2008 Bahrainin GP 4.-6.4 - Ennakko

Kulkki

Well-known member
Liittynyt
21.10.2007
Viestit
245
Toivon, että aikaisemmin myös pärjänneet pärjäävät nytkin. Eli kovasti pisteitä Kubicalle ja Trullille. BMV ollut erityisen hyvä kahdessa edellisessä kisassa ja samaa näyttöä odotan edelleen.

Nelsinho jo Glock voisivat jo alkaa pärjäämään. Näyttää niin toivottomalta heidän suoritukset tähän mennessä.

Edellisen kisan lperusteella ja tulevan radan luonteen perusteella Heikki pieksee taas Lewiksen. Massa tod näk yllättää Kiminkin.
 

jameson

Well-known member
Liittynyt
19.2.2007
Viestit
3554
odotan burdeelta kyllä pientä petraantumista. tosin ei viime kisa ollut omaa syytänsä kenties mutta kuitenkin.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
formulastara sanoi:
No tältä kaudeltahan tilanne olisi suurella todennäköisyydellä 1-1, jos Kimin auto olisi kestänyt aika-ajoissa Melbournessa. Ja sanonpahan jälleen, että kuten viime kauden loppupuolisko osoitti, niin kun auto alkoi sopimaan Kimille, niin Massa jäi aika-ajoissa useimmiten taakse. Loppukauden saldohan oli 6-3 Kimille. Täytyy palata tähän joskus kauden puolen välin paikkeilla uudestaan. Uskoisin kuitenkin Kimin olevan myös jatkossa niskan päällä, kun on kerran sinne saanut itsensä kammettua. Minusta se siis on ihan oikeasti todennäköistä, eikä vain fanitusmutua.
Kokonaisuutta katsottaessa Kimin pitäisi mielestäni olla Massan edellä joka mittarilla, minä kun en edelleenkään kykene pitämään Felipeä kaksisena mittarina tasaisuutensa suhteen. Yksittäistapauksissa hän kuitenkin kykenee Kimin haastamaan ja Bahrainia pitäisin suht otollisena paikkana sille.
 

formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
Bobakki sanoi:
Kokonaisuutta katsottaessa Kimin pitäisi mielestäni olla Massan edellä joka mittarilla, minä kun en edelleenkään kykene pitämään Felipeä kaksisena mittarina tasaisuutensa suhteen. Yksittäistapauksissa hän kuitenkin kykenee Kimin haastamaan ja Bahrainia pitäisin suht otollisena paikkana sille.
Njoo, jos ei Massa pysty kisavauhdissa haastamaan Bahrainissa, niin ei ehkä missään. Tosin Turkki tuntuu olevan Massan bravuuri. Ei tosin kisavauhti sielläkään ollut Kimin tasoa viime vuonna. Ohitse Kimi ei kuitenkaan päässyt.
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8257
Sijainti
Helsinki
Michelin miehenä ja McLarenilla ei juuri ongelmia ollut aika-ajoissa. Viime kaudella ongelmana oli vielä loppukaudellakin renkaiden saaminen toimimaan yhdellä kierroksella. Se tuntuu olevan kyllä ihan Ferrarin yleisongelma, jonka ansiosta auto ei sitten syö renkaita kisan aikana kilpailijoiden tyyliin.

Kummallista tosin oli viime aika-ajoissa se, että tyhjällä tankilla Kimi kuitenkin oli ylivoimainen. Heti kun oli kisabensat mukana, niin taas oli ongelmaa renkaiden toiminnan suhteen?

Väittäisin kuitenkin Kimin olevan edelle myös "aika-ajajana". Se, että Massa on pystynyt haastamaan ja pystyy vieläkin silloin tällöin haastamaan, ei ole mikään ihme. Tuskin kaveri ajelisi Ferrarilla jos ei osaisi jotain. Onhan se nyt saanut oppia itseltään suurelta Schumilta. Ihan kaikki oppi ei kuitenkaan ole tainnut perille mennä :D
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Bobakki sanoi:
Uskallan veikata (täytyyxmuntodistaaniinQ?), mutten oikein ymmärrä, että miksi.
Ei, kunhan kiusin (jotain oppinut täälläkin). Veikkaukset ovat olleet työpaikkoillani sellaisia porukkahengen vahvistajia, mutta täällä on asia ehkä vähän toisin.

