Äänestysilmoitukset & Vapaan vaalipäivä & Tulo Silta Live!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Omalla kylällä joskus valtakunnallisestikin tunnettu kommunisti veti perässään peräti viisi "ylimääräistä" lajitoveriaan valtuustoon! Siis henk. koht äänimääränsä oli niin suuri, että lajitoveri heikolla äänimäärällä sai varsin korkean vertailuluvun.

Tämän kellokkaan agenda on aina ollut vastustaa kaikkea. Koskaan ei ole tehnyt ensimmäistäkään rakentavaa ja toteuttamiskelpoista ehdotusta. Onpa vaan aina hidastanut ja vastustanut muiden toimintaa. Vain politiikassa voi menestyä moisella strategialla. Jotenkin tekee surulliseksi, jopa vihaiseksi.:nope:
 
Kyllä vaalien voittaja on se puolue jolla on suurin kannatus. Ei missään muussakaan tapauksessa voittaja ole se joka parantaa eniten tai häviää vähiten.

Kokoomus on ehdottomasti vaalien voittaja, koska sai suurimman kannatuksen. Persuja voidaan pitää voittajana kun kannatus nousi noin paljon edellisistä kuntavaaleista, mutta millä helvetin ilveellä Demarit ja Keskusta ovat voittajia? SDP on hävinnyt kaikki vaalit sen jälkeen kun Urpilainen on tullut puheenjohtajaksi, mutta jostain syystä kaikki häviöt ovat olleet torjuntavoittoja ja nyt tällä kertaa torjuntavoittokin nousi jo voitoksi.

Mielenkiintoinen näkökanta.:o
 
Onko vaaleissa sitten joku eri logiikka kuin urheilukisoissa? Jos edellisen kisan voittaa kierroksella ja toisella kertaa sekunneilla, niin onko silloin suuri häviäjä?
 
Onko vaaleissa sitten joku eri logiikka kuin urheilukisoissa? Jos edellisen kisan voittaa kierroksella ja toisella kertaa sekunneilla, niin onko silloin suuri häviäjä?

No näissä vaaleissa mun mielestä tärkeintä lienee se, montako paikkaa valtuustoissa puolueet ovat saaneet. Ei siihen vaikuta koko maan kannatusluku suoraan (toki on siitä luettavissa osittain), vaan kuntakohtaiset äänet.

Esim. Kuopiossa. (Paikkoja hävinnyt yhdistymisten myötä).
 
Viimeksi muokattu:
Onko vaaleissa sitten joku eri logiikka kuin urheilukisoissa? Jos edellisen kisan voittaa kierroksella ja toisella kertaa sekunneilla, niin onko silloin suuri häviäjä?

Se joka nousee edellisen kisan 24 sijalta viidenneksi on suurin voittaja?
 
Eduskuntavaaleista kuntavaaleihin taisi vain Keskusta nostaa kannatustaan, äänestysmäärillä mitattuna (olipa tuo äänestysprosenttikin pienempi nyt). Edellisistä kuntavaaleista taassain Perussuomalaiset. Hyvä kuitenkin, että kaikki voittivat:thumbup:
 
Kokoomus on ehdottomasti vaalien voittaja, koska sai suurimman kannatuksen. Persuja voidaan pitää voittajana kun kannatus nousi noin paljon edellisistä kuntavaaleista, mutta millä helvetin ilveellä Demarit ja Keskusta ovat voittajia? SDP on hävinnyt kaikki vaalit sen jälkeen kun Urpilainen on tullut puheenjohtajaksi, mutta jostain syystä kaikki häviöt ovat olleet torjuntavoittoja ja nyt tällä kertaa torjuntavoittokin nousi jo voitoksi.

Demarit tais tippua vaalipäivänä melkoisesti. Eikös ne ennakkoäänissä ollut reilusti 20% päällä?

