#7 Kimi Räikkönen 2014: Back in Maranello

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Har*

Well-known member
Liittynyt
29.7.2010
Viestit
1331
On tämä kausi kieltämättä ollut ihan kamala kaltaiselleni mainetekoja mielivän ja Alonsoa vihaavan Kimi-fanin kannalta. Kimi itsekin on näyttänyt viimeaikaisissa haastattelupätkissä niin masentuneelta, että väkisinkin tulee mieleen tiedot lähtöpasseista. Medialle on toki Ferrarin kautta syötetty soopaa Kimin uskosta parempaan tulevaisuuteen.

No ehkä Kimi saa Alonson lähdön myötä kurvailla vielä yhden kauden kiitoksia Vettelin aisaparina. Epäilen tätäkin kuitenkin vahvasti. Pystyvä kaveri sopivassa autossa toki vieläkin, mutta kannattaako ilmiselvää välivuotta käyttää terveisten ajeluun kummankaan osapuolen kannalta? Ferrarin tulevaisuus kuskipuolella on nyt kiinni Vettelissä ja odotettua menestystä sopii odottaa n. kaudella 2017, jos palaset paikalleen loksahtelevat.
 

Professori

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
208
Ihan kylmää faktaahan vaan valitettavasti on, ettei kukaan suuri mestari ole hävinnyt viittä kertaa urallaan tallikaverilleen pistetaulukossa. Kuten monta kertaa on tullut todettua on Räikkönen todella nopea kun auto on täsmälleen mieluinen mutta erityisen sopeutuvaiseksi ei voi miestä mennä kehumaan.

Jos kerran Alonson ja Räikkösen ajotyylin ero on 100 % (mitä tämä sitten tarkoittaakaan) niin eikö Alonso kaudella 2007 Räikkösen kehittämällä autolla ollut sitten ihan maaginen?

Räikkösen kyntämisen nyt vielä itse jotenkin ymmärrän mutta Vettelin tilanne sen sijaan on oikeasti aika nolo.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8551
Sijainti
Vantaa
Toivotaan, että ajaa paalulta voittoon joka kisassa. Mutta kausi 2014 on silti umpisurkea.
Kyllähän Alonson ja Kimin tallitoveruudesta jää mieleen Alonson murskavoitto. Ei niitä vuoden päästä muisteta, sopiko auto käteen vai ei.

Nyt täällä elätellään samanlaista toivoa akselilla Vettel-Räikkönen, että Räikkönen nousee ensikaudella Ferrarin kuninkaaksi. Entä jos Vettel vie ensi kaudella kuin litran mittaa, ei ole enää minun mielestä "auto ei istu käteen" -korttia jäljelä. Täällä moni toitottaa kuinka Kimi ja Vettel on ajotyyliltään samanlaisia.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Sehän tässä kaikessa onkin käsittämättömintä, että jos kerran Kimin ja Alonson ajotyylit ja vaatimukset ajettavuuden suhteen ovat niin ilmiselviä ja lähes toistensa vastakohtia kuin mitä täällä foorumilla jatkuvasti toitotetaan annettuna faktana, niin miten ihmeessä Ferrari on päätynyt ratkaisuun, että on hyvä idea ajattaa tuollaisia miehiä rinnakkain? Etenkin kun tallissa on tasan tarkkaan ollut tiedossa kaikki pienetkin yksityiskohdat noiden asioiden osalta.

Vai voisiko olla, että Kimi on vain ajanut heikosti ja ollut koko tallille pettymys? Alonson tilanteen johdosta on vain ehkä haluttu rauhoittaa tilanne tässä vaiheessa tallin toisella puolella, ettei koko talli olisi kaaoksen vallassa. Saa nähdä, mitä ehtii vielä tapahtua kun Alonso-case saadaan pakettiin ja ennen ensi kauden ekaa kisaa. Itse en kyllä pitäisi niin varmana Kimin ajeluja. Oljenkortena tosin se, että Robertsonit ilmeisestikin osaavat tehdä sopimukset kaikilta osin ns. vedenpitäviksi, joten talli ei välttämättä halua kallista toisintoa vuodelta 2009.

