70-luvun suurajot

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Lehtiä...

...meni mynkään tällä kertaa se lehtiarkiston osto, mutta palaan aiheeseen parin viikon päästä. Ostan kasan, jos se on sitä mitä haen.

Ajattelin tuossa yhdessä tylsässä työpalaverissa mielenkiintoisempia asioita eli tätä kirjaprojektiani. MUa on pitkään kiehtoneet muutamat vakipätkät Suurajoissa, ja ajattelin että niiden tapahtumia, aikoja yms. voisi vähän tarkemmin käydä läpi. Legendaarinen aloitusviisikko

1. Laajavuori
2. Humalaämäki
3. Urria
4. Ehikki
5. Ouninpohja

voisi olla yksi kohde, ja sitten valikoiden ehkä Myhinpää, Kokkosenlahti, ja joitiain muita.

Kävelin toissapäivänä Laajavuoren pätkän läpi, ja katselin sitä sillä silmällä, mitä missäkin mutkassa tms. on tapahtunut. Moni kuva 70- luvulta on otettu siellä ekasssa alamäkioikeassa hyppyrimäeltä laskeuduttuaan.

Laajavuori ajettiin 70- luvulla täsmälleen samanlaisena kuin shakedownisa nyt muutamana vuonna, eli ei mentu Killerille vaan palattiin takasi Laajarin pihaan. Tänä vuonna Nesterallin shakedownissa pohja-aika oli muistaakseni jotain 2:04. Tässä vähän vertailuna mikä on ero 30+- vuotta taaksepäin täsmälleen samalla radalla. 1973 Kinnunen Carreralla 2:39, 1975 Vatanen Escortilla 2:33, 1979 Alen Fiatilla 2:27. Eli semmoset puoli minuuttia ne vanhat jäisi tänä päivänä, 4 km:n matkalla, eli semmoset 7 sekkaa kilometrillä. MIkäs se pikisten kokonaismitta olikaan tänä vuonna, jos se oli vaikka 350 km, eroksi tulis 2450 s, eli reilut 40 minuuttia!!! Meniköhän se oikein, sehän on ikuisuus!
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Laajavuoren nousu hyppyrimäelle

Mä kattelin sitä nousua sinne hyppyrimäelle, se on kyllä tosi kova nousu. Mä ajoin sen koemielessä v. 1988 viritetyllä n. 80 hv:n kuplalla, ja sillä se meni kolmosella ihan hyvin ylös. Taas 1992 30 hv:n VW 1200:lla ei meinannut jaksaa edes kakkosella mennä...

Mitenkähän joku 96 saab, ne veti varmaan 3:lla ylös. Se nousu on kyllä tappava, jos sun atossa ei ole tehoja. Warret varmaan joutu, ja tiedänkin että joutu ottaan kytkimellä lisää kierroksia koneeseen kesken nousun. VM:llä oli 1982 tutka siellä mäen päällä, Mikkola Audilla 117 km/h, Eklund 911:lla 103 km/h, ja jotkut luokan 1 autot 62 km/h.

Mä olen tän kai kertonutkin, mutta olin v. 1986 shakedownissa siinä jyrkimmässä nousussa, ja voin sanoo, että Alenin Delta S4.llä meni kyllä hienosti, koko nousun suti ja löi vaan isompaa pesään...
 

Saab_99_rallye

Well-known member
Liittynyt
26.5.2008
Viestit
241
Sijainti
Jyväskylä
Mitenkähän joku 96 saab, ne veti varmaan 3:lla ylös. Se nousu on kyllä tappava, jos sun atossa ei ole tehoja.
Scan Auton -76 Saab videossa kun Rainio ajaa Laajavuoren mäkeä ylös 96:lla niin kuulostaisi ainakin että kakkosta laitetaan silmään jyrkimmässä kohdassa hyppyrimäen jälkeen, toi alkumäki on ollut kyllä aika kova tuohon aikaan ja noilla tehoilla...
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Rojukas(a) Neuvostoliitosta

1979, hra Viljus Rojukas rojukasallaan (!) eli Mossellaan tyylittelemässä. Neukkulaisethan ajoi tuohon aikaan kahdella tiimilla, Lada ja Mosse.
 
Viimeksi muokattu:

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Maailmanmestarin menoa 1979

Kyseisen vuoden tuleva maailmanmestari Waldegard menossa Suurajojen kolmospallille talliEscortillaan, jossa ei mainoksilla pröystäilty. Pelkistetyn tyylikäs!
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Melkein maailmanmestari 1979

Hannu Mikkola ei paljoa Björnille hävinnyt MM- pisteissä. Montessa kauden alussa Hannu sai ansaitsemattomasti 5 minuutin aikasakon jostain vaarallisesta ohituksesta. Siten ranskalainen Darniche saatiin voittajaksi. Suurajoissa Hannun VM-Escort petti johtoasemasta. Niinkuin teki edellisenäkin vuonna. Hannu voitti tällä mallilla 2 kertaa RAC:n, muttei koskaan Jyskälässä edes päässyt maaliin (kummallakaan kertaa).
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Rojukas olikin Rozukas!

