Hakutulokset

  1. Olga

    Yleisurheilukesä 2006

    Toivottavasti tänä kesänä nappaa myös EM-kisoissa!
  2. Olga

    Marketteihin viinAosastot?

    Jollei tietäisi Halmesmäen olevan aika tuore Keskon pääjohtaja, voisi kuvitella kaverin pyrkivän eduskuntaan. Äkkivilkaisulla tuo viinaosastojen perustaminen marketteihin näytti niin poikkeavalta. Olen pitänyt Halmesmäkeä aina vähän värittömänä puurtajana ja siksikin tämä ehdotus hänen...
  3. Olga

    F1-Forumin saunablogi

    Johonkin aikaan yöstä radiossa pohdittiin suomalaisten innostusta blogeihin ja blogittamiseen/bloggaamiseen. Blogeissa kerrotaan omaan elämään tai yhteiskuntaan liittyvistä asioista ja jaetaan kokemuksia. Forumistit ovat tunnetusti innostuneita myös saunomaan ja haluavat jakaa...
  4. Olga

    Milloin aiot äänestää?

    Tänään 4.1. alkaa ennakkoäänestys tasavallan presidentin vaalissa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 15.1. Milloin sinä aiot äänestää ja miksi? Jos et äänestä, voisit kertoa syyn siihenkin, jos haluat. Polli on kuitenkin salainen, koska vaalitkin ovat salaiset.
  5. Olga

    Superpesis 2006

    Vuosi on sillä mallilla, että on syytä katsoa tulevaa kesää. Sopiva avaus on vaikkapa tämä. Ei paha lain! :ahem:
  6. Olga

    Kalliolle kultaa ja hopeaa

    Onnea! :thumbup: Hoppee ei oo häppee.
  7. Olga

    TV2: Poliisi pois tieltä

    Jos BB:ltä maltatte, niin tulkaas katsomaan.
  8. Olga

    Näin naapurissa. Ettei vain meilläkin?

    Hesarin uutinen hätkähdytti. Tuli mieleen Helsingissäkin tapahtuneet katuryöstelyt. Tosin teot ovat olleet pienempiä, vaikka ihmisen pahoinpitelyä hengiltä ei milloinkaan voi vähäisenä tekona pitää. Ovatko Tukholman kaltaiset tapahtumat tulossa Suomeenkin? Miten niitä voisi estää ennalta...
  9. Olga

    Yksittäisiä 'muun urheilun' uutisia

    Jostain syystä Pasi Rautiainen on lähellä sydäntäni. :)
  10. Olga

    Korvaavia töitä sairausloman sijaan?

    Mielenkiintoinen juttu. Uskon, että monilla työpaikoilla on väkeä, jotka löytävät herkästi syitä poissaoloon. Itse olen sairaalloisen tunnollinen ja sen huomaa. :o Oikea käsi oli taannoin ranteesta poikki. Tekeillä oli työ, jota silloin ei kukaan muu voinut tehdä. Kipsikättä piti vetristää...
  11. Olga

    Kerrohan unesi, niin ...

    ... muutkin voivat ihmetellä, mitä pääkopassasi oikein tapahtuukaan. Heräsin reilun parin tunnin yöunesta varttitunti sitten ja uni näkyy (ja unenpuute tuntuu) silmissäni vielä hyvin tuoreena. Unessa olin jossain 'tsunamialueella', jonne oli kertynyt kohtalainen 'vuori'. Siihen vuoreen oli...
  12. Olga

    Kuinka käy Collinan?

    Niin sitä vain muillakin on ongelmia mainosmiljooniensa kanssa. :cool:
  13. Olga

    Miesten keihäänheitto

    Ennakoidaanpas etukäteen, miten suomalaisten käy huomisissa alkuerissä; ketä suomalaisia pääsee jatkoon? Mikä on suomalaisten keskinäinen järjestys? Loppukilpailun tuloksia ehtii ennakoida sitten, kun näkee ketä siellä on, mutta kuka on se kotimainen henkilö, joka on valittu jakamaan...
  14. Olga

    Tapaus Hannawald

    En muistanutkaan, että Hannawaldilla on tullut noinkin paljon menestystä. Parhaiten on mielessä mäkiviikon voittosarja. Lopettamisuutisesta tuli mieleen, että mäkihypyn vaatimus ultrakeveistä 'linnunluisista' hyppääjistä vaati veronsa. Nykyisten sääntöjen mukaan kuitenkin painon ja suksien...
  15. Olga

    Aitoustarkistus

    Jokos Sinun Windows'isi aitous on tarkistettu? Minulta tarkistettiin tänään (hetki sitten) ja luvalliseksi/aidoksi havaittiin. :ahem:
  16. Olga

    Intersukupuolisten lasten leikkaaminen

    Kalevassa on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävät juttu intersukupuolisten lasten leikkaamisesta. Enpä oikein tiennyt, mille osastolle tämän laittaisin ja siksi laitoin tänne. Asiapuolella jäisi huomiotta, mutta odotan kuitenkin asiallista käsittelyä. * Onko lääkärillä tai...
  17. Olga

    Oho, vapaa keskustelu katosi?

    Katosiko muilta?
  18. Olga

    Suomi-tietoutta maailmalle

    Ihan mielenkiintoinen päiväkirja ainakin siltä osin kuin pikaisesti vilkaisin. Katso ja kerro onko Kaiser välittänyt päiväkirjassaan sinun mielestäsi oikeaa Suomi-kuvaa.
  19. Olga

    Merkittävä lahjoitus urheilulle

    Kukakohan tällainen lahjoittaja on? Oletetaan, että Sinä saisit valita kenelle/mille lajille lahjoitetaan 35.000 euroa. Kuka/mikä olisi kohde ja miksi?
  20. Olga

    Selvitys: Puutteelliset valmiudet tsunamiturmassa

    Tiedotustilaisuus TV1:llä klo 11.15 alkaen. Keskustelu jatkuu sen jälkeen. Raportti kokonaisuudessaan on täällä.
Ylös