vaativat lisäetuja. Työnantaja suostuu vaatimuksiin sillä seurauksella että kilpailukyky laskee ja nousseet kustannukset joudutaan säästämään irtisanomalla porukkaa.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Hyviä pointteja jjv:ltä, jotka Oldez jätti ansiokkasti liki täysin huomioimatta.

Onhan noita työntekijän joustoja käytännössä toteutettu esim. sillai, että pari parakillista puolalaisia asustaa työmaan lähimaastossa ja elää lähinnä mato-onginnan varassa. Kiireellisen tilauksen tultua ovat tunnin varoitusajalla valmiina parikympin tuntilaskutuksella painamaan hommia vaikka vain sen yhden tunnin. Sitten taas onkimaan. Polakin palkan osuus lienee jotain vitosen paikkeilla ja ihan ammattimiehistä on kysymys. Tuo on kai se malli mitä halutaan.

Edit: Sitä piti sanomani, että noita työntekijän lisäjoustoja vaadittaessa usein tuppaa unohtumaan tuo suomalainen lomautusjärjestelmä. Sellaista ei liene kovin monissa muissa maissa, noin niinku klopaalisti.
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Ehkä täydellisessä maailmassa kävisi näin. Kyllä tuommoista joustoa käytettäisiin hyväksi aina uudelleen ja uudelleen.
Tuolla verukkeella keskustelu saadaan aina loppumaan.

Suomessa AY-liike ja vasemmisto ovat valinneet tien, jossa etuja ja palkkoja voidaan vain nostaa - olipa kyseessä hyvät tai huonot ajat. Sitten joustetaan työpaikkojen määrässä ja irtisanotut saadaan ansiosidonnaiselle ja muiden tulonsiirtojen piiriin. Tämä ei ole edes (oikeistolainen) mielipide, vaan todistettavasti faktaa.

Onneksi sentään joissakin yrityksissä löytyy vähän fiksumpaa (johdosta ja duunareista) sakkia ja asioista voidaan sopiakin.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Suomessa AY-liike ja vasemmisto ovat valinneet tien, jossa etuja ja palkkoja voidaan vain nostaa - olipa kyseessä hyvät tai huonot ajat. Sitten joustetaan työpaikkojen määrässä ja irtisanotut saadaan ansiosidonnaiselle ja muiden tulonsiirtojen piiriin. Tämä ei ole edes (oikeistolainen) mielipide, vaan todistettavasti faktaa.
Eroaako tämä jotenkin siitä, että johdon palkka nousee aina yli kaikkien indeksien kun tuotantokapasiteettia lisätään tai vähennetään? Tämä ei edes ole (persulainen) mielipide, vaan faktaa.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Eroaako tämä jotenkin siitä, että johdon palkka nousee aina yli kaikkien indeksien kun tuotantokapasiteettia lisätään tai vähennetään?
Havaintosi on oikea ja sitähän tuossa aiemmin jo kritisoitiin.

Mutta eroaako se jotenkin? Kyllä vain. Vaikka kaikki pääjohtajat työskentelisivät ilmaiseksi, niin kilpailukyvyn kannalta sillä ei olisi merkitystä. Olisi kuitenkin asiallista näyttää esimerkkiä. Johtajilla on kuitenkin siihen kevyesti parhaimmat taloudelliset edellytykset.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Isokallio kirjoittelee asiaan liittyen..

Totisia havaintoja

Oletteko panneet merkille, että yrittämisestä ovat eniten huolissaan kuukausipalkkaiset toimitusjohtajat? Suomen sadan suurimman yrityksen toimitusjohtajista yksikään ei ole yrittäjä, vaan kaikki ovat renkejä. En siis paljoakaan panisi painoa sille itkulle, jonka rengit päästivät pääomatuloihin kohdistuneesta maltillisesta veronkorotuksesta. Rehellisiä jos olisivat, he kertoisivat, ettei se yrittämiseen vaikuta tuon taivaallista, mutta hatuttaa, kun joutuvat maksamaan pääanomatuloiksi muutetuista palkkatuloistaan rahtusen tiukempaa veroa.

