Äänetönnä
Katsoin elämäni ensimmäisen A1GP-kisan. Ilman ääntä! Jostain syystä EV:n selostus ei kiirinyt töllöttimeni kovaäänisiin. Eipä se mitään, oli aikaa katsoa ja miettiä näkemäänsä kaikessa hiljaisuudessa.
Yllätyksekseni pääsin varsin nopeasti sisälle kisatapahtumiin. Odotin, että tottuminen Yhdistyneiden Kansakuntien Grand Prixiin veisi kosolti aikaa, ja että kaipaisin hillittömästi perinteistä kuski vastaan kuski- asetelmaa. Eikö mitä, jo muutaman kymmenen kierroksen jälkeen aloin aivan luonnostaan tarkkailemaan missä mikin maa menee. Toki, panin merkille kuka mitäkin maata edusti, mutta olipa kerrankin kisa, jossa kansallistunteelle oli rehellisesti oikeutettu paikkansa.
Siksi onkin skandaali, että Suomi, Ruotsi ja Tanska eivät ole olleet edustettuina sarjassa. Toivottavasti Mika Salo saa Suomelle joukkueen aikaiseksi.
Hyvä idea on myös se, että sarja pyörii muitten mahtisarjojen kannalta hiljaisena aikana. Moottoriurheilupuutostilasta kärsivä kansa seuraa tällaista ihan mieluusti. Ainakin minä.
Rata-alue kaikkineen oli Chengdussa sanalla sanoen karu, mutta muuten itse kilpailutapahtumassa oli aika hyvin säpinää. Voimanamiskat ja pakolliset varikkopysähdykset tiettyjen kierrosmäärien sisällä ovat ihan hyvä mauste.
Ei pöllömpi kokemus ollenkaan!