Ahvenanmaan itsenäistymistoikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Fagerholm
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jos itsenäistyisi, niin voisi vihdoin ja viimein toteuttaa kauan sinne suunnittelemani lomamatkan.
 
Ahvenanmaa tulee säilyttää kaikinkeinoin Suomella. Siellä asuvat koko maan kovatuloisimmat asukkaat keskimäärin. Olisi suoraa typeryyttää Suomelta päästää irti tuollaisesta kultapalasta, pikemminkin pitäisi päästä kiinni paremmin heidän tuloihinsa koko valtion hyväksi.
 
Monenmoisia negatiivisia fiilisiä voi ihmisille tulla niin monenmoisista asioista ja kun Turun ja Tampereen välillä on noita historiallisia ja epämatureita jännitteitä niin tällaiset tarinat lähtevät helposti lentoon. Ja onhan tuo Turku noin kansallisesti tyypillisin helpon ivan ja läpän kohde. Kyllähän kun riittävän kauan toistaa, että toi paikka on paska, niin se muuttuu paskaksi, ainakin omassa mielessä, vaikkei välttämättä olis koskaan edes koko kaupungissa käynyt.

Mutta Turku on kaunista seutua siltä osin kun sitä ei pilattu -70 luvulla. Esimerkkinä Jyrkkälän aakkostalot :mad: Merikaupunkina Turku ja saaristo hakkaa Hgin seudun 2-1.
Portsassa on vielä jotain vanhaa jäljellä. Mm. isäni kotitalo nuoruusvuosiltaan.

Ja viimeisin negatiivinen ihmiskontaktikin sattui aikanaan Naantalissa, mutta senkin heitin varmuuden vuoksi åboistien piikkiin.
Hyi minua.
 
Ylös