1979, hra Viljus Rojukas rojukasallaan (!) eli Mossellaan tyylittelemässä. Neukkulaisethan ajoi tuohon aikaan kahdella tiimilla, Lada ja Mosse.
Juu, luin vähän nimen väärin, se mossekuski olikin Rozukas.
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Tallipäällikkö menossa

Andy Dawson 1978 Humamäessä tallin Datsunilla.

En nyt muista minkä tallin päällikkönä kaveri myöhemmin on toiminut, mutta jonkun kumminkin...
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
KInnunen- Hämäläinen episodi 1977

Tässä kuvallinen kooste mitä tapahtui Humalamäessä 1977, kun eräs kaasuvaijeri katkesi....
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Ai ai sattuu...

Jari Vilkkaan Saab sai pahasti siipeensä Hankirallissa 1975. Tuli mieleen tosta kuvasta vanha Terminator- elokuva, ja se kun Swarzenneggeriä oli runneltu ja puolesta naamaa oli pinta pois ja koneisto näkyvissä ...näytti ihan samalta, eikö??
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Rallin alku 1977

Aloitin vuoden 1977 analyysin. Ohessa tilanne ek 6 Hassiin saakka.

Lyhyt analyysi:

- Vatanen oli sijalla 2 kunnes kytkin petti.
- Mäkinen Vaheriin saakka ihan kärjessä, kunnes kone petti, näkyy jo Vaherein ajassakin...
- Alen kiristi, ja jatkossa vetää aika paljonkin keulaa...
- Mikkola jäi ehikin jälkeen reitille, ei ihan kärkivauhtia siihenkään saakka
- Hämäläinen oli aika jäässä alussa, Hassin jälkeen ero alkoi pysyä ennallaan, ja sitten kaventua...
- Saab 99:t ei ehtineet kärkivauhtiin, Lampista ei näy tilastoissa lainkaan, ruotsalaiset ja Rainio sijoilla 8-10 tasaisesti.

Ylipäätään Vaherista eteenpäin erot alkaa revetä, ja mm. eklund on jo yli 2 min. kärjestä Ouninpohjan (ek 7) jälkeen...
 
Viimeksi muokattu:

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Kisan tilanne eka tauolle tullessa 1977

Huippukova suurajovuosi 1977 karsi monia kuskeja jo ekalla lenkillä. Lauantaiaamun valjettua ekalle tauolle tultaessa oheinen tilanne.

-Markku edelleen kärjessä, mutta Köpi veti 7 peräkkäistä pohja-aikaa, ja otti lähes 30 sekkaa kiinni...
-Airikkala alkoi juuri kiristää, kun kardaani petti juuri ennen taukoa
-Salonen oli Ouninpohjan jälkeen jopa kakkosena, mutta pari väärää rengasvalintaa pudotti vähän
-Waldegard tasaisella vauhdilla, mutta koko ajan jäi huipuista, ero jo lähes 4 minuuttia
-Valtaharju ajoi hyvin ekaa kisaansa 4. ryhmän autolla, ahdisteli tosissaan Waldea.
- Saab 99 miehistä Stigu jäi pahamaineselle Rutajärven kivikkoiselle metsäautotiellesijalta 7. Rainio ja Eklund jo yli 7 minuuttia kärjestä, mutta sijoilla 7 ja 8.
 

Jkalliom

Kerran VeVe aina VeVe
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
891
Sijainti
Espoo
Andy Dawson 1978 Humamäessä tallin Datsunilla.

En nyt muista minkä tallin päällikkönä kaveri myöhemmin on toiminut, mutta jonkun kumminkin...
Andy Dawson on Insinööri joka oli aikanaan luomassa Datsun Team Europen eli rallitallin "pomo".
Andy oli myös jotekin tekemisissä Sunderlandiin nousevan Nissan Europen kanssa samalla. Autokeskus ja Dawson tekivät sopimuksen jolla Team Datsun Finlandiin saatiin aina tehtaan vanhoja kilpureita joilla Erkki Pitkänen ja Peter Geitel kisasivat vuosina 1979-84.
 
Viimeksi muokattu:

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Kirjaa syntyy...