Suomeen haikaillaan innovatiivisia kasvuyrityksiä. Jospa joku kertoisi konkreettisesti, mikä sellainen on. Kertoisivat edes sen, puhutaanko liikevaihdon vai työntekijämäärän kasvusta? Nykymaailmassa niillä kun on eroa. Googlen liikevaihto on 30 miljardia taalaa, ja se työllistää USA:ssa 20 000 ihmistä. IPodeja on myyty tähän mennessä 300 miljoonaa kappaletta, ja se työllistää Amerikassa 14 000 ihmistä. Facebook, jota liki miljardi ihmistä käyttää, työllistää 1 700 jenkkiä. Eli jos huomenna innovoimme Suomeen kolme noiden esimerkkien mukaista kasvuyritystä, luomme oitis
35 000 työpaikkaa.

Uusi työministeri Lauri Ihalainen lupasi neljässä vuodessa
90 000 työpaikkaa. Pitää siis vain keksiä kolme iPodia vastaavaa tuotetta, kolme Googlen tapaista hakukonetta ja luoda kolme uutta Facebookia, niin siinä ovat ne Ihalaisen työpaikat. Twitterin tyyppisiä innovatiivisia kasvuyrityksiä, jos ryhdymme luomaan, niitä tarvitaan 300 kappaletta, jotta luvatut työpaikat syntyisivät. Eihän se ole vaalikauden aikana kuin 75 vuodessa, yksi viikossa ja kaksi parhaassa.

Työpaikkoja syntyy, jos suomalainen työtunti sivukuluineen on kilpailukykyinen. Nyt se ei näytä olevan. Siksi tuottavuutta pitää parantaa. Jotta työn kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla paranisi, tavoitteena pitää olla kilpailijoita parempi tuottavuuden kehitys. Kun työn sivukulut ovat mitä ovat, niin viiden prosentin palkankorotus vaatii 7,5 prosentin tuottavuuden paranemista, jotta kilpailukyky pysyy edes ennallaan. Kun verotuskin on mitä on, niin duunarille jää vain 2,5 prosentin nettokorotus, jos pystyy parantamaan tuottavuutta sen 7,5 prosentin verran.

Jos palkat nousevat viidellä prosentilla, tuottavuuden pitää kasvaa 10 prosentilla, jotta kilpailukykymme paranisi.
Se maailma, jossa duunari pystyi hinnoittelemaan tuottavuuden kasvun palkkaansa, on ikävä kyllä mennyt. Hallituksen kaikkien ministerien olisi hyvä ymmärtää nämä asiat, jos vakavissaan aikovat tehdä politiikkaa, joka johtaa työpaikkojen kasvuun. Sekään ei haittaisi, että työnantajajärjestöissäkin asia ymmärrettäisiin.

Sen sijaan että Eteläranta itkee veroprosenttien perään, siellä voitaisiin keskittyä firmojen johtamiseen. Ei kai tuottavuuden kasvua voida jättää kokonaan työntekijöiden vastuulle? Kai sitä voisivat johtajatkin yrittää parantaa järkeistämällä firmojensa toimintoja.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mutta eroaako se jotenkin? Kyllä vain. Vaikka kaikki pääjohtajat työskentelisivät ilmaiseksi, niin kilpailukyvyn kannalta sillä ei olisi merkitystä.
Heillä palkka on saavutettu etu, ja niitä on kiva neuvotella ylöspäin aina kun näyttää siltä, että tehdään jotain tuottavuutta lisäävää. Varmaan kilpailukyky vähän siellä jos täälläkin paranisi jos luovuttaisiin saavutetuista eduista, mutta mitä se etujen vieminen tekisi työntekijän motivaatiolle?
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Heillä palkka on saavutettu etu, ja niitä on kiva neuvotella ylöspäin aina kun näyttää siltä, että tehdään jotain tuottavuutta lisäävää. Varmaan kilpailukyky vähän siellä jos täälläkin paranisi jos luovuttaisiin saavutetuista eduista, mutta mitä se etujen vieminen tekisi työntekijän motivaatiolle?
No en tiedä onko motivaatio työttömänä ainakaan yhtään sen parempi. Suomesta on ulosliputettu lähes kaikki matkustaja-alukset ja telakkateollisuus on käytännössä kuollut. Eduista pidettiin kiinni ja se ei ole hyödyttänyt yhtään ketään. Ne vähätkin työpaikat katosivat. Ei paljon lomauttaminen auta, koska telakat eivät vain pysty kilpailla hinnoissa edes saksalaisten kanssa aasialaisista puhumattakaan. Ei tilauksia -> ei tarvetta työvoimalle.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Telakkateollisuus on kadonnut pääosin omien strategisten virheiden ja alan yleismaailmallisen tukipolitiikan vuoksi. Työntekijöiden edut on varsin pieni tekijä tossa sopassa. Tilauksen menee käytännössä sinne, missä valtio eniten tukee telakoita ja kotimaisten telakoiden virhe oli keskittyä käytännössä pelkkiin risteilyaluksiin. Niissäkin lähinnä yhden tilaajan varaan. Mutta plaaplaa plaaa plaa plaalplaaa.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
No en tiedä onko motivaatio työttömänä ainakaan yhtään sen parempi. Suomesta on ulosliputettu lähes kaikki matkustaja-alukset ja telakkateollisuus on käytännössä kuollut. Eduista pidettiin kiinni ja se ei ole hyödyttänyt yhtään ketään. Ne vähätkin työpaikat katosivat. Ei paljon lomauttaminen auta, koska telakat eivät vain pysty kilpailla hinnoissa edes saksalaisten kanssa aasialaisista puhumattakaan. Ei tilauksia -> ei tarvetta työvoimalle.
No tuohon telakkajuttuun liittyen yhden artikkelin tänne asiakeskusteluun jokin aika sitten laitoinkin. Eli se tilausten menettäminen ei niinkään johtunut siitä, että saksalaiset olisivat tehneet merkittävästi halvemman tarjouksen.