Väitän muuten provosoivasti, ettei kukaan palkkaa saava aktiivinen F1-kuski olisi voinut suoriutua Kimiä huonommin tänä vuonna Ferrarilla. Ero Alonsoon on niin iso kuin se ikinä vaan voi olla kahden vakavasti otettavan kuskin välillä. Toistan itseäni: tämä on kaikkien aikojen selkäsauna kahden huippukuskin välillä ja muutenkin perusteellisimpia tappioita missään tallissa. Se ei ihan kuulkaa selity vain sillä, että auto ei sovi käteen.
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Umpisurkea kausi, jota ei enää jaksa kauheasti jauhaa. Oli toivon pilkahduksia joinain viikonloppuina, mutta ne olivat vain poikkeuksia.

Täytyy kuitenkin muistaa, että välillä Kimi oli tyytyväinen autoon ja vauhdissa, mutta juuri silloin tuli teknisiä ongelmia, Magnussenia kylkeen tai typerä taktiikka. No, eipä tuo kokonaistulos selittelemällä parane.

Kimi ei ehkä ole gridin paras kuski tai kaikkien aikojen tilastoissa top-kympissä, mutta hän on mieluisin ja karismaattisin kuski minulle.

Koska en ole pessimisti, toivo elää paremmasta ensi kaudesta. Voiko tätä huonommin enää mennäkään? :eek:
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4253
Vai voisiko olla, että Kimi on vain ajanut heikosti ja ollut koko tallille pettymys? Alonson tilanteen johdosta on vain ehkä haluttu rauhoittaa tilanne tässä vaiheessa tallin toisella puolella, ettei koko talli olisi kaaoksen vallassa. Saa nähdä, mitä ehtii vielä tapahtua kun Alonso-case saadaan pakettiin ja ennen ensi kauden ekaa kisaa. Itse en kyllä pitäisi niin varmana Kimin ajeluja. Oljenkortena tosin se, että Robertsonit ilmeisestikin osaavat tehdä sopimukset kaikilta osin ns. vedenpitäviksi, joten talli ei välttämättä halua kallista toisintoa vuodelta 2009.
Hallaa on tehnyt myös Pirellin rengasvalinta, aina kun superpehmeät on olleet valikoimassa Kimillä on kulkenut (Monaco, Singapore) tosin epäonnea molemmissa viikonlopuissa aivan liikaa...
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24241
Sijainti
lappeen Ranta
Niin, että suomalaista ei saa kritisoida/haukkua ja jos niin tekee niin se on puolustusmekanismi? Vai olisiko niin että kun se oma suosikki alisuorittaa ja saa paskaa niskaan niin sitä tavallaan ottaa sitten itseensä sen kritiikin. Valitettavasti Kimi on tämän kauden suurin alisuorittaja ja yleensä tuollainen ulostetaan kärkitallista hyvin nopealla aikataululla, tämä on fakta halusi sitä kuulla tai ei. Jos Kimi olisi ulkomaalainen niin sehän olisi naurettu täällä pihalle jo ajat sitten, ketään ei lämmittäisi selitykset "ei ole etupäässä pitoa", no hyvin tuolla tallikaverilla näyttää olevan ja taisipa se Heh, Massaksi ristitty kaverikin pärjätä samaan tallikaveriin nähden paremmin kun Kimi nyt.
Ja lisäksi heh Massa pääsi Ferrarilla lähemmäksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta kuin Alonso. Ei välttämättä ole puolustumekanismi, varsinkaan jos kritisoidaan/haukutaan aina tilaisuuden tullen:
Muilla haukkuminen on vissiin joku alitajuinen puolustusmekanismi, että kun oikein hoetaan miten paska joku suomalainen on, niin siinä pääsee itse tavallaan koko homman yläpuolelle. Ja jos joku huomauttaa moisesta, niin voi vastata vaikka, että: "Ihan faktojahan tässä kertoilen lain :frank:." Tai sitten ovat ihan vaan trolleja.
Jos kerran Alonson ja Räikkösen ajotyylin ero on 100 % (mitä tämä sitten tarkoittaakaan) niin eikö Alonso kaudella 2007 Räikkösen kehittämällä autolla ollut sitten ihan maaginen?
Aika lähelle mestaruutta ajoi myös ensimmäisellä Ferrari-kaudellaan, samoin Kimin "kehittämällä" autolla. Tosin ei silloin edellisen kauden lopulla Kimiä kauheasti auton kehityskyvyistään noteerattu.

