Välillä Jussi örähtää kun joku taloyhtiön pikkupojista pyyhältää grillipaikan ohi karting autolla - taloahan siis kiertää kartingrata - että "tuonkin sarjan perustin" ja jatkaa sitten juttuaan.
.
Teimme Follon kanssa aikanaan työn josta iloa taas viikon päästä?
Forssassa nähdään, mun puolesta ihan ystävällisissä merkeissä. Jos ei, se on teitin ongelma.
Pirkkalalalainen ja Porilainen tappeli. Kuka voitti?
Universumi.
...mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että ottelu oli kuolemaan saakka.
Juu oli. Säännöisä oli vieläpä, että voittajan on tehtävä voltti kerien ja heti perään harakiri.
Aina kun tmoin raamattupiiri kokoontuu, niin haju tulee paikalle huutelemaan, että "pidän teitä vähintään yksinkertaisina, YKSINKERTAISINA!!! TAJUATTEKO?!?". Mosse hermostuu tästä metelistä ja valittaa asiasta nettiin, joten raamattupiiri kielletään.
Vuokraisin!
Hienoa. Voisin takkia kääntelevänä selkärangattomana tulla pätemään sinne raamattupiiriin. Suutuisin tietysti samoista argumenteista, joita itse muinoin käytin.
Aika huisia olisi.
Vuokraisin!
Hienoa. Voisin takkia kääntelevänä selkärangattomana tulla pätemään sinne raamattupiiriin. Suutuisin tietysti samoista argumenteista, joita itse muinoin käytin.
Käytit sanaa huisi. Onko sulla Pryfillä suhde?
Miks tuolla pihalla joku lippispäinen nuuhkii koiranpaskoja?
Ettei sitä tunnistettais.
Oiva tapa varjella henkilöllisyyttään tuo ulosteiden haistelu.
Kaktus is back!
Ihanaa
Kuis toukka jaksaa?