31.7.2011 klo 18:00
Kaikki saa köyhiksi mutta ei rikkaiksi
Vaalien alla ei voinut olla päätymättä muuhun lopputulokseen kuin että paljon rahaa on jaossa. Tuntui siltä, että vaalit järjestetään vain siksi, että jaetaan kansalaisten rahat uudestaan. Jos jollakin on enemmän kuin minulla, on häneltä otettava pois ja annettava minulle!
Rahan siirtämistä taskusta toiseen kutsutaan korkealentoisesti hyvinvointivaltioksi, mutta mikään Nobel-palkinnon arvoinen keksintö rahojen uudelleenjako ei ole. Rahan siirtäminen rikkailta köyhille pienentää tilastollisia tuloeroja hetken mutta tuskin pysyvästi. Onko olemassa näyttöä mistään maasta siitä, että verotus ja tulonsiirrot olisivat pysyvästi muuttaneet tulojen jakaumaa? Poistuvatko leipäjonot jakamalla ilmaista ruokaa?
Poliittisessa debatissa on hankala myöntää, että huono-osaiset eivät suinkaan ole yhdestä puusta veistettyjä: On niitä, joilla ei ole omaan tilanteeseensa osaa eikä arpaa, mutta on myös niitä, joilla huono-osaisuus tulee omasta tilauksesta eikä suinkaan ole yhteiskunnan vika. Monille yhteiskuntatieteilijöille yhteiskunta on aina syyllinen.
Maailmalta löytyy paljon esimerkkejä siitä, miten kaikki kansalaiset on saatu yhtä köyhiksi, mutta ei yhtään esimerkkiä siitä, miten kaikki kansalaiset on saatu yhtä rikkaiksi. Ainakin vanhakantaisten vasemmistolaisten mielestä asiat saavat mennä miten huonosti tahansa, kunhan rikkailla menee vielä huonommin.
Otetaan esimerkiksi vuonna 1994 toteutettu muutos lapsiperheiden tuessa. Tällöin poistettiin lapsista koituva verovähennys ja siirryttiin pelkästään suoriin tulonsiirtoihin. Pidettiin sopimattomana, että ”rikkaat” saavat enemmän tukea. Tasa-arvon puuskassa unohtuivat kuitenkin muutoksen ikävät seurausvaikutukset.
Nyt siunaillaan sitä, että vuosittain Suomessa syntyy yli 3 000 päihteille altistunutta sikiötä ja pelkästään alkoholin eriasteisesti vaurioittamia lapsia syntyy yli 600. Yksi, tosin ei ainoa syy on se, että osa äideistä hankkii lapsen tai lapsia juuri tulonsiirtojen vuoksi (lapsilisät, kunnan asunto, asumis- ja toimentulotuki jne.). Järjestelmän kielteisiä haittavaikutuksia tuskin voidaan korjata valistus-, tiedotus- tai pakkotoimilla.
Uuden hallituksen ohjelmassa painopiste on selvästi rahojen uudelleenjaossa. Toki korkealentoisesti puhutaan uusista työpaikoista ja taloudellisesta kasvusta, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että ohjelma ei ole sopusoinnussa näiden tavoitteiden kanssa. Uusia työpaikkoja syntynee, mutta samalla tavalla kuin kahden viime vuosikymmenen aikana ne syntyvät julkiselle sektorille.
Suunnitellut verojen kiristykset merkitsevät uutta takaiskua säästämiselle. Valtaosa säästöistä tuottaa tappiota alhaisten korkojen ja korkean inflaation ansiosta. Pääomaveron korotus pahentaa tilannetta. Vain vuokra-asunnoista saatava tuotto on ollut positiivinen, mutta nyt sekin ilo ehkä päättyy. Tosin voi käydä niin, että veron korotuksen vuoksi vuokrat nousevat ja valtio joutuu taas korottamaan asumistukea.
Vero- ja tulonsiirtopolitiikkaa näyttää hallitsevan naiivi käsitys siitä, että valtion toimilla ei ole juuri mitään vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen: ihmisten ja yritysten tuloista voi ottaa minkä tahansa siivun ilman että verotettava tulo muuttuu ollenkaan.
Jos kotitaloudet ja julkinen valta eivät säästä, miten rahoitetaan investoinnit ja varaudutaan tuleviin kriiseihin? Vaikka kriisejä ei haluaisi manata esiin, niitä taatusti tulee. Suomen taloudella on varsin heikot eväät kestää uusia kriisejä. Ainakaan tulojen uudelleenjaolla niihin ei voida varautua.