Olis kai ne merimiehet työpaikkansa säilyttäneet, jos tekisivät hommia samalla palkalla kuin puolalaiset ja filippiniläiset. Taitais sen palkan päälle tarvita vielä toimeentulotukea, jotta pärjäisi. Lisäksi nuo filippiiniläiset tekevät kuulemma puolen vuoden ja jopa vuoden työsopimuksia. Siis ovat todellakin sen ajan siellä laivalla ilman lomia ja sen jälkeen kotiin työttömäksi etsimään uutta pestiä. Ei taitaisi monestakaan suomalaisesta olla tuohon, mutta sun mielestä ilmeisesti pitäisi?

Ei tuo merenkulkuala kovin paljoa ihmisiä enää muutenkaan työllistä. Tekniikan myötä hyvin pienillä työntekijämäärillä kulkevat suuretkin rahtialukset.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Jos suomipoika asuu talossaan ja kuluttaa sähköä paljon enemmän, kuin sudanpoika savimajassaan niin kyllä suomipojanki pitäisi muuttaa savimajaan. Eihän tuossa nyt ole mitään järkeä. Ihan yhtä paljon järkeä on siinä, että suomalaisten työoloja pitäisi muuttaa huonompaan suuntaan, koska kehitysmaissakin työntekijöillä on asiat huonommin.

Nuo samat ongelmat työpaikkojen katoamisista halvempiin maihin on kaikkien länsimaitten huolena. Siis niiden maiden, jotka pitävät huolta kansalaisistaan. Niiden maiden pitäisi yhdessä miettiä miten noiden halpojen maiden työoloja saataisiin parannettua.

Kauppasaartoon sellaiset maat, joissa työntekijöiden olot ovat epäinhimilliset. Pärjäätköön omillaan tai muuttakoon tapojaan. No siinä saattaisi joidenkin rättien ja hilavitkuttimien hinnat nousta. Mitä sitten? Turhaa kulutusta ne suurelta osin kuitenkin on. Jos ei ole varaa maksaa länsimaisista tuotteista niin ostetaan uusi hilavitkutin sitten, kun entinen hajoaa eikä sitten, kun tulee uusi mukamas kehittyneempi malli. Ja uusi rätti, kun entinen on puhkikulunut eikä sitten, kun joku päättää, että se on mennyt muodista.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Ihan yhtä paljon järkeä on siinä, että suomalaisten työoloja pitäisi muuttaa huonompaan suuntaan, koska kehitysmaissakin työntekijöillä on asiat huonommin.
Tuo ei ole suinkaan syy tarvittaville joustoille työmarkkinoilla. Syy on se, että jos suomalaisten tuotteiden hinnat eivät ole kilpailukykyisiä, niin ne eivät mene kaupaksi.. ja suomalaiselle työlle on silloin vähemmän (jos ollenkaan) kysyntää.