Mossehan on teoretisoinut mahdollisuudella, että Alonson ajotyylille sopivin auto on sellainen, että sillä ei pärjää tallikaverit Alonsolle, mutta ei myöskään Alonso muiden tallien kuljettajille, joilla on ikään kuin "yleisempiin" ajotyyleihin sopivat pirssit allaan. Eli Alonsolla olisi tavallaan vaihtoehtoina joko ajaa tallikaveri murskaten omalle tyylilleen sopivimmalla autolla, jolla ei kuitenkaan pärjää mestaruustaistelussa tai sitten taistella tiukemmin tallikaverin kanssa ja kisata myös maailmanmestaruudesta.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24241
Sijainti
lappeen Ranta
Sehän tässä kaikessa onkin käsittämättömintä, että jos kerran Kimin ja Alonson ajotyylit ja vaatimukset ajettavuuden suhteen ovat niin ilmiselviä ja lähes toistensa vastakohtia kuin mitä täällä foorumilla jatkuvasti toitotetaan annettuna faktana, niin miten ihmeessä Ferrari on päätynyt ratkaisuun, että on hyvä idea ajattaa tuollaisia miehiä rinnakkain? Etenkin kun tallissa on tasan tarkkaan ollut tiedossa kaikki pienetkin yksityiskohdat noiden asioiden osalta.
Kieltämättä kummastuttaa kyllä kun muutenhan Ferrarilla on mennyt kaikki ihan nappiin.
 

pekeke

Well-known member
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
136
Tämä kausi on kyllä ollut surkea Kimille, kun Alonso saa tuon auton näyttämään jopa Mclarenia paremmalta, kun
Kimi rämpii takana Toro Rossojen ja Lotuksien kanssa. Pienet on toleranssit.

Tallipäälliköllä riittää edelleen uskoa, mikä on minusta kaikkein tärkeintä, eli voidaan ymmärtää että Kimi ei ole se ongelman keskipiste.
Ferrari ymmärtää että auto ja sen moottori on isoin ongelma.

Tietenkin jos suunta ei ala muuttua, niin myös Ferrarin maine alkaa olla pelissä ja toiseksi kuskiksi on helpompi ottaa joku
joka ajaa vaikka autoa jossa on kanttiset renkaat.

Onko sillä väliä missä rämpii, kun mersu menee silti liian kovaa muille? Ainoastaan voitoista ajetaan on aina
ollut minusta oikea asenne Kimiltä. Samanlainen kausi on ollut myös Vettelillä, mutta edes vettelillä ei ole ollut kuin kymmenesosa Kimin ongelmista
tällä surkealla kaudella.

Kisojen viihdyttäjänä Kimiä kaipaa eniten.
Lotuksella mies oli itse johtaja ja "stfu, i know what im doing" varmaan kertoi tästä jo :)
 
Viimeksi muokattu:

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Ja nyt näiden kaikkien kuultujen selitysten valossa voidaan myös kysyä, että oliko Heikki lainkaan huono 2008 McLarenilla? Vai oliko auto vain ajotyylille sopimaton? Koska se oli kehitetty Hamiltonille.

Itse asiassa: onko kukaan kuljettaja koskaan ikinä missään sarjassa ajanut huonoa kautta ja/tai ollut oikeasti tallikaveriaan huonompi vai onko kyse ollut vain siitä, ettei auto vain ole ollut ajotyylille sopiva? Montoya ajoi aina hyvin, auto ei vain sopinut tyylille. Coulthard ei koskaan ajanut huonoa kautta, auto ei vain sopinut tyylille. Irvine ei ajanut huonoa kautta, Barrichello ei ajanut huonoa kautta, Webber ei ajanut huonoa kautta jne jne. Ja ennen kaikkea: Kimi ei aja huonoa kautta. Ei ei ei, koska se on ylivoimainen ja yliluonnollinen luonnonlahjakkuus. Auto vaan ei sovi tyylille. Tietenkään. Sehän on kehitetty Alonsolle. Jolla on ihan erilainen ajotyyli. Niin ja sitten on vielä ne renkaat. Frentzen olisi ollut 4-kertainen maailmanmestari jos renkaat olisivat uran aikana sopineet paremmin. Ja ohjaus. Trulli olisi piessyt kaikki jos ohjaus olisi saatu kohdilleen. Ja kaikki politiikka. Verstappen Sr. oli miljoona kertaa Schumia parempi radalla mutta jäi kulisseissa kakkoseksi. Ja Santanderin rahat.

