Tämä on muuten aikamoinen suoritus, sillä kausi 1980 oli - tai sen piti olla - Mikkolalle eräänlainen välivuosi, kun suuri osa ajasta meni jo Audin testaamiseen. Ei Hannu turhia lomia ole malttanut pitää.
Mitä rankingiin yleisellä tasolla tulee, niin metodi on periaatteessa ihan oikean...
Jos oli Gustavo Trellesin N-ryhmän voitto Suurajoissa 1989 kova juttu, niin sitä oli myös Jorge Recalden ryhmävoitto vuotta aikaisemmin. Itseasiassa vuoden 1988 Suurajojen N-ryhmän kisa on ollut paperilla todella kova: mukana luonnollisesti koko SM-kärki Mäkinen, Vierimaa, Hämäläinen...
Ilmeisesti juuri tästä syystä Mikko Sundström ajoi 1985 RAC:ssa pitkät pätkät ensimmäisenä autona, ja lopulta suistuikin pahassa paikassa tarinan mukaan juuri siksi, ettei edellä ajavien jarrutusjälkiä ollut.
Juuri näin. Hannu oli kahdeksassa peräkkäisessä RAC:ssa (1977-1984) huonoimmillaan toinen. Jos juuri tuolloin, vuonna 1985, olisi joku voinut RAC-voiton Hannulta viedä, olisi se ollut mestaruuskombo Salonen ja Peugeot. Lanciat ja Pond olisivat ajaneet kolmossijasta, näin veikkaan.
Äh, tulipas helppo virhe. Kiitos korjauksesta.
Tämä on muuten hyvä pointti. Safarin hurjan mällin jälkeen Korsikalla kulki ihan ok, mutta sitten Kankku oli epätyypillisen vaisu yleensä hänen vahvoihin kisoihin lukeutuneessa Kreikassa. Lopputulos oli toki siedettävä (kolmas), mutta esim. Armin...
Tässähän on jännä, että vastoin yleistä käsitystä (eli vastoin sitä miten juttu yleensä kerrotaan) Markku ehti ulosajonsa jälkeen nousta vielä uudestaan Henkan edelle EK56:lla, kunnes Henkka meni sitten viimeisillä pätkillä menojaan.
Tämä on aivan kauhea sääli, että homma näkemättä. Markku on...
Lähtöpaikat toiseen päivään...
26 Trelles
27 Gaban
36 Grönholm
39 Geitel
45 Kalliomaa
...ja kolmanteen päivään
16 Trelles
20 Geitel
21 Gaban
23 Kalliomaa
26 Grönholm
30 Skoghag
Ja sen verran täytyy vetää takaisin, että Hirvelälle merkityssä ryhmäpohjissa on pakko olla minuuttivirhe. Ei ole...
Varmasti alkoi olla jo jonkinmoista väsymystä ilmassa ja sen lisäksi täytyy muistaa, että Kankkunen oli noihin aikoihin myös perustanut perheen ja sai esikoispoikansa keväällä 1994. Tietenkään ei voi sanoa, että "näin se on", mutta kovin ymmärrettävää olisi, jos myös tämä on näiden raskaiden...
N-ryhmän tapahtumat herättivät keskustelua toisaalla niin kokeillaan nyt laittaa näillekin vanhaa kaavaa noudattaen oma ketjunsa.
Ottamatta kantaa siihen, onko yllä mainittu Trelles N-ryhmän kaikkien aikojen kuningas (voi hyvinkin olla, mutta vaatii tarkempaa perehtymistä tilastoihin), mutta...
1986 olisi kolmannella vedolla menty varmasti karmeaa kyytiä. Erona kahteen edelliseen vuoteen oli vielä se, että nyt ainakin Lancialla oli käytössään Pirelliltä samaa rengasseosta, jota käytetiin myös F1-kisojen aika-ajoissa.
Kun jokaiselle pätkälle pystyttiin heittämään uudet kumit alle, ja...
En tuota johtopäätöstä allekirjoita. Olen ennenkin käyttänyt esimerkkinä, että jos Vataselle olisi sattunut joku uran päättänyt onnettomuus ennen Portugalia 1985, vastaava teoria olisi vallalla myös hänestä. Eli erinäköisestä epäonnesta ja vajaista sarjoista kärsinyt lahjakas kuljettaja sai...
...tai jos Tommi ei olisi suistunut hisseauton öljystä betoniesteeseen ekana päivänä, niin Sainzin keskeytys vikalle pätkälle olisi jäänyt vaille suurempaa huomiota.
Kun kerran erikoiset suorituspaikat mainittiin, niin pakko laittaa vielä tämä:
Täysi rähinä Leppävaaran Maxin parkkipaikalla vuonna 1984. Nykyisin suorituspaikan päällä pönöttää kauppakeskus Sello. Huomiota herättävän Volkkarin pakun ratissa sittemmin rallin puolella meritoitunut Ilkka Riipinen.