Eikä vertailukohdaksi kannata hakea aina sitä kehitysmaata. Pitää myös seurata kuinka kilpailukykyisiä ollaan esim. Saksan ja Ruotsin rinnalla.

Kilpailukyvyn kadottaminen ei ole kevyt juttu. Kannattaa katsoa, että millaisia seurauksia sillä on ollut Kreikassa ja Portugalissa, jotka eivät ole siis kilpailukykyisiä edes muita teollisuusmaita vastaan.

Tulikin mieleen, että pitäisikö Kreikkalaisten todeta, että heidän ei ole järkevää heikentää (kovin anteliaita) työsuhde-etujaan vaan että esim. saksalaisten ja suomalaisten tultava heidän tasollensa?

Kauppasaartoon sellaiset maat, joissa työntekijöiden olot ovat epäinhimilliset. Pärjäätköön omillaan tai muuttakoon tapojaan.
Mikä taho mahtaisi määritellä epäinhimilliset työolot?

En oikein usko, että ko. ajatus voisi toimia mitenkään isommassa mittakaavassa. Maailman taloudet ovat niin erikoistuneita, että ne tarvitsevat toisiltaan palveluja, tuotteita ja raaka-aineita toimiakseen.

Esimerkiksi kiinan laittamisella kauppasaartoon voisi olla mielenkiintoisia seuraksia.

Turhaa kulutusta ne suurelta osin kuitenkin on. Jos ei ole varaa maksaa länsimaisista tuotteista niin ostetaan uusi hilavitkutin sitten, kun entinen hajoaa eikä sitten,..
Kuluttajilla on edellytykset muuttaa tilannetta. Nyt kuluttajat hyväksyvät 2 euroa maksavan t-paidan, joka on tuotettu lapsityövoimalla. Kun tämä muuttuu, niin kaikki muuttuu.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Tuo ei ole suinkaan syy tarvittaville joustoille työmarkkinoilla. Syy on se, että jos suomalaisten tuotteiden hinnat eivät ole kilpailukykyisiä, niin ne eivät mene kaupaksi.. ja suomalaiselle työlle on silloin vähemmän (jos ollenkaan) kysyntää.

Eikä vertailukohdaksi kannata hakea aina sitä kehitysmaata. Pitää myös seurata kuinka kilpailukykyisiä ollaan esim. Saksan ja Ruotsin rinnalla.

Kilpailukyvyn kadottaminen ei ole kevyt juttu. Kannattaa katsoa, että millaisia seurauksia sillä on ollut Kreikassa ja Portugalissa, jotka eivät ole siis kilpailukykyisiä edes muita teollisuusmaita vastaan.
Koko ajan on menossa sellainen kehitys jossa työnantajalle lisätään velvotteita ja työntekijät saavat lisää oikeuksia. Pienistä puroista tulee vuolaat virrat ja menot kasvavat ja kilpailukyky heikkenee. Ihmettelen vaan että oliko Suomessa 20 vuotta sitten niin epäinhimilliset orjatyöhön verrattavat työolot että niitä on koko ajan pakko parantaa. Kyllä sen ymmärrän että palkkoja nostetaan inflaation mukaan, mutta kun se ei jää siihen. Ollaan kovaa vauhtia menossa Kreikan suuntaan...

Paskinta tässä jutussa on se että työehtosopimukset tehdään siltä pohjalta että työnantajana kuvitellaan aina olevan joku monikansallinen riistoyhtiö. Totuus on että useimmiten työnantaja on suomalainen pk-yritys, jonka kilpailukyky kärsii huomattavasti. Suomessa on niin vahvat ammattiliitot ettei pk-yrityksillä ole paljon sanan valtaa vaan ammattiliitot pystyvät jyräämään ne.

Joo tärkeää olisi että kilpailukyky säilyisi muiden teollisuusmaiden suhteen. Ei kumminkaan ole mitään mahdollisuuksia kilpailla kiinalaisten kanssa halpatuotannosta.

