Ajatusleikki - mitä jos kaikki forumistit asuisivat yhdessä suuressa kerrostalossa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FW08
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Noi hommat on ulkoistettu Jonille. Moon istunu himassa ja just sain koottua tän Jipon rahantekokoneen. Aattelin nyt vääntää muutaman tonneroisen selvää setelirahaa ja illalla bailu meininki.

Joni on niin tehokas, että tuossakin se hoitaa yksin kahden hengen hommat. Jopa useammankin.
 
Itsehän en malttaisi odottaa tämän tapahtumista, on täällä muutkin näköjään sen verran mielistettyjä että eikun hyntyt yhteen.
 
Pyydetään mukaan asumaan nämä henkilöt:

Käteistrofi, Upperi, Urpunen, Räyh-nainen ja mukana ovat, saatte nimetä.
 
Eräänä päivänä foorumitalon idylli järkkyy. Taloon muuttaa uusi asukas. Ensimmäiseksi hän kohtaa käytävällä krapulaisena tärisevän Skyggeboyn, joka ei vapinoiltaan kykene muuta kuin toistamaan sen, mitä edellinen puhuja on juuri sanonut.

Vaikka aluksi vaikuttaa siltä, että just nyt ei ole vapaita asuntoja SULLE, hei, löytää uusi asukki itselleen pesäpaikan ylläpitopuolelta.

Lähiviikkoina foorumin tapajuoppojen hermoja koetellaan aamututinoissa, kun uusi tulokas kierää ympäri taloa huudellen postilaatikoista naapurien asuntoihin anteeksi, förlåt.

Miten tarina jatkuu? Onko edessä KRIISI? Kosketaanko rakenteisiin? Et tahdo missata seuraavia jännittäviä vaiheita!
 
Tuossa tuokiossa pahimmin kalkkiutuneet vanhat asukkaat sulkevat ovisilmänsä, postilaatikkonsa ja pimentävät ikkunansa välttyäkseen virkistäviltä uusilta elämyksiltä. Jos sekään ei auta, ne laittavat asuntonsa myyntiin. Muuttoa ne odottelevat lukittuneina omaan pieneen poteroonsa, jossa tarkkailevat vanhoista lehdistä sarjakuvia ja säitä ja ottavat välillä pienet nokoset.
 
Höpsis!

Vanhat asukkaat tästä huutelusta tyrmistyneinä menevät taloyhtiön pihalle ja polttavat yhteisen grillikatoksen, johon olivat itte tehneet ainakin kivijalat, AINAKIN! Tämän jälkeen häippäsevät takaisin asuntopoteroonsa, välillä kuitenkin ikkunasta huutaen herjoja pihalla oleville muille asukkaille, jotka ovat kerääntyneet ihmettelemään hiiltyvää grillikatosta.

Samaan aikaan eräs teinityttö pahoittelee ja pyytelee anteeksi, kun luulee itse polttaneensa katoksen.

Ilmassa on suurta urheilujuhlan tuntua!
 
Sitten talkkari tuleekin hätiin ja kaataa hönöpäissä viinojaan sammuttaakseen grillikatoksen.
 
Sitten talkkari tuleekin hätiin ja kaataa hönöpäissä viinojaan sammuttaakseen grillikatoksen.
Jolloin välittömästi paikalle singahtaa puolenkymmentä asujaa huutamaan, että grillikatosten sammuttaminen on ihan natsimeininkiä ja että heidän ilmaisuvapauttaan on syvästi loukattu.
 
Talonmies poistaa kostoksi itsemuuraamastaan pihagrillistä muiden paskasti muuraamia tiiliä keskeltä ja välistä. Pihagrilli sortuu ja kaikille jää kylmä nakki käteen.
 
Sullon nyt metaforat hakusessa. Asut täällä jo. Runski ei, se muutti Yoppomoden saarelle.

Jussi onkin kato taloyhtiössä se hassu vanha partaveijari joka kertoo grillitulilla tästä lähes myyttisestä vanhasta Runski-herrasta joka aikoinaan oli suuri vaikuttaja ja aktivisti taloyhtiössä ja sen hallituksessa. Mikään tai kukaan ei mennyt ohi, ilman että Runski oli asiasta tietoinen. Oli ne aikoja!

Tarinat alkaa yleensä 20:46 ja päättyy joskus 3:12 tienoilla, vaikka muut asukkaat ovat jo poistuneet koteihinsa nukkumaan. Paikalla on toki puolisammunut kouvotsvoni, joka kyllä vällllä örähtää sen verran, että tarina voi jatkua.

Jussi ei myöskään nuku koskaan, vaan hän on aina grillimestalla. Aivan kuten Runskikin aikoinaan. Isot on saappaat astuttavaksi!
 
Välillä Jussi örähtää kun joku taloyhtiön pikkupojista pyyhältää grillipaikan ohi karting autolla - taloahan siis kiertää kartingrata - että "tuonkin sarjan perustin" ja jatkaa sitten juttuaan.

Ilman kouvotsvonin uhrautumista taloyhtiö olisi murennut jo moneen otteeseen.
 
Ens tiistai on taloyhtiön asukkailla kiva päivä. Siggeboi tarjoaa kierroksen kaikille ja parsaimmille forumisti-kavereille 4:eljä. :alppu::D
 
Ylös