Ihan thundermaista menoa, johon Trullinkaasu pääsee parhaine hetkinään.Ai niinku?

Kalapuikot voi tehdä itse kalan parhaista osista jolloin ei tarvitse tyytyä kaupan kalapuikkoihin.No ei kalapuikot ylipäänsä kovinkaan keskitasoista evästä ole. Puolet jauhoa ja puolet kalojen ylijäämäosia mössättynä.
En soisi vitsailtavan aiheella, onhan koko sukuni, minä mukaan lukien, kuollut tehdessään vittua.Saattaisihan siinä toki vähän itseltään kysellä että mitä vittua minä olen tekemässä kun parahinta kirjolohifilettä mössöttäisi kalapuikoiksi.
Olen nähnyt youtubevideon, jossa neliveto ei pääse liikkelle, koska vain yksi pyörä pyörii. Eli empä menisi sanomaan tuosta etevyydestä, jos kaksivetoisessa on luistonesto, joka saa molemmat pyörimään.Olen nähnyt erähenkisellä palstalla liki uskonnolliseen kiistaan rinnastettavan jarnan nelivetoautojen lukoista. Että millä todellisessa maasto-olosuhteessa/lumeen juuttuessa mitään tekee. Että Haldex on huono tai paras, tai jotain sinnepäin. Ja saako vai ei koko voimalinjan jäykäksi vai ei ja missä autossa. Jos ei saa, ei se ole neliveto eikä mikään. Maavara, onko maavaraa! No varmaan mikä tahansa neliveto on pahassa paikassa etevämpi kuin liukkain kesäkumein varustettu ruosteinen Almera.
Minähän tein Vapun ohjeitten muukaan kalapuikkosia. Lohesta. Pyöritin egussa, sen jälkeen ruis- ja ruiskorppujauheessa (50/50) ja olin maustanut suolalla ja valkopipperillä. Paistoin voissa.Kalapuikot voi tehdä itse kalan parhaista osista jolloin ei tarvitse tyytyä kaupan kalapuikkoihin.
Saattaisihan siinä toki vähän itseltään kysellä että mitä vittua minä olen tekemässä kun parahinta kirjolohifilettä mössöttäisi kalapuikoiksi.
ok.Kalapuikot on monen lapsen ja ehkä aikuisenkin herkkuruokaa. Kalapuikkoja voi tehdä tosi helposti ja paljon terveellisempänä vaihtoehtona myös itse.
Puikkoihin voi käyttää mitä tahansa kalaa, mutta itse käytin kuhaa, sen hyvän rakenteen vuoksi. Lisänä voit tarjota keitettyjä perunoita tai muusia ja itsetehtyä kevyempää tartar-kastiketta.
Kotitekoiset kalapuikot
Kuhafileitä, noin 1 per syöjä, koosta riippuen
Leivittämiseen:
1 kananmuna
suolaa
valkopippuria
1dl Myllyn Paras ruiskorppujauhoja
1 dl Myllyn Paras ruisjauhoja
voita paistamiseen
Kevyt tartar-kastike:
1 prk creme fraichea
½-1 sitruunan mehu
1 maustekurkku tai kourallinen pieniä coctail-kurkkuja
1 porkkana
½-1 ruukku tilliä
2-3 rkl sinappia
suolaa
1tl sokeria
mustapippuria
Tee ensin kastike maustumaan: Silppua kurkku ja porkkana pieneksi kuutioksi. Silppua myös tilli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään, tarkista maku ja anna makujen tasaantua.
Leikkaa kalafileistä ruodot pois ns. v-leikkauksella. Tunnustelemalla fileen pintaa, tunnet missä ruodot menevät.
Kun tunnet ne, saat leikattua kaikki ruodot kätevästi pois, kun leikkaat v:n muotoisen suikaleen pois noin fileen keskeltä, siitä missä ruodot kulkee. Tämän jälkeen leikkaa filee keskeltä pitkittäissuunnassa kahtia ja leikkaa suikaleet vielä kahtia, näin sinulla on 4 kalanpalaa yhdestä fileestä. Jos filee kovin pieni, silloin voit jättää sen kahteen osaan.