Kun kilpailukyky kerran katoaa niin katoaa myös teollisuus ja sitä ei helposti saadakaan takaisin vaikka mitä tehtäisiin. Tästä syystä olisikin tärkeä pyrkiä säilyttämään teollisuus Suomessa.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Eroaako tämä jotenkin siitä, että johdon palkka nousee aina yli kaikkien indeksien kun tuotantokapasiteettia lisätään tai vähennetään? Tämä ei edes ole (persulainen) mielipide, vaan faktaa.
Ei tuo ole mitään faktaa. Tuo on vain paikkansapitämätön väite:

Nokian Renkaiden vaikea vuosi: Johtajan palkka romahti pari miljoonaa
01.11.2010 - 13:51 (08:43)

Vuosi 2009 oli Nokian Renkaille vaikea vuosi. Koko henkilöstö joutui kolmen viikon pakkolomalle vuodenvaihteessa 2008-2009 ja vuosi 2009 meni lomautusten, irtisanomisten ja työntekijöiden mielenilmausten merkeissä.
Vaikeat ajat näkyvät myös yhtiön toimitusjohtajan palkkapussissa.
Kim Gran ansaitsi vuonna 2009 pyöreästi 892 000 euroa ja siihen vajaat 50 000 pääomatuloja päälle.
Granin tulot putosivat selvästi vuodesta 2008. Silloin mies ansaitsi 3,39 miljoonaa euroa.
Aamulehti
http://www2.aamulehti.fi/teema/verot2009/nokian-renkaiden-vaikea-vuosi-johtajan-palkka-romahti-pari-miljoonaa/195942
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Suomessa AY-liike ja vasemmisto ovat valinneet tien, jossa etuja ja palkkoja voidaan vain nostaa - olipa kyseessä hyvät tai huonot ajat.
En voi kaikkien alojen puolesta puhua, mutta kemian-, teknologia- ja metsäteollisuuden palkkakehitystä olen viime vuodet seurannut ja vuoden 2008 jälkeen työtekijän ostovoima on laskenut koko ajan, sillä palkankorotukset ovat olleet pienempiä kuin inflaatio.

Kyllä sen ymmärrän että palkkoja nostetaan inflaation mukaan, mutta kun se ei jää siihen.
Kyllä se minuun mielestäni siihen on jäänyt. Ihan jos prosenteista puhutaan niin tässä parilla edellisellä kierroksella korotukset oli 0,5% ja tänä vuonna 1,5%. Inflaatio oli viimeisimmän korotuksen aikaan 3% en tiedä mitä se nyt on. En mä keksi mitä uusia etuja 2000-luvulla on tullut. Jotain pientä ehkä, mutta toisaalta joistakin vanhoistakin eduista on luovuttu. Esim. "pekkaspäivät" työnantaja voi halutessaan poistaa.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Lienee syytä huomata, että inflaatio nostaa myös palkkoja maksavien yritysten kustannuksia. Siis muitakin kuin palkkoja. Ostovoimasta on tärkeää huolehtia, mutta kilpailukyky on tärkeämpi elementti. Ilman kilpailukykyä ei ole tuloja, jolla ylläpitää ostovoimaa.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Lienee syytä huomata, että inflaatio nostaa myös palkkoja maksavien yritysten kustannuksia. Siis muitakin kuin palkkoja. Ostovoimasta on tärkeää huolehtia, mutta kilpailukyky on tärkeämpi elementti. Ilman kilpailukykyä ei ole tuloja, jolla ylläpitää ostovoimaa.
Pitäähän tuo paikkansa. Suomessa kun on siinä suhteessa varsin omituinen tilanne, ettei palkat ole mitenkään korkeita, verot taas ovat, samoin hinnat. Eli suomalaisten ostovoima on varsin kehno.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Pitäähän tuo paikkansa. Suomessa kun on siinä suhteessa varsin omituinen tilanne, ettei palkat ole mitenkään korkeita, verot taas ovat, samoin hinnat. Eli suomalaisten ostovoima on varsin kehno.
Kilpailukyvyn kannalta tuossa ei liene mitään erikoista, koska palkkojen lisäksi siihen vaikuttaa myös verotus ja hintataso, joka riippuu monesta seikasta.

Jotta kilpailukyvyn kannalta palkkoja voisi kunnolla nostaa, niin verotusta pitäisi laskea ja saada hintatason nousu hitaammaksi kuin kilpailijamaissa.
 
Ylös