30 päivän musahaaste

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Albert Oil
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
On hieno ääni naisella. Toinen, aika erilainen ääni, josta pidän tosi paljon (en siis varsinaisesti rakasta, kuten en Lisa Gerrardin ääntäkään) on Beth Gibbons.

Tästä tulikin mieleen, että minua on jo pitkään vaivannut erään aivan tietyn naislaulajan, jota ex-puolisoni yhtenä kesänä kuunteli, nimen unohtaminen. Sillä oli jollain tavalla samantapainen laulusaundi kuin London Grammarin laulajalla ja genrenkin suhteen ollaan siellä suunnalla, joskin muistaakseni se oli hivenen avantgardisempi. 2000-luvun artistista on kuitenkin kyse ja muistaakseni esiintyy nimellään eikä bändin nimellä. Tuliskohan JPP:lle ketään mieleen?
 
Ei kyllä ihan äkkiseltään tule yhtään kunnon ehdotusta mieleen.

Hiukan tuosta tosin tuli jostain syystä mieleen Tracy Chapman, mutta hänellä on kyllä aika paljon matalampi ja tummempi ääni plus hänet varmaan tietää apaut kaikki muutenkin. Toinen joka samoin jostain syystä tuli mieleen on Sigur Rósin Jónsi, joka puolestaan on mies, mutta vetää korkeammalta kuin moni nainen. Ja on tehnyt levyjä omalla nimellään.
 
Ylös