JOs joku ihmettelee mihin se Makka on kadonnut, niin on ollu aika hyvä draivi päällä tehdä sitä kirjaa. aloitin vuodesta 1977, ja se on kyllä niin makeeta hommaa, että meinaa viedä ihan mennessään. Mulla on 5-6:n eri sanomalehden jutut + VM,TM, Tuulilasi jne, ja on todettava, että ne aika hienosti täydentää toinen toisiaa, toistoa ei juuri ole! Mä käyn nyt pätkä pätkältä sitä kisaa läpi (nyt menossa nro 13) ja on melkein fiilis, kun se tapahtuisi tässä ja nyt! Yritän siis vangita tämän fiiliksen paperille. ei malttais ollenkaan tehdä oikeita töitä tai muutakaan...

Palataan :)
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Tietokilpailukysymys

Kuka tietää: Kuka kuski ajoi viimeisen Saab 96:n pätkäsijoituksen 10:n joukkoon Jyväslylässä, ja koska?

Mä oon vääntänyt kirjaa apinan raivolla, enkä ole silti kauheesti edennyt...

Kattoko kukaan eilen sunnuntaina MTV Max- kanavalta kaikkien aikojenralliauto-ohjelmaa? Siinä käytiin kaikki voittaja-autot läpi, ja oli monta hienoo videopätkää Jyväskylästäkin. Ohjelma oli englantilaista tekoa, joten pääpaino oli linjalla Ford, Austin, mutta olisiellä muutakin... Roger Clarkin kakkoskuski oli juontajana, nimee en nyt muista.
 

jiipee64

Well-known member
Liittynyt
29.4.2008
Viestit
133
Sijainti
Jyväskylä
>>Kuka tietää: Kuka kuski ajoi viimeisen Saab 96:n pätkäsijoituksen 10:n >>joukkoon Jyväslylässä, ja koska?

Villit arvaukset
Joka Antsa tai siten se Ola Strömberg

>>Kattoko kukaan eilen sunnuntaina MTV Max- kanavalta kaikkien >>aikojenralliauto-ohjelmaa? Siinä käytiin kaikki voittaja-autot läpi, ja oli >>monta hienoo videopätkää Jyväskylästäkin. Ohjelma oli englantilaista >>tekoa, joten pääpaino oli linjalla Ford, Austin, mutta olisiellä muutakin... >>Roger Clarkin kakkoskuski oli juontajana, nimee en nyt muista

Mulla on se DVD (Duke) Muistaakseni Tony Mason??
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
viimenen 96 top10

Juu, ei tätä kukaan voikaan tietää. Se oli Jan Hagman (SWE) numerolla 70 vuonna 1977, Ek13 Rutajärvi.

ellei sitten joku ajanut 1978 tai 1979 jollain pätkällä. Epäilen ettei.

Mä oon tehnyt nyt semmotten reilut 30 sivua koostetta vuoden 1977 kisasta, ja oon menossa kohdassa, jossa Alen ajaa siihen tielle laitettuun kiveen.

Se on tiedostona niin iso, ettei mahu tänne millään, mutta voin laitella sähköpostilla kommentoitavaksi jos joku haluaa...sitte ku s on valmis vedos. Kuvia ei juuri voilaittaa, ku niihi ei ole oikeuksia. Vain Rantasen kuvia, mutta niitä taas ei 1977 paljoo ole...

Nyt kun oon 'elänyt' tuon vuoden ratkaisut läpi pätkä pätkältä, voin todeta, että Hämäläisen Kyösti oli kyllä tosi kova kaveri! Moni ei ehkä osaa arvostaa sitä että se voitti 1977. JOskus oon kuullu sanottavan, että se voitti ku kaikki huiput keskeytti.Totuus oli että se olis voittanut, vaikka kukaan ei olis keskeyttänyt, tai ainaki se olis ollut lähellä sitä. Ilman nuotteja, toinen kisa 4. ryhmän autolla, ja päihitti mm. maailmanmestari Waldegårdia parhaimmillaan yli minuutin per pätkä. Ja Waldegård oli voittanut mm. kahdesti San Remon Stratoksella, ja kahdesti Monten Porschella. Ja sinä vuonna Safarin ja Kreikan escortilla...
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Tony Masonin viedo

Mulla on se DVD (Duke) Muistaakseni Tony Mason??
Juu, se se heppu oli.

Siinä videossa on pieni pätkä jossa Antero Laine hyppää 96:lla Humalamäessä hurjan loikan 1977. Saiskos siitä dvd:ltä siitä kohtaa millään still- kuvia tai vastaavia napattua? Jos katot sitä kohtaa tarkkaan, huomaat, että ei ollu ihan pieni loikka... Lainehan keskeytti pari pätkää myöhemmin, syy ei ole tiedossa, mutta en ihmettelesi vaikka saab sai siinä vähä siipeensä...
 
Ylös