Hakutulokset

  1. Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

    Oikein. Ja ennen kaikkea vertasin tai yritin verrata tuolloin asennekasvatuksen toivotusta suhteessa yhtä suhteellisesti tallimääräyksiin. Toisin sanoen kerran voi noudattaa tai kun tarve on erittäin suuri toistuneesti lähinnä ilmiselvässä mestaruustaistelussa omien mahdollisuuksien mentyä...
  2. F1 Televisiointi muissa maissa

    Tämän vuoden Italian Grand Prix juurikin Monzassa ja italialaisittain oli katastrofi. Ei vain Ferrarin umpihuonon kauden osalta puhuttaessa vaan myös katsojalukujenkin jälkeen. RAI ei Italiassa toista vuotta peräkkäin vaivautunut näyttämään kauden lähtökohtaisesti ainoaa suoraa vapaiden...
  3. F1 Televisiointi muissa maissa

    Silverstonen kilpailu Englannin Grand Prixinä oli tänä vuonna tietenkin Channel 4:n osalta vuoden ainut kisa. F1:n 70-Vuotisjuhlakilpailu tai Silverstonen Tupla ei valitettavasti ainakaan näillä näkymin päässyt Englannissa koronan poikkeusoloihin vedotenkaan vapaaseen näyttöön Englannissa vaan...
  4. F1 Televisiointi muissa maissa

    Tässä vielä ORF:n katsojaluvut tältä vuodelta, kesän ja syksyn osalta tässä vaiheessa viime viestin jatkona kun ei mahtunut edelliseen viestiin: ORF:n Katsojaluvut Red Bull Ringiltä, Steiermarkista/Styriasta/Red Bull Ringin Tuplasta, Hungaroringiltä, Silverstonesta, F1 70:n Vuoden...
  5. F1 Televisiointi muissa maissa

    On tullut aika laittaa Saksan RTL:n ja Itävallan ORF:n katsojalukuja kauden ajalta. Kausi on vähemmän yllättäen ollut poikkeuksellinen koronan takia. Katsojaluvut saksalaisittain ovat olleet yllättävän ristiriitaisia. Ne ovat olleet Sebastian Vettelin vaikeuksista huolimatta yllättävänkin...
  6. Formula 1 - 2020 - 8 - Italian GP

    Tämän vuoden Monzassa tässä vaiheessa kautta oli yksi muukin hyvä asia toki yllätysvoittajan ja yllätyspalkintokolmikon lisäksi: Kun Monzan kisa saatiin ajetuksi niin mikäli kaikkein pahin eli tässä vaiheessa korona alkaisi laukata samalla tapaa kuin keväällä tai talvella niin MM:t...
  7. F1-Televisioinnin oikeudet Suomessa

    Elokuun F1-kisat kotimaisen formulakesän 2020 osalta tulevat vielä tähän alle viime viestin pohjalta: F1:n Katsojaluvut Kesällä 2020 MTV:n Kanavilla ja C Moressa Silverstone: F1 Extra-oheisohjelmaa katsoi muka väitetysti keskimäärin 247 000 katsojaa ja katsojahuippu oli 253 000 katsojaa...
  8. F1-Televisioinnin oikeudet Suomessa

    Vihdoin ja viimein on aika käsitellä tämän vuoden kotimaisia F1-katsojalukuja. Viimeksi kotimaisia katsojalukuja onkin julkaistu 10.2 tänä vuonna. Eli parin päivän päästä olisi tullut jo 7 kuukautta tuostakin. Kausi on ollut koronan takia poikkeuksellinen. Kausi venyi, tulee venymään ja...
  9. F1 Televisiointi muissa maissa

    Pian tulevat kyllä vihdoin ja viimein nuo tämän kauden ensimmäisten kilpailujen katsojaluvut. Tänään tai huomenna tilanteen mukaan. Kun ensin tulee nuo kotimaan puolen katsojaluvut. Kauteen tulee muutenkin venymistä kun kauden viimeiset kisat ajetaan joulukuussa niin nehän...
  10. Suomalaista Formulataivalta 40 vuotta