Eikö nyt paatuneimmatkin puolustajat ala ymmärtää, että joskus vaan saattaa olla syytä tunnustaa tosiasiat? Joskus vain on huonoja kausia vaikka olisi mikä maaginen lahjakkuus.
 

Hevimies

Hippaheikkien kuningas
Liittynyt
13.6.2005
Viestit
986
Sijainti
Savonlinna
Kyllä ne Ferrarilla näkee datasta mikä siellä mättää. Voivat vertailla niin monenlaisia arvoja keskenään siellä että varmaan ovat tajunneet mistä erot johtuu.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24241
Sijainti
lappeen Ranta
Eikö nyt paatuneimmatkin puolustajat ala ymmärtää, että joskus vaan saattaa olla syytä tunnustaa tosiasiat? Joskus vain on huonoja kausia vaikka olisi mikä maaginen lahjakkuus.
Ja niille huonoille kausille on joku syy. Ei ne kuskit satunnaisesti ole silloin tällöin kauden verran paskoja ja sitten taas meneekin yht'äkkiä paremmin. Kimin tapauksessa Ferrari on aika huono plus ei sovi hänen ajotavalleen. Alonson tapauksessa Ferrari on aika huono, mutta sopii hänen ajotavalleen -> :frank: voitin tallikaverini :frank:.
 

Professori

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
208
Voidaan siis tulla johtopäätökseen, että kukaan ei koskaan epäonnistu missään. Kaikki ei vaan aina sovi omaan tyyliin :)
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8551
Sijainti
Vantaa
Ja niille huonoille kausille on joku syy. Ei ne kuskit satunnaisesti ole silloin tällöin kauden verran paskoja ja sitten taas meneekin yht'äkkiä paremmin. Kimin tapauksessa Ferrari on aika huono plus ei sovi hänen ajotavalleen. Alonson tapauksessa Ferrari on aika huono, mutta sopii hänen ajotavalleen -> :frank: voitin tallikaverini :frank:.
Miksi aina käy niin, että nämä Alonson autot sopii miehen ajotavalle ja Räikkösellä on monesti monessa tallissa ohjauspulmia? Kyllähän Alonso otti haltuun Ferrarin heti sinne tultua, pesi Massalla lattiaa. Se on kuskin heikkous ja ISO miinus, jos pitää auton olla täydellinen. Huonon kuskin merkki tietyssä suhteessa. Ei tarkoita hidasta kuskia. Olen vuosia ihmetellyt Räikkösen hypetystä ja täälläkin moneen kertaan todennut. Onko Räikkönen esittänyt mitään erikoista McLaren uran jälkeen, minusta ei. Nopea mies, mutta vain täydellisessä autossa.

Kyllä ne Ferrarilla näkee datasta mikä siellä mättää. Voivat vertailla niin monenlaisia arvoja keskenään siellä että varmaan ovat tajunneet mistä erot johtuu.
Eikös Räikkönen ollut aika lopeen kyllästynyt ja totesi, ettei hän enää tiedä mitä tehdä. Aika kujalla taitaa koko team olla, mikä siinä ajossa mättää tai autossa.
 
Viimeksi muokattu:

paska jätkä

ja muutenkin hieno mies
Liittynyt
17.9.2009
Viestit
597
2000-luvun paskimmat suomalaissuoritukset F1:ssä:

1. Häkkisen paluuyritys 2006
2. Räikkösen toinen Ferrariura
3. Kovalaisen McLaren-vuodet ja lyhyt Lotus-pesti
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8551
Sijainti
Vantaa
2000-luvun paskimmat suomalaissuoritukset F1:ssä:

1. Häkkisen paluuyritys 2006
2. Räikkösen toinen Ferrariura
3. Kovalaisen McLaren-vuodet ja lyhyt Lotus-pesti
Ei kai Häkkinen yrittänyt tosissaan 2006 palata? Minulle jäi kuva, että halusi vain kokeilla uutta formulaa.
 

paska jätkä

ja muutenkin hieno mies
Liittynyt
17.9.2009
Viestit
597
Ei kai Häkkinen yrittänyt tosissaan 2006 palata? Minulle jäi kuva, että halusi vain kokeilla uutta formulaa.
En tiedä, mutta tuossakin oli kaivamalla kaivettu oikeastaan kaikki huonot suoritukset esiin. Sikäli paljon tuntuu vaivaavan tämä Kimin paskuus, kun kokonaisuutena menestystä on tullut paljon enemmän.
 

pekeke

Well-known member
Liittynyt
5.4.2008
Viestit
136
Ja nyt näiden kaikkien kuultujen selitysten valossa voidaan myös kysyä, että oliko Heikki lainkaan huono 2008 McLarenilla? Vai oliko auto vain ajotyylille sopimaton? Koska se oli kehitetty Hamiltonille.

