Täytyy vielä tarkistaa huolellisemmin, mutta viimeisin Ahvenanmaalla ajettu ralli voisi olla vuoden 1981 Junnu-Cuppiin kuulunut Viking Line-ralli (7.2.1981). Kahdeksan erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 66,8 km (40% kisan kokonaismäärästä). Yleiskilpailun voittoon ajoi myöhemmin urallaan mm. Juha...
Jatketaan kilpailukalenteri-teemalla.
1979:
1989:
Täytyy sanoa, että tarjontaa on riittänyt. Esim. tammi-helmi-maaliskuussa 1989 on Etelä-Suomen ammattikatsojilla ollut aika tiukka ohjelma, yhdeksään viikkoon kahdeksan kisaa: SM Car Parts-ralli, Junnu-SM 100-ralli, Keimola-ralli, Sveitsin...
Avataan peli vuodella 1986. Off-season on ollut melko lyhyt.
Sivuhuomiona: en tiedä jokkiksesta mitään enkä ole sitä käynyt katsomassa sitten 90-luvun alun, mutta näissä jokkiksen kilpailumäärissä ainakaan tuolloin 80-luvulla ei ole kyllä mitään järkeä. Esim. maaliskuussa 1986 on Suomessa...
Kyllä. Ja ehkä Tomin nuoteista-tyyppisen formaatin rento jutustelu voisi saada yleensä julkisuudessa jokseenkin jäyhää Mäkistä myös kertomaan tarinoita tavanomaista vapautuneemmin.
Olen siitä ennenkin tainnut jossain mainita, mutta erityisesti tuo Italia-kuvion kaatuminen silloin 1989 olisi...
Lasse Erolan Maailmanmestari Tommi Mäkinen kirjan mukaan Mäkinen totesi kaveriporukassaan alkukesällä 1994 (alkukauden epäonnisten Nissanin F2-kisojen jälkeen): Minä lopetan koko rallitouhun. Ei tästä tule mitään. Minä palaan metsäkonehommiin.
Pian tämän jälkeen Jouhki saikin sitten sovittua...
Täysin samaa mieltä. Se, että pesee Auriolin vuonna 1993 Korsikalla kertoo riittävästi. Ja Delecourin "prime" kiistatta päättyi tuohon ikävään liikenneonnettomuuteen.
Kyllä. Ja sanoisin myös, että ne vähäiset klipit, mitä Bernard Darnichen ajosta on saatavilla, puhuvat myös sen puolesta, että...
Veikkaan että tämä oli ennemminkin huhujen asteella... toki totuus voi olla ihan muutakin. Olisiko auto kuitenkin ollut sitten Coupe S2, jota SMS ajatti jossain kisossa 1993? Ja ehkä (viimeistään) niiden tulosten perusteella todettiin kömpelön aihion olevan niin kaukana moderneista...
Juu, Torinossa kisakuntoon valmistettu Integrale on ollut varmasti eri peli kuin Kellokosken verstaalla kasattu. Ja varmasti myös Schmidt Motorsportin Audi on ollut Turun suunnalla rakennettua pätevämpi versio (olkoonkin, että jälkimmäisessa paikassa tehtiin sittemmin ihan kv. tason kilpureita)...
Varmasti sekä Peugeotilla että Lancialla on ollut verkot vesillä 1986 Jyväskylän suhteen, ja juuri tuohon kisaan vapaista kuskeista listan kärjessä ovat luonnollisesti olleet Mikkola ja Blomqvist. Muita on sitten takuulla harkittu vasta, kun nämä herrat ovat päätöksensä tehneet. HS muuten kertoi...
Tuo saaga on muistaakseni dokumentoitu johonkin tällä foorumilla, olisiko jopa tähän ketjuun? Mutta joka tapauksessa, tuo siirto tehtiin kaiketikin suurin piirtein saman aikaisesti, eli samalla kun Sainz ja Repsol marssivat Lancialle, menivät Kankkunen ja Auriol samasta ovesta mutta toiseen...
Se oli siinä. Hienoin aikakausi rallin maailmassa, jota olen itse päässyt todistamaan. Sen lisäksi, että autot olivat kaikkien aikojen hienoimpia rallipelejä, oli kilpailu usein äärimmäisen tasaista ja jännittävää. Tässä on hyvä ottaa Antti Syvälahden hieno tiivistys B-ryhmän aikakaudesta...
Jotain pitäisi kyllä keksiä, kunhan nyt ei kuitenkaan Huttuselta mene kysymään musiikkivinkkejä. Kokeilisi paluu juurille-hengessä vaikka jokelalaisen runolaulaja Martta Pullin tuotantoa jos sieltä löytyisi ne puuttuvat muutamat kymmenykset per kilometri.
Vähän kaipaisi Suniselle kyllä sitä yhtä napsua vielä lisää. Siis ihan ok suoritus, varmasti osaltaan vaikea kisa ja uusi auto, että ihan ymmärrettävää, että toistaiseksi tulos on mitä se on. Mutta onko se ok suoritus sellaiselle kuljettajalle, joka haluaisi ensi kaudeksin pitää jalan sen oven...