    Hollannin Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 31.8.1980 Zandvoortissa. Kilpailun voitti Nelson Piquet, Rene Arnoux oli toinen ja Jacques Laffite oli kolmas. Kilpailun mitä todennäköisimmin olisi oikeasti voittanut Alan Jones aussin ollessa huonoimmillaankin vähintään...
  11. Turhien F1 kysymysten/vastausten/asioiden toikki

    Ei ollut vuoteen 2003 mennessä tuota nk. Yhteisaikakilpailujen Sääntöä enää olemassa 9 vuoteen. Muistelet varmaankin erillistä, punaisten lippujen ajalta otettavaa lopputulosten yleistä sääntöä. Vuonna 2003 Interlagosissa toimittiin viimeisen kerran sen hetken ja yleisesti ottaen F1-väen...
  12. Turhien F1 kysymysten/vastausten/asioiden toikki

    Itse asiassa löytyy aika montakin ellei ihan kaiken laskien useita kymmeniäkin sellaisia tapauksia. Vuosina 1981-1994 F1:ssä olleen nk. Yhteisaikakilpailujen Sääntöjen ollessa mahdollisia punaisten lippujen tilanteessa aina ensimmäisenä ruutulipulla ollut kuljettaja ei välttämättä säännön takia...
  13. Turhien F1 kysymysten/vastausten/asioiden toikki

    Viime vuoden ohitusmäärät lajissa olivat seuraavat kokonaislukuna kun ihan alustavin ja kritisoitu pienin mahdollinen luku eli 760 ohitusta tai senkin alle ei pitänyt paikkansa. Aiemmin näitä hieman tiedusteltiin 9.11.2019 viime vuonna, mutta silloin vielä kausi oli kesken kun enää tietenkään...
  14. Turhien F1 kysymysten/vastausten/asioiden toikki

    Näinpä.
  15. Suomalaista Formulataivalta 40 vuotta

    Itävallan Grand Prix ajettiin tänään tasan 40 vuotta sitten 17.8.1980 Österreichringillä. Kilpailun voitti Jean-Pierre Jabouille, Alan Jones oli toinen ja Carlos Reutemann oli kolmas. Jean-Pierre Jabouille sai äärimmäisen ansaitusti uransa toisen, viimeisen voittonsa vihdoin ja viimein...
  16. F1-Uutisia 2020

    Itse asiassa Hülkenberg oli kyllä jo lajissa, mutta vain testikuljettajana Williamsilla olemalla ajamatta kisoissa. Nico Hülkenbergin korvaaja Williamsin testikuljettajana vuodesta 2010 eteenpäin vuoteen 2012 asti oli Suomen Valtteri Bottas.
  17. F2 & F3 - 2020 - 6 - Espanja

    Barcelonan Tilanne Pikkuluokissa Itse aiheeseen liittyen tulee olemaankin tämän päivän F2:n kisa ja myös varmasti F3:nkin omalla tavallaan mielenkiintoista seurattavaa. Pitkälti formuloita ajatellen kun eihän elokuun ajalla ole Espanjassa ajettu kun ne ovat olleet enimmäkseen ajankohtana...
  18. F2 & F3 - 2020 - 6 - Espanja

    Ei mitään! Ilman muuta on hienoa, että kirjoitat selvästi ajatustasolla ja näkyvästi aikomuksia. Ilman muuta myös kannattaa jatkaa muistakin luokista kirjoittamista kun vain pystyy. Varsinkin kun niistä ei ole koskaan liikaa juttua näinä päivinä ollut. Tai nk. Modernina Vanhempana...
  19. F2 & F3 - 2020 - 6 - Espanja

    No jaa... Aihealueitani ei myöskään ole ollut koskaan tarkoitettu monologiksi. Harmittavasti ei vain ole ollut paljonkaan niitä keskustelijoita. Tai toisinaan edes mielipiteen kertojia joissakin toikeissa. Muuta kuin huonoimmillaan erittäin negatiiviisissa merkeissä. Aihealueenikin osin...
Ylös