Tuli vain mieleen, että iskikö Heinäluoma taas. SOTE-uudistuksen viivyttely ei sitten ollutkaan niin hieno idea (kukaan ei tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta lehdistössä oli puhetta "Demarien vaalitaktisesta viivyttelystä" viimeisellä viikolla.) Selittäiskö tuo romahduksen.

... pitää kyllä sanoa, että Urpilaisen veti (esiintyminen huomioiden) parhaan kiitospuheen. Demarit oppinut siinä ja mediastategiassa (miksi Urpilainen kommentoi ennakkoääniä viimeisenä) paljon.
 
Tuli vain mieleen, että iskikö Heinäluoma taas. SOTE-uudistuksen viivyttely ei sitten ollutkaan niin hieno idea (kukaan ei tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta lehdistössä oli puhetta "Demarien vaalitaktisesta viivyttelystä" viimeisellä viikolla.) Selittäiskö tuo romahduksen.

Ensinnäkin SoTe-uudistus on ensisijaisesti valtakunnan tason politiikkaa, eikä siinä paljon kunnanvaltuustot päätä kuin pieniltä osin.

Toiseksi lähes kaikki puolueet pitävät äänestäjiä hölmöinä lupaamalla ummet ja lammet kertomatta miten asia sitten käytännössä hoidetaan.

Kerralla luvataan laittaa kuntoon vanhusten ja nuorten asia, työllisyys ..., Samaan syssyyn pistetään kuntoon kuntatalous. Eihän tuota Erkkikään ukso.
 
Taloyhtiöni hallituksen puheenjohtaja uusi paikkansa odotetusti. Persut tuplasi täällä paikkamääränsä ja toinen voittaja oli SDP joka pysyy pitäjän suurimpana puolueena. Keskustan paikkamäärä puoliintui. Vihreillä ei ole meijän kylässä yhtään valtuutettua \o/

Mun mielestä on helvetin hyvä, että esimerkiksi Tuusulassa puolueiden ulkopuolinen vaaliliitto kahmii valtuustopaikkoja urakalla. Oman kunnan asioiden hoitamisesta kuntavaaleissa on ensisijaisesti kysymys.

Täälläkin sai nyt tuollainen yhteislista kaksi valtuutettua läpi. Toinen niistä on paikkakunnan pahin änkyrä joka ei ollut valtuustossa viime kaudella, kun oli kaikkien puolueiden kanssa riidoissa. Ryhmän nimi Itsenäinen Valkeakoski kertoo ehkä jotain jostain.

Entisessä asuinkunnassani Keskusta lisäsi paikkamääräänsä ja 35 valtuutetusta 16 on kepulaisia.
 
Ei mitään havaintoa mitä tuo teidän YL JS meinaa, mutta näemmä Jjusbankin saanut paikan. Onnea!
Koodi:
Puolue	%	Paikat	Äänet
KESK 	49,4 	9 	561 	
YL JS 	17,5 	3 	199 	
KOK 	14,3 	2 	162 	
VIHR 	10,2 	2 	116 	
KD 	4,9 	1 	56 	
SDP 	1,9 	0 	22 	
RKP 	1,8 	0 	20
 
Nykyisestä Vihannista meni seistemän ehdokasta vuodenvaihteessa muuttuvan Raahen valtuustoon. Eli kokoaan isomman edustuksen saivat läpi vihantilaiset. Fiksusti äänestetty.
 
Nykyisestä Vihannista meni seistemän ehdokasta vuodenvaihteessa muuttuvan Raahen valtuustoon. Eli kokoaan isomman edustuksen saivat läpi vihantilaiset. Fiksusti äänestetty.

Joo, tuollaisessa tapauksessa puolueella ei ole mitään merkitystä. Synnyinpaikkakunnalla myös huomannut, että sivukylillä osataan usein keskittää äänet kylän yhdelle ehdokkaalle ja näiden kylien ehdokkaat yleensä tuloslistan kärjessä ovatkin (eikä ne kaikki ole kepulaisia).
 
Ylös