Mitä tulee Surerin tiimitaistoihin, niin näyttivät valitut parit olevan yhtä (Hamilton-Kovalainen) lukuunottamatta olevan varsin selvää kauraa. Piquet tuskin yltää tallikaverinsa tasolle koko kautena, Glock tarvinnee lisää aikaa tai Trullin tason tippumisen, mikä ei tosin olisi mikään erikoinen tapahtuma. Fisicon otaksun olevan edelleen Sutilin edellä, mutta veikkaan saksalaisen kykenevän kauden loppupuoliskolla Fizzyn haastamiseen
Ehkä se taisto oli väärä sana, mutta arviointeja kuskien välillä kyllä. Sittenhän sen näkee. Muistaakseni Surer arvioi talvitestien perusteella, että eniten ongelmia TC-katoamisessa on Massalla, Piquetilla ja Sutililla. On ollut varsin hauska nähdä, että viimekauden parjatut Renault-kuskit Kovalainen ja Fisichella ovat pärjänneet uusissa tiimeissään mainiosti, etenkin kun muistaa että tallikaverit ovat jo yhden kauden kisailleet talleissaan. Eikä Renault ole noussut mihinkään viime kaudesta huolimatta kaksinkertaisen maailmanmestarin paluusta (viime vuonna kahden kisan jälkeen 8p, nyt 6p).
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
jupla sanoi:
On ollut varsin hauska nähdä, että viimekauden parjatut Renault-kuskit Kovalainen ja Fisichella ovat pärjänneet uusissa tiimeissään mainiosti, etenkin kun muistaa että tallikaverit ovat jo yhden kauden kisailleet talleissaan. Eikä Renault ole noussut mihinkään viime kaudesta huolimatta kaksinkertaisen maailmanmestarin paluusta (viime vuonna kahden kisan jälkeen 8p, nyt 6p).
Ei kai Heikki nyt parjattu ole? Yhden näkemäni arvion mukaan Heikki oli listattu jopa neljänneksi viime vuoden kuskiarvioinneissa. Millä vaan tavalla tarkasteltuna Kovalaisen loppukausi oli minusta varsin hieno.

Pitäisin Fisicon suorituskykyä vahvasti riippuvaisena siitä, kuinka hyvin rata sopii hänen ajotyyliinsä ja alkukauden radat ovat tuolla listalla korkealla. Kokisin, että Renault hyötyi tästä jokseenkin suhteettomasti viime vuonna alkukaudesta, Australia on omalla Fisico-listallani kärkipäässä. Juurikin tällä perusteella odotan Sutilin parantavan, kunhan päästään Eurooppaan.

Edit: ja niin, ehkä otan formulat turhan vakavasti osallistuakseni minkään sortin veikkauksiin.
 
Viimeksi muokattu:

Vilkku

Not member anymore
Liittynyt
26.1.2005
Viestit
1293
Kimiä suotta moititaan aika-ajon huonoudesta.
Kimi on Massaa parempi toisessa aika-ajossa ja sen perusteella saa valita taktiikkansa kolmanteen aika-ajoon, johon Kimi sitten tietty ottaa suuremman bensalastin kuin Massa. Siksi tahtoo jäädä Massan jälkeen kolmannessa aika-ajossa.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Vilkku sanoi:
Kimiä suotta moititaan aika-ajon huonoudesta.
Kimi on Massaa parempi toisessa aika-ajossa ja sen perusteella saa valita taktiikkansa kolmanteen aika-ajoon, johon Kimi sitten tietty ottaa suuremman bensalastin kuin Massa. Siksi tahtoo jäädä Massan jälkeen kolmannessa aika-ajossa.
Viime kisan aika-ajon suhteen koko jutun juju on siinä, että puolen sekunnin ero oli suhteeton verrattuna bensalastiin.
 

jameson

Well-known member
Liittynyt
19.2.2007
Viestit
3554
Bobakki sanoi:
Viime kisan aika-ajon suhteen koko jutun juju on siinä, että puolen sekunnin ero oli suhteeton verrattuna bensalastiin.

juu siinähän kimi sanoikin että ei oikein natsannut vika osio, renkaista johtuen vissiin taisi olla syy. kukin miten sen nyt tahtoo tulkita
 

Eddie Rickenbacker

Yhdeksän kierrosta
Liittynyt
14.12.2007
Viestit
315
Sijainti
Suomi - Finland
Koska Bahrainissa ei koskaan sada muuta kuin hiekkaa niin tulokset on aika selviö ennen kisaa: aika-ajoissa Räkä paalulle, Massa kakkosruutuun, Hämi kolmonen, Heka nelonen, bemarit ja alonso, rosberg, redbullit ja touhotat perässä. Vikaan riviin Intian Voimat.

Kisassa Kimi ajaa paalulta voittoon umpitylsässä perässäajelu-kisassa, Massa toinen, Hami kolmas ja Kubica neljäs. Heikki keskeyttää käännettyään rattia väärään suuntaan päin varikkomuuria. Vetteliltä hajoaa kone, Fisisellalta hajoaa kone, Sutililta hajoaa kone ja Bourdaisilta myös. Alonso nappaa säälipinnan Koviksen keskeyttäessä. Tässä vielä ihan selvyyden vuoksi:

1. Räikkönen
2. Massa +9.003
3. Hamilton +30.459
4. Kubica + 1.04.603
5. Heidfeld + 1.05.059
6. Trulli +1kierros
7. Rosberg +1kierros
8. Alonso +1kierros
---
 

mh_84

Well-known member
Liittynyt
13.5.2005
Viestit
930
Bobakki sanoi:
Arvaisin ehkä itsekin tuohon suuntaan. Olen taipumassa sille kannalle, että Kimi ei ole erityisen hyvä aika-ajaja, sen sijaan Massalle se näyttäisi olevan suurin vahvuus. Kimin ei kyllä tarvitsekaan olla, sikäli hyvä hän on kisoissa.
Tämä on tosiaan ollut outoa viime kaudesta lähtien. Ennen sitähän Kimiä pidettiin hyvänä aika-ajajana. Itse en vielä menisi tuota uskomusta kumoamaan, taitaa vaan olla ettei sitä Ferraria saa Kimin haluamaan iskuun aika-ajoon, uhraamatta kisavauhtia.
Toisaalta, Malesian aika-ajon toisessa osiossa oli nähtävissä muutosta. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta en usko että Kimi Ferrarilla olisi ennen tuota ollut kertaakaan selvästi nopein missään aika-ajossa.
 

Eddie Rickenbacker

Yhdeksän kierrosta
Liittynyt
14.12.2007
Viestit
315
Sijainti
Suomi - Finland
Arvaisin ehkä itsekin tuohon suuntaan. Olen taipumassa sille kannalle, että Kimi ei ole erityisen hyvä aika-ajaja, sen sijaan Massalle se näyttäisi olevan suurin vahvuus. Kimin ei kyllä tarvitsekaan olla, sikäli hyvä hän on kisoissa.
Kimi on vahva kisoissa vain sen takia että Massan vauhti on tukahdutettu. Jos vielä elettäisiin villiä 80-lukua niin Massa olisi säälimättä jättänyt Räikkösen taakseen Malesiassa. Tuo varikkofarssi oikeastaan kruunasi koko komeuden: Massa hidastelee edelliskierroksella reippaasti jotta Räkä ehtisi edelle varikolta päästyään. Sen jälkeen ei edes ohitusyritystä, vain roikkumista perässä vaikka kevyempi auto käytössä.

Yksi kestovitseistä on tämä Räikkösen ainainen painavampi auto, jolla selitetään tappiot Massalle. Voisin vaikka lyödä vetoa että molemmilla oli Malesiassa vain marginaalisia eroja bensakuormassa, eihän Räkä tullut kuin kiekkaa myöhemmin varikolle.

Olen taipumassa sille kannalle, että Kimi ei ole erityisen hyvä aika-ajaja
Olet sitten tainnut seurata laput silmillä fykkösiä viimeiset vuodet...
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Eddie Rickenbacker sanoi:
iOlet sitten tainnut seurata laput silmillä fykkösiä viimeiset vuodet...
Ja sinä Kimi-lasit päässä? :alppu:
 

amino

Rekisteröitynyt käyttäjä
Liittynyt
22.5.2005
Viestit
252
Henkilökohtaisesti uskon, että Bemari yrittää vihdoin nousta paalulle. Muuten homma on ihan taktiikoista kiinni. Mutta 6 kärkiautoa löytyy Ferrarin, McLarenin ja Bemarin pilttuusta ellei sitten tapahdu jotain odottamattomia ongelmia tai jotain höyryvetoja. Webberiltä odotan vahvaa suoritusta (Toivottavasti Renaultin moottori vaan kestää myös kisassa eikä mies törttöile kisan aikana). En usko, että Toyota (lue: Trulli) pystyy tekemään Malesian toisintoa.

Kisassa Ferrari on varmasti vahvoilla mutta Massasta riippuu taas paljon. Samassa ryppäässä Bemarilla ja McLarenilla voi ollaa tiukkaa vääntöä. Alonsollahan oli viime vuonna ongelmia juuri Bahrainissa ja Heidihän vei tuplamestaria ihan mukavasti.

Mielenkiinnolla odotan myös Nicon esitystä - kaveri on innoissaan radasta mutta onko uusi auto kuitenkin floppi vai voiko radan pinta vaikuttaa muka noin paljon suorituskykyyn mitä Malesia näytti.

En lähde tämän kummemmin omia veikkauksia tekemään. Omia ajatuksia vain puran auki.

--
Off topiccina:
F1-Manager kisassa taidan pitää vanhan setupin ja kerätä rahaa kunnon autoa varten enkä tuhlata pieniä tuloja vaihtopalkkioihin. Saatan vähän kärsiä skabassa mutta se maksaa itsensä myöhemmin takaisin sillä nykyisellä budjetilla tehtävät muutokset söisivät enemmän rahaa kuin menestys parissa seuraavassa kisassa toisi takaisin. Sijoitus Forumin liigassa 1. ja Overall rankingissa jaetta 8. (kahden sadan muun kanssa mutta kuitenkin).
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Vice sanoi:
Ja sinä Kimi-lasit päässä? :alppu:
Jos koko viestiä satuit lukemaan niin sellaista vaikutelmaa tuskin saa.

Ja on sinullakin (aikaisemmista viesteistä päätellen) jonkinlaiset Honda-lasit päässä. ;) Tosin on minullakin sinivalkolasit...
 
Ylös