Eikö nyt paatuneimmatkin puolustajat ala ymmärtää, että joskus vaan saattaa olla syytä tunnustaa tosiasiat? Joskus vain on huonoja kausia vaikka olisi mikä maaginen lahjakkuus.
No, lähdetään vaikka siitä että asian on todennut myös fergun tallipäällikkö, millä on ehkä painoarvoa?
Tämä viittaisi siihen että se ongelma on autossa ja nimenomaan aliohjautuvuudessa.
Jos Ferrari näkisi että Kimi on alisuorittanut, niin tallista kuuluisi joka kisan jälkeen varmaan vähän kovempaa kritiikkiä.

Tottakai huonojakin kausia tulee. Jotkut kuskit pystyvät adaptoitumaan paremmin kuin toiset. Kimillä on selvästi aina pitänyt olla täydellinen auto ja mm. Lotuksella tapeltiin jonkin aikaa ohjauksen hiomisen kanssa.
Veikkaisin että Vettel on vastaavanlainen, eli auton pitää istua hyvin alusta lähtien ja säädöillä saadaan optimoitua ne pienet jutut.

On varmasti tärkeää, että Kimi pääsisi vaikuttamaan ensi-kauden autoon heti tehtaalla.

Formulat on kiinni tuhannesosista ja näillä nykyisillä autoilla/rengasyhdistelmillä ei selvästi pelkällä racecraftilla tai taktiikalla pärjää.

Katotaan miten käy...ensi-kautena se ratkeaa onko mies tosiaan sinun näkemyksen mukaan vajonnut kuskien alisuorittajiin.
Ensi-kaudella voidaan todeta asiat faktoina ja voidaan joukolla teilata Kimin ura.
 

pluto

Well-known member
Liittynyt
12.9.2006
Viestit
159
Hei, foorumistit!

Kirves on kaivossa näköjään aika armottomasti Kimin suhteen. Ei se nyt oikeasti ole niin, että tietyt kuljettajat muuten vaan keikkuvat parhaissa talleissa vuodesta toiseen muuten vaan. Ja Ferrarilla todellakin autoa on kehitetty viitisen vuotta justiinsa Alonson lapaan sopivaksi, niin sehän on selvä, ettei se Kimin räpylään voi sopia, niin on kavereilla erilainen ajotyyli, eikä auton järjellinen säätöikkuna riitä enempään kun riittää(hypoteesi). Huipputalleihin tulijoilla huippukuljettajilla on tyypillisesti alussa hankalaa(Kimi - Montoya). Ja pidän Montoyaakin yhtenä sarjan viime aikojen lahjakkaimmista, joka tarjosi mm. upeita taisteluja Schumin kanssa. Ja sitten taas "Alonson hakkaaja" Hamilton otti pataan Buttonilta Mclarenilla vuonna 2011 pistein 270-227. Miten voi olla? Kuski on vaan yhtäkkiä surkea vai? Auton ajettavuudella ja omalla ajotyylillä ei ole merkitystä?

Muistan kauden 2002 jälkeen Kimi-epäilijöiden klaanin nousun. Kun ei Kimi heti pystynyt dominoimaan huipputallissa niin kuskihan on toivoton etenkin kun pepsodentista ei tiedä, kun ei se ikinä naura kunnolla. No, mulla riitti luottoa, ja riittää nytkin. 17 pikkuformulakisaa - ykkösiin ja eka kisassa pisteille(junnuille tiedoksi 6:n sakkiin). Say no more.

Ensi kauden autoa mitä ilmeisimmin rakennetaan "ei Alonson" toiveiden mukaan, vaan muillekin sopivammaksi. Sopinee siis yhtälölle Vettel-Kimi. Mattiacci saattaa olla yllättävänkin viisas mies. Nostetaan se Ferrari -ei yksittäistä kukkoilijaa. Siinä voi kuljettajat sitten loistaa "sivutuotteena" kun auto sallii.

Alonsolle onnea Mclaren re-unionin kanssa. Sitä tarvitaan, eikä teknisellä puolella vaan lähinnä siellä henkisellä.. :)
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös