Aika-ajot on siitä erikoinen osa kisaviikonloppua, että vaikka sillä on suuren suuri vaikutus itse kisaan, ei se kuitenkaan ratkaise mitään, eikä siitä jaeta pisteen pistettä. Monesti kuitenkin tuo "vain" lähtöjärjestyksen sunnuntain kilpailuun ratkaiseva tapahtuma on osoittautunut lopulta koko kisaviikonlopun mielenkiintoisimmaksi tapahtumaksi. Vaan mitäs niitä aika-ajoja on ollut vuosien varrella, jotka ovat jääneet mieleen?
Tänä vuonna mieleen ovat jääneet toistaiseksi erityisesti Itävallan ja Euroopan GP:n aika-ajot, ja kummassakin taistelupari oli Schumi-Räikkönen. Itävallassa paalun otti niukalla erolla Schumacher, ja Nürrellä paalun otti melko lailla yhtä niukalla erolla Räikkönen. Itse tahdon kuitenkin nostaa esille ehdottomasti lähivuosien upeimmat aika-ajot, eli San Marinon Grand Prix'n aika-ajot vuonna 2000.
Tuolloin taistelupari oli Häkkinen-Schumacher, kuten oli koko kauden 2000 aikana, muut eivät samaan vauhtiin kyenneet. Häkkinen johti aika-ajoja, kunnes Schumi veti viimeisellä yrityksellään hulppeat 0.025 sekuntia Häkkistä edelle. Mika ehti kuitenkin vielä viimeiselle yritykselleen, ja italialaisohjaaja oli hyvin tilanteen tasalla. Ensimmäinen sektori näytti 0,085 sekuntia Schumin hyväksi, ja toisella sektorilla ero oli lisääntynyt neljä tuhannesosaa. Variante Altan shikaanin ulostulossa Mika veti vielä vähän hiekalle, ja tilanne näytti jo toivottomalta hänen kannaltaan; Schumi oli viemässä paalupaikkaa. Kyllönenkin maansa myyneenä julisti kesken Häkkisen aika-ajokierroksen "Schumacher on paalulla, Ferrari saa juhlia". Vaan loksahtipa suut ammolleen itse kultakin, kun maaliviivalla ero oli 0,091 sekuntia, Häkkisen hyväksi. Lopulta syykin oli jokaisen nähtävissä, Mika veti viimeisen shikaanin ennen maalisuoraa niin hyvin, ettei edes auton rajut vitkuttelut tuon jälkeen haitanneet. Kyllösen huudot tuon jälkeen muistaa jokainen; toiset hyvällä, toiset pahalla. wink
Vaan mitäs niitä muita ikimuistettavia aika-ajoja on ollut vuosien varrella?