Hakutulokset

  1. DC

    Rallin MM-sarja vuodesta 1973 alkaen

    Tämä on suorastaan riemastuttava kysymys, jos haetaan nimenomaan yksittäistä kilpailua tiettynä vuonna. Niistä kisoista, joita on itse päässyt seuraamaan, Jyväskylää 1999 on melkeinpä mahdotonta voittaa. Jäätävä kattaus talleja ja timanttisia kuskeja, kisassa aivan valtavan jännittävä...
  2. DC

    Ralliuutisia, vol 2

    Tuli ihan sivuhuomiona mieleen, että Lappi taisi Krisse Sohlbergin haastattelussa sanoa tästä 2019 Jyskälästä, että en ole ikinä vetänyt niin riskillä tms.
  3. DC

    Suurajojen erikoiskokeet

    Korhonen kuvailee huimalta kuulostavaa tilannetta VM:n Suurajo-raportissa (VM 9/95): Harjulla jarruputki katkesi ja minun oli tähdättävä keskelle rengaskasaa, hyvä ettei tullut kolaria "Kytiksen" kanssa. Aikaa tuossa hässäkässä tärveltyi melkoisesti, sillä Korhonen oli pätkätuloksissa vasta...
  4. DC

    Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Tavuakaan en ole tuota kirjaa lukenut, mutta yllättynyt olisin, jos siinä olisi hc-ralliniiloille vielä jotain ihan ennen kuulematonta tarinaa. Toki hc-ralliniilot nyt ei varmaan olekaan kirjan pääkohdeyleisö. Vatanen on kuitenkin Suomessa ns. household-name, ei pelkka rallikuljettaja, joten en...
  5. DC

    Rallitietäjä 2024 - Central European Rally

    2. Central European Rally 2024 Loppukauden ajaksi sarja palaa assulle ja seuraavaksi on vuorossa toisen kerran järjestettävä Keski-Euroopan ralli, joka viime vuoden tavoin vierailee kolmen valtion (Tsekki, Saksa, Itävalta) alueella. Neuvillellä toinen ottelupallo - jääkö Japaniin jännättävää...
  6. DC

    Esapekka Lappi

    Pidän tätä tilanteen ja olosuhteet huomioon ottaen ammattilaiselta vähän erikoisena ulostulona. Jos ajetaan kauden kolmanneksi viimeistä rallia ja tallin kaksi vakikuskia ovat mukana kuljettajien mestaruustaistelussa + talli on kärjessä merkkipisteissä, niin eikö tuollainen tehtävä...
  7. DC

    Kotimaisten rallien historia

    Tämä olisi suurinpiirtein EuroJackpot-päävoittoon rinnastettava homma. Järjestäjien tavoitteena oli tehdä kaikkien aikojen pisin Hankis ja voittaja, Ruotsin Carl Orrenius, viettikin 42 erikoiskokeella yli seitsemän ja puoli tuntia. Reitti oli vaatimattomasti...
  8. DC

    Rallin MM-sarja vuodesta 1973 alkaen

    On kyllä ollut melkoista fair play -meininkiä ranskalaisittain. Näin asiasta uutisoitiin Suomessa tuoreeltaan. Eikä Hannu toki malttanut olla ottamatta asiaan kiinni kuukautta myöhemmin VM:n palstallaan. HS 26.1.1979 HS 27.1.1979 VM 3/79
  9. DC

    Chilen MM-ralli 2024

    Chile kirjoihin ja kansiin. https://f1-forum.fi/threads/rallitietaejae-2024-rally-chile-biobio.24533/post-2410761
  10. DC

    Rallitietäjä 2024 - Rally Chile BIOBÍO

    Olipahan taas verrattomat ralli Chilen kukkuloilla. Rallitietäjän osalta pöydän putsasivat Tsiiem ja iceman1988, molemmat keräsivät huimat 19 pistettä. Kokonaistilanteessa tämä tarkoitti sitä, että Tsiiem karkasi kärjessä 10 pisteen karkumatkalle. Mutta kun kaksi kilpailua on jäljellä, niin...
  11. DC

    Rallivideoita

    Ei ainakaan äkkiseltään muista aiemmin nähneeni. Tunnelmallinen video kerta kaikkiaan.
  12. DC

    Ralliuutisia, vol 2

    Tuossa yllä se oli jo hyvin niputettu, mutta tosiaan se "tasa-arvo" ei välttämättä (tai jopa todennäköisesti) toteudu kuin paperilla. Asetelma tuskin on kovin tasaväkinen, jos esim. auton kehittämisen suhteen (mahdollisesti keskenään eriäviä) mielipiteitä yrittävät saada läpi tallissa 10 vuotta...
  13. DC

    Ralliuutisia, vol 2

    Toisaalta, jos edustaisit tahoa, joka on sijoittanut Fourmaux'n uraan rahaa, haluaisitko hänen ajavan M-Sportilla käytännössä ilmaiseksi (perustuu olettamukseen ettei Malcolmilla ole ensikään vuonna mahdollisuutta pitää varsinaisia palkkakuskeja) vai menisitkö Hyundaille keräämään ne rahat, mitä...
  14. DC

    FIA rakentaa rallia.

    https://www.mtvuutiset.fi/videot/video/prog20862568#gs.fx95rs Abiteboulin mietteitä (taitaa olla Tuomisen Akropoliksessa tekemästä haastattelusta). Ihan mielenkiintoisia ajatuksia - eritoten tietysti siksi, että tulevat tällä hetkellä MM-sarjassa vaikuttavan tallipäällikön suusta.
  15. DC

    Chilen MM-ralli 2024

    Oli kyllä jotenkin kuvaan sopiva lopetus tämä.
  16. DC

    Vanhoja rallikarttoja ja -reittejä

    IL 7.7.1990
  17. DC

    Rallivideoita

    Tästä Metro 6R4:n totaalituhosta on pyörinyt klippi netissä jo ainakin 20 vuotta, mutta on se sen verran raju mälli, että kestää vielä ainakin yhden noston. Ja aivan uskomaton tuuri kyllä käy, ettei yksikään katsoja tai kuvaaja jää alle.
  18. DC

    Chilen MM-ralli 2024

    Jotenkin tekee mieli jatkaa juuri tähän viestiin, että oli kyllä jollain tapaa ankea ja masentava aamupäivän lenkki Chilessä. 8-kertainen maailmanmestari leikkii esikouluikäistä haastatteluissa ja tekee vielä kaiken kukkuraksi hänelle hyvin epätyypillisen tyylittömän tempun vaihtamalla renkaan...
  19. DC

    Chilen MM-ralli 2024

    Halttunen kertoi viimeksi Maikkarilla kommentoimassa ollessaan, että Ogier oli itse heittänyt vitsiä aiheesta, että voiko tässä käydä vielä niin että hänen tulee Pirellin renkaita ikävä. Eihän se nyt toki mitään tarkoita, mutta kuitenkin.
  20. DC

    Chilen MM-ralli 2024

    Ogierin tilanne näytti siltä että ihan kuin Mestari olisi ajanut silmällä ja meni sitten miinaan.
Ylös