Vatkaa kananmunan rakenne rikki omalla lautasella. Sekoita toisella lautasella korppujauhot, ruisjauhot, suola ja ripaus valkopippuria.
Pyörittele fileet ensin kananmunassa ja sitten jauhoseoksessa. Lisää kunnon nokare voita pannulle. Kun voi lopettaa tirisemisen, on pannu tarpeeksi kuuma.
Paista leivitettyjä puikkoja mulemmilta puolilta niin, että pinta saa kauniin värin. Älä kuitenkaan paista kalapuikkoja minuuttitolkulla per puoli, jottei kala pääse kuivumaan.
komp
Kop.Mä lähden paskalle.
En usko. Todisteet, kiitos.Mä lähden paskalle.
Olen paistanut silakkafileet munassa ja jauhossa pyörittelemällä. Parempaa on kuin pelkkä filee. Voisi kokeilla tuota korppujauhotusta joskus.Kalapuikot on monen lapsen ja ehkä aikuisenkin herkkuruokaa. Kalapuikkoja voi tehdä tosi helposti ja paljon terveellisempänä vaihtoehtona myös itse.
Puikkoihin voi käyttää mitä tahansa kalaa, mutta itse käytin kuhaa, sen hyvän rakenteen vuoksi. Lisänä voit tarjota keitettyjä perunoita tai muusia ja itsetehtyä kevyempää tartar-kastiketta.
Kotitekoiset kalapuikot
Kuhafileitä, noin 1 per syöjä, koosta riippuen
Leivittämiseen:
1 kananmuna
suolaa
valkopippuria
1dl Myllyn Paras ruiskorppujauhoja
1 dl Myllyn Paras ruisjauhoja
voita paistamiseen
Kevyt tartar-kastike:
1 prk creme fraichea
½-1 sitruunan mehu
1 maustekurkku tai kourallinen pieniä coctail-kurkkuja
1 porkkana
½-1 ruukku tilliä
2-3 rkl sinappia
suolaa
1tl sokeria
mustapippuria
Tee ensin kastike maustumaan: Silppua kurkku ja porkkana pieneksi kuutioksi. Silppua myös tilli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään, tarkista maku ja anna makujen tasaantua.
Leikkaa kalafileistä ruodot pois ns. v-leikkauksella. Tunnustelemalla fileen pintaa, tunnet missä ruodot menevät.
Kun tunnet ne, saat leikattua kaikki ruodot kätevästi pois, kun leikkaat v:n muotoisen suikaleen pois noin fileen keskeltä, siitä missä ruodot kulkee. Tämän jälkeen leikkaa filee keskeltä pitkittäissuunnassa kahtia ja leikkaa suikaleet vielä kahtia, näin sinulla on 4 kalanpalaa yhdestä fileestä. Jos filee kovin pieni, silloin voit jättää sen kahteen osaan.
Vatkaa kananmunan rakenne rikki omalla lautasella. Sekoita toisella lautasella korppujauhot, ruisjauhot, suola ja ripaus valkopippuria.
Pyörittele fileet ensin kananmunassa ja sitten jauhoseoksessa. Lisää kunnon nokare voita pannulle. Kun voi lopettaa tirisemisen, on pannu tarpeeksi kuuma.
Paista leivitettyjä puikkoja mulemmilta puolilta niin, että pinta saa kauniin värin. Älä kuitenkaan paista kalapuikkoja minuuttitolkulla per puoli, jottei kala pääse kuivumaan.
Sopimukseen lienee helppo päästä?En usko. Todisteet, kiitos.
Jospa laitan sen postin kautta arvioitavaksi?
Ok.Kalapuikot on monen lapsen ja ehkä aikuisenkin herkkuruokaa. Kalapuikkoja voi tehdä tosi helposti ja paljon terveellisempänä vaihtoehtona myös itse.